Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. marraskuuta 2025
Erään metsätien suussa poikkesi hän maantieltä ja lauloi mennessään: »Mene sinä sinne, minä menen tänne, meillä on oma temme, kumpainenkin oman kullan kotihimme viemme.» Oli häntä kuin kaipaus, kun hänen äänensä vähitellen lakkasi kuulumasta metsän peitosta. Meihin tuli omituinen lapsellinen mielentila.
Laulakaatte sitä pientä, surullisen suloista laulua, jos teitä valtaa huolinen kaipaus tahi muistot murheelliset! Vanhat, aikoja sitte nukkuneet tuskat silloin heräjävät ja silmänsä avaavat, hiljaa pyytäen: "antakaa meille vielä kerran huokaus, uhratkaa meille vielä kerran kyynel, niin me taas kernaasti uneen menemme ja heräämme ainoastaan silloin kuin meitä uudelleen huudatte."
Kaipaus pani sydämen sulamaan surusta, koston himo taas palamaan tulisesta harmista; tuo peto oli ryöstänyt häneltä kaikki ja sitten ajanut häntä metsään; heille oli yhdentekevää jos hän putosi koskeen tai syvyyteen. Oi kunpa hän vaan olisi mies, että voisi kostaa!
Hän oli tuomittu menemään perikatoon. Hänessä oli kuollut kaikki, mutta ei murhe, häneltä oli mennyt kaikki, mutta ei muisto onnesta, jonka hän oli elänyt, eikä kaipaus jostakin toisesta paremmasta maailmasta, missä tuo kaikki hyvä ja kaunis vielä kerran voisi uudistua. Musti ei käsittänyt vielä täysin kuoleman armottomuutta.
Mutta sitten hän tuli jälleen erakon luo. Silmien loisto oli syvä ja selittämätön kuin kaukainen kaipaus, mutta pää oli kumarassa. "Mitä löysit nyt maailmassa?" kysyi erakko. Mutta mies ei vastannut. Hänen katseensa vain katsoi syvälle, niinkuin hän olisi katsonut omaan sieluunsa. "Joko jäät luokseni salon hiljaisuuteen veljeni?" kysyi erakko.
Siinä uskossa minä ainakin olin ja olin iloinen, kun Jalmari kerrankin sai tunnustusta kaiken ahkeruutensa, harrastuksensa ja taitonsa vuoksi, joista hänen on vaan itseänsä kiittäminen. Muistathan äiti sen ihanan laulun joka loppui näin: "Sen tiedät, tunnet, Suomalainen oi! Se on sun sielus syvin kaipaus, Ihana, pyhä, kallis vapaus."
Itse Siuron isäntä tunsi värähdyksen niistä. Mutta Siuron isännän tunteet eivät olleet samaa laatua kuin nuorukaisten. Hänellä ei ollut tytärtä. Eikä käy väittäminen, että hän tähän asti oli juuri tytärtä kaivannutkaan. Mutta sitte eilisillan oli hänessä herännyt tuo outomainen kaipaus. Ja kun hän aamulla noustessaan ensimmäiseksi tapasi Marin, oli se tunne ottanut hänessä selkeämmän muodon.
Mutta Prokne ikävöitsi suuresti entistä onnellista oloansa ja rakastettua sisartansa; ja pian tuli kaipaus niin palavaksi, ettei hän enään voinut olla Filomelaa näkemättä. Hänen puolisonsa Terey tarjousi silloin koettamaan hankkia Pandionilta lupaa Filomelalle käydä häntä tervehtimässä, jopa lupasi itse perillekin saattaa Filomelan.
Uneksuinpa, että Canzio oli jo kasvanut suureksi, lähtenyt etäiseen kaupunkiin, ja minun saavutti kuolettava kaipaus: mailmani seisoi käärittynä pilviseen, loppumattomahaan iltaan. Vihdoin palasi hän kuitenkin, mutta sillon astui vuorilta alas eräs kauhistava ryövärvaimo ja tahtoi hänen ryövätä meiltä pois. Tuskallinen oli hetki.
Mutta vihdoin sen yksinkertaisen laulun ihmeellisen hentojen äänteiden helähdellessä surumielisyys, kaipaus ja vaivat sulavat ja vuotavat pois huojentavissa kyynelvirroissa.
Päivän Sana
Muut Etsivät