Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. lokakuuta 2025
Armas tyttö, lapsuusaikas vilpas on kuin vesi raikas, lumme sorjin oot, mi keinui pinnall' laineen vilpoisen! Kohta uinut, vaivut untuin unelmihin outoin tuntuin, kun vain vaihtumatta vuoni kumpuu alla koivujen. Kohta polvistuin, sa ainut, päässä morsiusseppel painut viereen miekkosen, mi voitti immen kainon sydämen.
»kyllä tulee äkäsesti, tulla tohkasee kuin höyrypaketti markkinahaminaan täynnä herroja ja mustilaisia.» Jokainen naurahti pikkusen kuivan naurupalan ja kapasi ikkunasta katsomaan ja tunnustelemaan tulijaa. Eipä tuntenut kukaan, ennenkuin aukasi pirtin oven ja työntyi sisään, astui tasasesti keskelle lattiaa, sanoi kainon hyvänillan.
»Urhon vapaaks saatan varmaan: eläköön hän eestä armaan, maineen, synnyinmaan!» Lausui, rinnass' into hellä, laittoi ruusulehtisellä puolisolleen kainon viestin vaan: »Saakoon kera ruusun tuokseen Seidin huokauksen luokseen uljas valtijas: mainees hurmaamana, kulta, pyytäisin mä hetken sulta, jotta kiittää saan sua juhlastas.»
Hän eli nyt Haapakosken tilalla tyttärensä Hannan kanssa; poika Erik oli jo vuosikausia ollut upseerina palveluksessa Venäjällä. Vapaaherra Aleksander Horn oli aikaisin nainut vanhasta suomalaisesta suvusta hiljaisen ja kainon vaimon, joka oli enemmin tunnettu lämpöisestä sydämmestään kuin selvästä järjestä.
Vuosikausia hän silloin olisi saanut iloita kainon, herttaisen ja kotoisen tyttärensä onnesta ja onnellistuttamisesta.
Näitä sanoja kirjoittaessani näen hänet itse, hänen kainon, säännöllisen, lempeän käytöksensä ja kuulen hänen kauniin, tyvenen äänensä. Se johdatus kaikenlaiseen hyvään, jota tuonnempana hänestä sain, alkaa jo tuntua rinnassani.
Niin kuolematonten kuoro soi: »Se lempi, min Salliman tahto loi vain tähtien heimona heiliä voi, ei lie se liljoja Gaian.» Ja tahdosta valtojen taivaisten nyt rannalle neien rakkauden nous virpi korkea viisauden ja kauneuden hyveen kainon; ken siitä oksan otti hän löys keinot kestää elämän, löys lohdut sydämen kärsivän sai sielulleen tasapainon.
Nuortapa vierastaan yhä vanhus katsoi ja katsoi, herkeämättä hän tarkkasi vain tuon hehkuvan katseen loistoa, tukkaakin kiharaista ja kirkasta otsaa, kun näki kasvoillen punan lentävän kainon ja silmän maahan vaipuvan. Nyt, hymy huulilla vieno, hän lausui: »Huoleti, ystävä!
Turmeltumattoman nuorukaisen salaperäisellä aavistuksella tiesin, mikä hänellä oli mielessä, enkä voinut olla häneen katsomatta. Katsoin puhtaalla, ei, se ei riitä, autuaalla silmäyksellä ja tietämättäni tartuin hänen käteensä. Hän ei minuun katsonut, vaan suoraan alas, mutta kuitenkin puristi kättäni. Ja se oli kylliksi. Se oli kainon, puhtaan rakkauden vieno tunnustus, luulin silloin.
Hänen katseensa oli kainon hellä ja säteilevä; Eugenin katse oli synkkä, ja hän vastasi matalalla äänellä: "Minulla ei ole mitään anteeksi annettavaa... Main tulee antaa anteeksi ... sinulle ... minulle ... meille molemmille." "Main tähden Main tähden saamme kaikki anteeksi, ja kaikki on tuleva toiseksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät