Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025
"Elä itke neiti nuori, Tuolta sulhosi tulovi, Alta rannan airot souti, Päältä rannan pää näkyvi, Tuo sulle sinisen silkin, Sekä uuet ummiskengät." Katrin kosijat.
Epäileekö väki täällä ketään? kysyi paroni tutkien. Kyllä, niitä, joihin se ei luota. Ei luota. Siis kuitenkin johonkuhun? Se ajattelee samaa kuin se ajatteli silloin kun menetimme Lappeenrannan ja Wrangelin. Susi ei itke koiran kuolemaa.
Kaiva kullat kuusten alle, aarnihautoihin hopeat, rahat kätke raunioihin, viljat purnuhun pudota, mutta kaunot kassapääsi, saattaos salon sisähän, sinikorven kainalohon, piilohon pimentopirtin! Elä itke Suomen impi, elä äitini valita! Ei sinua vieras viene, koske koura vainolaisen, kunis on kultasi elossa, poikasi kädessä pontta, sulhoja salolla Suomen, kalpoja Kalevan maassa!
Pienet poikani poloiset, kaikki tyyni kantamani, ne on vietynä Virohon, Saksan maalle saatettuna, herroille hetalehiksi, kauppamiehille kaluiksi." "Elä itke repo rukka! tule minun turvihini; avarat asunnot mulla, pellon pientaret laveat, hongan juuret huonehina, kantoset kamariloina." Kanteletar. Lintuin käräjät.
Ollia harmitti kyllä, mutta ei uskaltanut yrittää pahantekijää rankasemaan, vaikka se oli häntä pienempi. Ollilta pääsi sen sijaan haikia itku. "Voi, sinua hupsun-kenkä; voi, sinua lehmän-kenkä! Onko sinulla jänis housuissas?" pilkkasivat toiset pojat. "Ota vastaan; anna selkään sitä saakelia, äläkä itke". Eikä Olli ollutkaan kuuro.
Silmänräpäyksen vuotivat Eevan kyyneleet ruusulle, mutta sitten siskon päälle. «Minkätähden teit niin, Leonore? Oi, sinä varmaankin olet kovin sairas! Tahi oletko suuttunut minuun?» «En, Eeva, en! Anna minulle anteeksi ja jätä minut!» «Minkätähden? Oi, älä itke, älä ole pahoillasi!
Nostin, käänsin keikahutin, Että tallukset livahti, Maahan paiskasin parahti. Liekö jäänyt heikko henki. Täss' on Jouko siellä Kirri. AINO. Murhasitko ?! TAINA. Ja sit' itket? NUORI JOUKO. Tuot' en itke, muuta itken, Surujani suurempia. AINO. Murhasitko, julma Jouko? Teitkö vielä julmempia! TAINA. Tapoitko Suvannon urhon? NUORI JOUKO. Tein vielä tukalampata. AINO. Kerro, kurja!
Mieltäni pahoittaa, jos minä olen siihen syynä. HANNA, nostaa päänsä ja ojentaa kätensä assessorille. En itke. Te olette jalo mies, herra assessori! Lahjanne osoittaa, että rinnassanne sykkii kansallinen sydän. ASSESSORI, katsoen Hannaa silmiin. Te olette kummallinen. Kuka ei olisi kansallinen?
Herttainen, lempeä, puhdas kuin pulmunen, kotinsa lumous... Ja tuo pöyristyttävä vastakohta, niinkuin raivotar! Hän istui hervottomana, kyyneleet juoksivat norosinaan poskia pitkin. Elsa syöksyi sisään päästyään suoraan äidin kaulaan ja itki rajusti, hillitsemättä. »Itke, lapseni, se lohduttaa minua. Itke sydämesi sulaksi, pois kaikki kylmyys. Itke pois kaikki jäykkyys, sydämesi nöyräksi.
Vastausta ei saanut, vaan kun katsoi vakkaseen, luuli hän keksineensä haikeuteni perusteet. Elä itke! Saat minulta aluksi, he! Suuren palasen leipää pani hän vakkaseen. Minä tiedän hyviä taloja, joista annetaan. Lähde, niin minä vien sinua. Lähdimme taivaltamaan yhdessä ja tutustuimme vähitellen. Me olimme »eripään poikia»: hän oli toisesta päästä kaupunkia, minä toisesta.
Päivän Sana
Muut Etsivät