Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. heinäkuuta 2025
On taistoa, ryskyä, paukkinaa tuon Virran äyräällä; savupilvehen peittyy järvi ja maa, tult' iskevi pilvestä, jyly ilmoiss' on kuni pitkäisen, maa järkkyvi hurmeinen. Tuoss' Suomen joukko se seisoi vaan, se ei vaaroja peljännyt; mut miehestä miehen kuiskaillaan, salanurkua kuuluu nyt "Hän on poissa, hän piilohon taasen käy, kenraalia viel' ei näy!"
Kaiva kullat kuusten alle, aarnihautoihin hopeat, rahat kätke raunioihin, viljat purnuhun pudota, mutta kaunot kassapääsi, saattaos salon sisähän, sinikorven kainalohon, piilohon pimentopirtin! Elä itke Suomen impi, elä äitini valita! Ei sinua vieras viene, koske koura vainolaisen, kunis on kultasi elossa, poikasi kädessä pontta, sulhoja salolla Suomen, kalpoja Kalevan maassa!
Aukee labyrintin suu, peittyy piilohon hämyiseen Sfinksi, elämän arvoitus, niinkuin sammunut huokaus, kuolleen tuijotus haudan taaksi, kaipuu, laantunut ainiaaksi. Käy ohi etsijän pienen tie, Sfinksiä silmä ei nää. "Tuollahan kai satulinnat lie, aarreluolat jo sinertää! Tuollahan varjossa palmupuun nauttivi rauhaa illansuun sankarijoukko, mi jättien maasta palaa taistosta voitokkaasta!"
Tyttö häntä turhaan kutsuu, Turhaan pistäyy hän piilohon: Jalli lepää, läähättäävi, Kuulematta Katrin huutoa, Tuijottelee taivahalle, Taivahalle tassut torkottaa Takasinpa tyttö juoksee Vihan jupinalla Jallin luo, Peikon sieppaa sylihinsä, Kerran niskanaavast nytkäsee; Tuosta toinen tiuskaseevi, Vallan riivatusti rähisee.
Tuoll' orava oksalla Iloisna rapsoi, Mutt' pyssymies metsässä Nuolia kapsoi. Mä myrskynä saavuin Ja miestä mä löin, Ja särin sen nuolen. Sitt' tuskin ja töin Taas piilohon puikin, Jo metsähän luikin. METS
Enskerran kerjään ma tähdiltäni Pois kalkki katkera ottakaa. Maan mato pienin mun olla suokaa ja kaikki ollehet unohtaa. Niin kivensiruhun kaivertaisin sen laulun, joka nyt tehty on, ja multaan kaivaisin syvään, syvään, pois itseltänikin piilohon. Sua kipu tervehdin. Oh, tiesi vanhat hyvin jo tuntevankin näyt. Taas nahkahani laihaan kuin kotiasi käyt.
On musta yö, on synkkä syksy-yö; Rajusti rankkasade maahan lyö, Vinhasti vinkuu ääni myrskytuulen. Kaikk' ihmiset jo meni levollen, Elävät piilohon. Mut mitä kuulen! Metsässä on kuin kävis ihminen! Jo näen: tuossa läheneepi mies Taloa yksinäistä. Se kenties On matkustaja eksynyt, hän varmaan Yömajaan pyrkii, ilomielissään Ja toivoo kohta helmaan unen armaan Vaivoista matkan päästä lepäämään.
Näin he elää ikuisesti, Kaikki muu kun katoaa, Loistavat ja kukoistavat: Turmelus se raukeaa, Kuolemattomuuden voima Kuolon vallan masentaa. Niille, jotka kaikki tietää, Mikä tietämätönt' on? Heidän katsantonsa tunkee Sydämenkin piilohon, Yks' on tahto, yksi toivo, Yksi mieli heillä on.
Mutta yksi ehto mulla, Jonka täytyy muistoos tulla, Onpi: että piilohon Käyt, kun vitsaa tarvis on! Petter Marttinen tuli jauhojansa hakemaan myllystä. Niin ja niin paljo tulee olla jauhoja, arveli Petter, sillä niin ja niin paljo rukiita minä tänne toin. Niitä tulee olla yksi kappa enempi, vastasi Mylly-Matti. Ei, mutta, sanoi Petter.
Päivän Sana
Muut Etsivät