United States or Guadeloupe ? Vote for the TOP Country of the Week !
MEFISTOFELES. Kah tuota! kanteleeni pirstas! Nyt kallos halkaisen, sä irstas! MEFISTOFELES. Uljaasti tohtor'! emme horju. Kylkeeni kiinn'! mä johtaa saan. Nyt säilärauta maalle vaan! Te pistäkää, mä iskut torjun. VALENTIINI. No torju tuo! MEFISTOFELES. Miks' en niin tee! VALENTIINI. Ja tuokin? MEFISTOFELES. Tuokin! VALENTIINI. Saatanako tappelee? Vaan kuinka? käteni halvautui! Pistä! Ooh!
Levossa lempeässä näät sen nyt, ei raasta vainon säät, on kalleimpas se siltä. Ma kilvoituksessaan sen näin, näin hallan, tuskan, turman säin, näin samaks silloin; miltä mun tuntuikaan jo mielessäin? Ma näin sen verta vuotavan, näin voittavan, näin kaatuvan, en pettäjätä: mailla käy karttamilla auringon viel' urho hyinen taistohon, ei horju, vaikka vailla kotoa, toivoa jo on.
Pois paavin ulkokultaisuus Sä, kansa, päältäs torju Ja uskossasi vapauteen Sä ellös koskaan horju. Jos joskus pilvet taivahan Ne synkemmäksi peittää, Ei siltä ihmishenki tää Saa toivomasta heittää, Ja vaikk' on papit riettahat Ja kirkossa on syöpä, Niin sentään hetki vapauden On ihmisille lyöpä.
Loitolla ihmisten ilmoilta, kaukana pohjolassa pauhaavat suurien, mahtavien järvien vedet jäisten holviensa alla; koskien vaahto ei koskaan jäädy, petäjien vihreys ei koskaan lakastu, eivätkä koskaan horju ne harmaat kalliot, joiden välissä virrat pusertuvat kuohuviksi koskiksi.
AHAB. Ma päätökseni harvoin peruutan, Mut nyt sen teen, kun teidän ehtonne Niin täyttää voin. Ja että huomaisitte Sen tinkimättä tekeväni, niin Obadja vieköön päällikölle sanan, Ett' aivan heti Mika Jemlanpoika On vankilasta vapautettava. Ma arveluitta annan käskyni; Ei horju siltä istuin kuninkaan, Vaikk' onkin vapaa joku juoniniekka. Niin olen, enkä mieli Sidettä murtaa.
Jo olen hetken heilunut ma kirves kädessäin, mut voimani on vaipunut ei horju honka näin. Jäi ennen jälki, kun ma löin; nyt käs' on tarmotoin, kun talven pettua ma söin ja vettä päälle join. Jos muille työhön muuttaisin, ehk' etu eessä ois, isännän ehkä löytäisin, ken selvän leivän sois. Kai kaupungissa palkan tois työ, toimi totinen. Niin tuumin, mutta tuonne pois en toki toivo, en.
Elä horju, vaan istu turpeana, sillä minun turvissani pitää sinun voimallisen leukaluusi, oi suomenkansa, Beliaalissa aina viheriöimän, niinkuin sanassa sanottu on, ja sanarypäleitä pitää sen kantaman ja niinkuin kannel pitää sen iäti heläämän, että Herran kunnia ja viisaus sinussa ilmoitettaisiin.
Tuossa hypähtää laine ylöspäin kallioa kohden, tässä töytää toinen myllyn perustusta järkyttämään. Turhaa kaikki, kallio ei horju, eikä vankka perusta järkähdäkään. Noinhan on ollut minunkin elämäni juoksu, ajatteli Jeriko. Minäkin olen pyrkinyt ylöspäin, olen kohottanut toiveeni Loviisaan, olen kokenut pyrkiä muiden ihmisten seuraan, mutta turhaa on ollut kaikki.
Elä siis, oi suomenkansa, minun turvissani Beliaalin kaupungissasi enää sinun uskossasi epäile, eläkä hoiperra ja horju!
Hänen on tyhjentäminen kärsimisensä malja pohjaan asti, ja ajatus jälleen yhdistymisemme ilosta on antava hänelle voimaa nielemään sen viimeisetkin pisarat sillä rohkeudella, joka kuuluu totiseen hyveesen. Minä en horju, ja Ijankaikkisen armoon turvaten kohtaan minä pääsin hetkeäni, lyököön se tänään tahi sadan vuoden perästä! Minun päätökseni on peräytymätön!"