Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. kesäkuuta 2025
Niin, ajatelkaas, matami kun jätti minut yksin tänne. Jos vaikka mitä tapahtuisi, enhän minä täältä jouda Onko siis jotakin, jota minä voisin tehdä? sanoi Henrik innolla. Mummo kursaili vähän sanoa. Olisihan sitä mutta eihän maisteri toki semmoista Sanokaa vaan, minä koetan.
Muistettuaan siitä olleen jo kokonaista viisi vuotta ja ettei hän vieläkään ollut mitään, hän pani valokuvan pian pois ja jatkoi huoneen tarkastusta. Nurkassa näkyi hajoitettu pyssy. "Se on totta, ajatteli Henrik, aikoihan Gabriel ampua itsensä, ellei saa rahoja." Henrik tunnusteli äkkiä poveansa. Siellä se oli lompakko.
Henrik sanoi sitten: Tiellä juuri Uunon kanssa puhelimme, että kuinka merkillistä on sentään, että sinä olet joutunut näille lakeuksille. Johannes naurahti kummastuneena, aivan kuin hän olisi ensi kerran tullut ajatelleeksi siinä olevan jotain merkillistä. Kuuleppas, etkö sinä olisi voinut muuallekin päästä, jos olisit hommannut, sanoi Uuno.
Kauanko sa, alamainen, Puheella tyhmän rohkealla tohdit Mun kärsivällisyyttän' koetella? AKSEL. Ma Trondilainen olen Gillen juurta Kuin sinä. Arvollisna sotilaana Ma joukoss' olin Henrik Leijonan, Sun sotilaas nyt olen, mut en orjas. Mun morsioni sulo Valpur on. Sun valtas kirkon pyhyyteen ei yllä. Hänt' eteen alttarin nyt menen tuomaan. Sä mieles malta, himos hillitse!
Samoin teki Uuno, eivätkä he sen koommin mitään puhuneet, paitsi juuri mennessä peitteen alle Uuno sanoi: Kyllä minä Johanneksen sijassa sen opettaisin. "Vaimo seuratkoon miestänsä", ja sillä hyvä. Meidän Johannes se vaan liiaksi punnitsee ja ottaa sydämmelleen kaikkia pikkuseikkoja. Kun ei Henrik vastannut mitään, ei Uunokaan enää puhunut sitten muuta, vaan kääntyi äkkiä seinään päin ja hiljeni.
Samassa Henrik avasi silmänsä ja katseli hiljaa ja selvästi äitiänsä. «Jumalan kiitos! En tunne enää tuskia!» hän lausui. «Jumalalle kiitos ja ylistys siitä, lapseni!» äiti vastasi.
Henrik ymmärsi hyvin, mutta vaan nauttiakseen Johanneksen vaivaloisista selityksen ponnistuksista hän ei ollut ymmärtävinään ja vaikeni.
Kohta hänen perästänsä astui Fredrik lavalle, otti lakin päästään, katseli ensin hetkisen eteensä maahan ja sitte kuulijoita niin lämpimästi, että se katse sattui kuin tulinen nuoli suloisen Roosan rintaan, sekä lauloi sitte yhden Henrik Frauenlobin hellistä lauluista niin viehättävästi, että kaikki laulajat yksimielisesti tunnustivat, ettei kukan heistä voinut kilpailla nuoren kisällin kanssa.
«Koko maailmaa!» vastasi Henrik sulkien siskonsa syliinsä. «Olen niin iloinen!» Ja kuitenkin oli kodissa eräs toinen, joka oli vielä onnellisempi kuin Henrik, nimittäin hänen äitinsä.
Rappuisten yläpuolella olevasta huoneesta kuului kovaa melua, lasien kilinää, sekasin mies- ja naisääniä, naurua, pianonsoittoa, laulunhoilotusta. Henrikille oli silloin selvinnyt kaikki: tämä oli kandidaattiviftin jatkoa. Liian myöhään Henrik huomasi asiat, sillä päihtynyt toveri tarttui hänen käteensä ja veti väkisin mukaansa juomaseuraan, siihen huoneeseen, josta melu kuului.
Päivän Sana
Muut Etsivät