Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. toukokuuta 2025
Henrik ja Uuno astuivat vaunujen ääreen. Hämillään siitä, ettei mamma eikä Alina puhuneet mitään eivätkä tulleet lasta näyttämään, ja myöskin siitä, että tottumattomina näkemään kapalolapsia heistä tuntui tuo turpeaposkinen ja lihavaleukainen, hiukseton olento jotenkin rumalta, tuijottivat he lapseen voimatta keksiä mitä sanoa. Henrikin kielellä pyöri lause: "kylläpä se on sievä," mutta hän ei uskaltanut päästää huuliltaan tätä valhetta tähän äänettömyyteen.
Kyllä ne nyt aina saavat kotiopettajia, vaikka kymmenen joka sormelle. Mutta nyt oli tullut jotakin lisäksi tähän kysymykseen ei Henrik itsekään ymmärtänyt mitä se nimenomaan oli, joka vaikutti, että hänelle matka Viipuriin, kauppaneuvoksen suurelle maatilalle, josta Uuno oli kertonut, ei tuntunutkaan enää vastahakoiselta.
»Vihdoin viimeinkin... Voit sitoa sen matkalla. Onko sinulla hansikkaat, entä nenäliina?»... He ajoivat kirkkoon, morsiusparit vaunuissa ja pojat nelipyöräisillä. Heti vihkimisen jälkeen, ja ennenkuin vielä oli keritty ajoneuvoihin, lähtivät veljekset nelipyöräisillään, joiden edessä oli pikkuinen pohjoisvuonolainen musta juoksija, kotia kohti pikajunan vauhdilla niinkuin Johan Henrik sanoi.
Eberhardin saapuessa tapaamaan saksilaisten mahtavaa herttuaa ja pyytämään häntä ryhtymään valtakunnan hallitukseen oli Henrik, kuten myöhempi tarina kertoo, paraillaan metsällä linnustamassa; sentähden on hänellä historiassa kauan ollut nimi Henrik Linnustaja. Valtakunnan-kokouksessa ruhtinaat ja ylimykset valitsivat Eberhardin neuvosta hänet kuninkaaksi ja kansa hänet myöskin siksi tunnusti.
Ei Henrik voinut ymmärtää, mikä salainen mahti ylläpiti tätä ihanteellista järjestystä ja komeutta kaikkialla. Ei koskaan paiskattu mitään ovea, ei koskaan kuulunut mitään ääntä tai näkynyt mitään vastahakoisuutta palvelijoissa, ja kuitenkin kaikki tapahtui nopeasti ja nöyrästi niinkuin olisi piiska uhannut.
Olen kirjoittanut Gabrielille, ennätti Henrik sanoa, ja Ingrid ennätti nyykäyttää hänelle päätä kiitokseksi. Juotuaan teensä Henrik meni yläkertaan. Heillä oli omituisella tavalla avonaiset rappuset lämpimästä eteisestä kahteen ylähuoneeseen. Täällä ylhäällä oli vuode laitettu jonkinlaiseen puoli-verstaaseen, joka tilaisuutta varten oli siistitty.
ELISABETH. Malta mieltäsi, Henrik, elä mene pitemmälle. Olemmehan jo tarpeeksi onnettomia. PASTORI. Ja minäkö siihen olen syynä? Minä, joka rankaisen Jumalan kieltäjää? HANNA. Ei hän ole Jumalan kieltäjä, siinäpä se juuri on. Mutta vaikka olisikin, niin, vaikka hän olisikin, pappa, ette sittekään saisi häntä hyljätä.
Ellen meni aina häntä vastaan-ottamaan, kun hänen opetus-tuutinsa siellä oli loppunut, ja silloin he tavallisesti kävelivät kankaalla tai talon mailla. Henrik puhui siitä, mitä oli keskusteltu papin kanssa. Hän oli ylimalkain taipunut hengellisyyteen puritanin tavalla.
«Ei, mutta katsokaa! katsokaa tänne, katsokaa tänne, siskot, Henrik, katsokaa tänne!» pikku Petrea huudahti, huitoen käsillään ja vallan haltioissaan ihastuksesta pistäen nenäänsä korkean komean ristikkoportin rakoihin, josta voi nähdä puistoon, jonka puut ja pensaat olivat vanhanaikuisesti leikatut ja joka muutenkin oli jos jollakin lailla koristettu.
"Kun hän nyt vaan osaisi pysähtää hyvissä ajoin," ajatteli Henrik sydämmen sykkiessä levottomasta jännityksestä. Ennenkuin hän ennättää ajatellakaan kiitää veturi hänen ohitsensa.
Päivän Sana
Muut Etsivät