United States or Oman ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hektor aimoa huus uhitellen Peleun poikaa: "Harhaan heitit, et tuonutkaan, jumalainen Akhilleus, tietoa Zeulta, kun ennustit tuhopäiväni tulleen: siin' olit kerskuja viekas vain, sanasankari suuri, säikkyen uhkaas jott' unohuttaisin väen uljaan.
Ja hän »loihe itkemään», itkee päivän, itkee toisen, yli muiden hän äitiänsä itkee. Tuskassansa on hänellä aina vaan äitinsä mielessä; hän ei voi uskoa, ettei hänen hellä kantajansa olisi poismennessään jättänyt hänelle toki jotain lohdutusta. Hän huudahtaa: »Oi on ehtoinen emoni, Mitäs mulle tänne heitit, Eläessä tällä maalla?» Samassa kuitenkin hänelle tämän kysymyksen turhuus juohtuu mieleen.
"Ehkä ei ole toisen ihmisen syy, että hän on toisen onnettomuus, ehkä piilee siinä luonnonlaki, jota ei voi järkäyttää ... en tiedä... Mutta yhden asian tiedän: että sinä kautta koko elämän olet ollut julma kohtaloni. Sinä tulit aina tielleni, mitä tahansa teinkään, mihin ryhdyinkään, heitit sinä aina polkuni yli kuin mustan varjon, josta en päässyt erilleni.
Hän riensi tytön luo ja lausui, tytön hänelle kättä tarjotessa: »Hyvä, että siikasille heitit kultasoljen, koska kallehimman aartehesi sulhollesi säästit: mulle annoit oman sydänkultas.» Esirippu suljettiin nyt. »Erittäin hauska kuvaelma!» huudahtivat katselijat.
Autoithan minua heti, sidoit yhdessä kanssani säkin suun, avasit portin, painoit hatun päähäni, avasit aitan oven, heitit minulle portilla kukan.... Jos minulle nyt juuri annettaisiin jotakin muuta tämän lisäksi, minä tuskin jaksaisin ottaa sitä vastaan. Sinä olet jo täällä, olet täällä siksi, että olet aina ollut.
Joka ystävänsä mistaa, suru sille siaan jää; Voi sitä suurta tuskaa ja sitä ikävää! Kuin linnut oksapuissa kauniisti laulelee, Niin suru syäntäni kovemmin kaivelee. Ja kukat kaikenlaiset kukoistaa keolla, Vaan ei ne anna mulle tuskissa lepoa. Ah kuhun otan tieni ja kusta levon saan, Kun sinä mun nyt hyljäsit ja heitit kuolemaan!
Kuin kasvoit isommaksi ja heitit kätkyesi, kohtasi sinua taas sama kysymys kodiltasi, kaikilta ystäviltäsi: rakastatko meitä? Jos et heitä rakasta, ei ole kotisi enää sinun kotisi, ystäväsi jättävät sinut ja ympärilläsi on tyhjyyttä, tyhjyyttä omassa sydämmessäsi.
KERTTU. On siellä Miss' ovat autuaat... Hän kuollut on. LALLI. Haa kuollut! Murhattu! Voi, helvetti Sun nielköön! Taimo, tuo mun miekkani Nyt heti! Maa ja taivas! Pispoja Tok' useampi löytynee? Mun poikan' On murhattu! KERTTU. Hän ompi hukkunut. LALLI. Siis hukutettu! Vaimo epä-kelpo. Kuin heitit lapsen kristittyjen valtaan! Nyt heidän tuttu verenhimonsa On hänessäkin tehnyt tehtävänsä. Haa!
"Mikä sinä olet, ethän kyennytkään palvojaasi pelastamaan, vaan heitit oman onnensa nojaan?" ja tapaa itsensä pulikoimassa emäpuun päällä. Vanhan lapsuuden uskon viimeiset rippeet karisti tuo toveri, asuintoverini, vanhempi minua, rappiolle joutunut, vippivelkainen, joka ei uskonut mitään, mutta tiesi kaikki, oli pilkallinen, terävä, kaiken arvostelija ja repijä, kaiken ivaaja, eniten itsensä.
"Nyt sulla paha henki ajaa, kun heitit katkismuksen pellolle", sanoi mamseli. "No, ei sillä väliä; kylläpähän sotamies korjaa samalla, kuin se tulee ruokaansa noutamaan!" "Korjaa! kyllä minä tästä itseni kohta korjaan; en minä ijankaiken rupea yhden kakaran tähden tässä haukkumisia kuulemaan!" sanoi Liina, alkaen heittää vaatteita päälleen. "Liina, Liina! älä ole tuhma!" sanoi rouva.