Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. toukokuuta 2025
Johannes meni ja tapasi Muttilan ruokasalissa. Tämä istui leveästi pöydän ääressä, joka oli katettu kolmelle henkilölle. Nähdessään Johanneksen tulevan hän päästi pari hilpeätä intiaanihuutoa ja riensi häntä meluisasti tervehtimään. Hei! Hei! Vanha veikko! huusi hän. Näkeehän vielä sinuakin. Kuinka voit? Täällä sinä elät? Mikä sattumus, että tapasimme! Oletko jo kauan ollut Köpenhaminassa?
Nyt kuulen myös että lait ovat toisenlaiset kuin miksi minä ne luulin; vaan että ne lait olisivat oikeat, sitä en mitenkään voi saada päähäni. Vaimolla niin muodoin ei olisi oikeutta säästää vanhaa, kuoleman kielissä olevaa isäänsä tahi pelastaa miehensä henkeä! Sitä minä en usko. Helmer. Sinä puhut kuin lapsi. Sinä et ymmärrä sitä yhteiskuntaa, missä sinä elät. Nora. En, en sitä ymmärrä.
»Kiitoksia, kyllä minä tiedän, että sinä nyt luulet jalomielisyydelläsi ihan hämmästyttävän minut... Me olemme vain sivuseikkoja sinulle, me tällä puolen, Jakob! Sinä elät omissasi, sinä siellä toimituksia, aina vain toimituksia»... »Niin tietysti, sivuseikkoja, jotka minä mieluimmin työntäisin luotani!
Rakentaessansa tulevaisuuden tuulentupia hän aina sanoo: »Ja kun tulen suureksi ja olen valmistunut virkamieheksi ja minulla on oma taloni, silloin, äiti, pitää sinun muuttaa minun luokseni ja minulla on niin monta palvelijaa sinua palvelemaan ja sinä saat niin, niin paljon kukkia ja kaikkea mitä vaan haluat, että elät juuri kuin kuningatar; mutta iltaisin sinun pitää istua luonani ja laulaa minulle kunnes nukun teethän sen?» Hänen sitten nukuttuaan tuulentupiin ja lauluihin voin usein pitkät hetket istua siinä hänen vuoteensa ääressä ja sydämmeni vallan paisuu ilosta ja ylpeydestä enkelini tähden.
Ah, anteeks anna, että rakastan. Jos mielit vihata, niin vihaa vaan. Sun luotas lähden, kärsin kuitenkaan ma unhoita en, että rakastan. Sinäkö elät vai elänkö minä: toinen meistä nyt kuollut on. Sullako onni vai lieneekö mulla: toinen meistä on onneton. Haudassa toinen ja maanpäällä toinen. Kumpi on ehtinyt päähän tien? Ah minä tiedän: haudassa sinä kuitenkin minä se kuollut lien.
Sun kerran yössä kesäisessä näin, siit' asti aina liikut likelläin, ain asut, elät, ennät mielessäin kuin suru suloinen tai kaunis kaipuu; vaikk' astuit helmaan aallon heljän taas, syvällä miss' on linnas, synnyinmaas, sua muistan, rakastan kuin rannan paas veen välkettä, mi valkohiekkaan vaipuu.
Kyllä se on niissä, mutta se on kuin kahleissa, se ei ole vapaa, kuten sinun henkesi. Se on saman Luojan luoma ja elää omaa elämäänsä, niinkuin sinäkin elät omaa elämääsi. Se puhuu omaa kieltään, mutta ihmiset eivät ymmärrä sitä. Siksi sanovat he: kasvi ei osaa puhua, eläin ei osaa puhua. Se tulee siitä, että aikaihmiset ja pikkuvanhat lapset ovat vieraantuneet luonnosta.
Näe ette enää taivaankantta koskaan: ma teidät saatan virran tuollepuolen ikuiseen pimeään ja kuumaan, kylmään. Ja sinä siellä, ihminen, mi elät, pois riennä täältä, tää on ranta kuolon!» Mut kun hän näki, etten poistunutkaan, hän virkkoi: »Toinen valkama, tie toinen sun viep' on virran yli; keveämpi sua sinne kantamahan pursi sopii.»
Jos elät, silmäs avaa viime kerta, Sa jalo henki, vala siunaus Lakastuneesta kalman katseestasi Valpuris päälle. Ei hän elä enää. Jo kuoli hän. Ja "Valpur" huulillaan. Niin, loppuun taistellut sa olet, sulho! Edestä kuninkaansapa hän kaatui? WILHELM. Niin, sankarina. VALPURI. Kuinka kaunis kuolo!
Hän alkaa pyytää, että veisin hänet Suomeen, hän on kyllästynyt tähän elämään, hän ei rakasta kahviloita eikä tanssiaisia. Hän tahtoisi pois, pois kauas Pariisista. Mutta miksi sitten elät näin? Minun täytyy. Ja me antaudumme molemmat siihen hetken haaveeseen, että me matkustamme täältä yhdessä minun maahani.
Päivän Sana
Muut Etsivät