Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
Ja kasvot Hämeen immen On hällä kainommat Kuin laaksot, metsälammet Hämeessä hohtavat. Silmäinsä sulo, säihky Kuin Savon tyttären, Saimaalla päivän nousu Ei niin lie herttainen. Jo mainitsenko tukkaa Niin tumman ruskeaa, Kuin salohon syys-ilta Sulattais purppuraa. Vaan armain aartehista On sydän kultani, Kuin Suomen naisen sydän: Sulouden temppeli. Jos olet mun, Tuo syyskin kevähäksi käy.
Katsokaa, Miss! sentähden oli aikomukseni sentähden oli aikomukseni pyytää teiltä, että ottaisitte Tommyni Jumala häntä siunatkoon! Hän on armain, aimollisin pikkuenkeli tässä maailmassa; se on varma totuus, se että että ottaisitte hänet mukaanne, Miss! ja myöskin pitäisitte häntä".
Lapsen, josta arvattavasti tulisi mitä ihanin ja armain rakastajatar, mutta joka ei häntä ymmärtäisi ja jonka sielun hämäriä ailahduksia ei hänkään milloinkaan tulisi tajuamaan? Hullutusta, ehdotonta, mielipuolista hullutusta! Kuitenkin oli hänen eroottisten aistimustensa valta vielä siksi suuri, että se pakotti hänet tästälähtien aina enemmän Carmelaa ajattelemaan.
Hän istuu kaukana yksin, meist' ei piittaa lainkaan, sill' olevansa hän arvaa valtiasvoimaltaan ylin, korkein kuolematonten. Siis on sietäminen pahat, jotka hän kullekin säätää. Nyt jopa, arvelen, saava on Ares haikean murheen: kaattu on poikans' Askalafos, joka hälle ol' armain ihmisheimoa, ain' ilo, ylpeys ankaran Areen."
Tielläpä koht' ajomies majan eessä jo kohtasi aimo, Meriones; näet sinne hän noutoon vaskisen peitsen riensi, ja urhea Idomeneus noin hälle nyt virkkoi: "Meriones, Molos-sankarin juurt', asekumppani armain, miksikä tänne sä käyt, jätät taaksesi taistelotelmeen? Nuoliko iski ja tuskaa tuo sen pistävä tutkain? Vai mua kutsumahan joku laittiko?
Käy mietteissään eteenpäin: Tähänkö se nyt päätyikin...? Valui kuin leikatut rihmat käsistäni... Avaa hiussiteen ja irrottaa erään suortuvan esiin: Kuinka olenkaan teitä vaalinut... Aattelin aina: hänelle, hänelle ne hoidan! Hän kerran armain käsin niitä hellii, väsyneen päänsä niille nojaa, sanoo: kauniit ovat! Saattaisin itkeä...
Miksi hoiput sa hautojen päällä? Tiedän, on armain aikas jo täällä, kummitus olet » niin hiljaist' on keskellä hautain. Tartuin päähäni tuskissain. oman ma ääneni kuulin vain, ristit, haudat mun silmistä haihtui, valkeus pilkkopimeäksi vaihtui, murheeni muistin niin hirmuist' on keskellä hautain. En enää pelkää.
Sun pyhin, armain, uljain unelmasi kuin suven sade maahan katoaa ja vihollinen ilkkuu haudallasi ja kotis yllä kamartuupi maa. Ma miettiessäin katsoin tähtihin. Näin oman kohtaloni tähden siellä. Se oli niinkuin kaikki toisetkin.
Tätä aamua odotin, armain, yöt monet unettomat, sadekuurot kun pilvin harmain ohi kiitäen kulkivat. Nyt loistavan nään ma sen tuolla suven suurin toivehin. Tänä aamuna tahtoisin kuolla sun syliis, armahin! On suuri sun rantas autius, sitä sentään ikävöin: miten villisorsan valitus soi kaislikossa öin...
ja näin Vergiliukselle virkoin: »Joka vereni pisar vapisee nyt vallan; ma tunnen merkit vanhan lemmenliekin.» Mut ah, Vergilius jo poissa oli, Vergilius, tuo isä armain, lempein, Vergilius, jolle kaikkeni ma uskoin! Ei kaikki paratiisin riemut voineet mun poskiani, jotka kastehella jo pestyt oli, kyynelistä estää.
Päivän Sana
Muut Etsivät