Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. kesäkuuta 2025
Jakob seisoi siinä kuin rikoksentekijä. »Enhän minä sille mitään voinut, Alette. Kutsunko lapsenhoitajan?» »Elä, sulje vain ovi! en tahdo, että hän kuulee pojan itkevän, muuten hän on taas heti täällä. Minä ihan kärsin, kun näen hänen ottavan lapsen syliinsä, enkä minä voi siitä häntä kieltääkään... Sinä et tiedä, miten minä maatessani harmittelin, kun näin, kuinka hän pitelee poikaa.
»En minä ole mustasukkainen» hän purskahti itkemään, »olen vain niin sanomattoman onneton ja olen ollut aina siitä asti, kuin hän tuli taloon... Et ainoatakaan iltaa sinä minun tähteni ole sisällä, hänen armostaan vain saan sinut tänne... Ja eilen sinä lähdit ilman muuta ja jätit minut yksin»... »Jo riittää, Alette! Olet sanonut ihan tarpeeksi ... olen täydellisesti tyytyväinen viittauksiisi.
»Vähän tuulta purjeisiin liikeasioissa vähän suolaa ja pippuria säilöönpanossa niin että metsä saa humista tulevaisuutta ... kasvaa hirsiä omaa kotia varten»... Alette istui tuijottaen mieheensä. Ei hän koskaan ollut *hänelle* noin puhunut. Oli jotakin uutta, tuo, mitä hän puhui heidän omasta...
Ja tuollaiset pitkät ... hm ... kirjeet ... täytyy olla erityisellä tuulella niitä kuunnellakseen, näetkö... Jätä se nyt tänä iltana, Letta; voimmehan me lukea sen joskus toiste.» Alette nousi hiukan hitaasti ja seisoi hetkisen katselemassa uuninsuussa leikkiviä liekkejä, miettien mitä hän nyt tekisi; otti sitten vähän epäröiden virkkauksen, mutta laski sen kohta taas käsistään.
»Mitä on elämä, rouva mitä elämisen lahja?»... Hän katsoi surumielisen tutkivasti Alettea silmiin ja Krabbe saattoi olla kaunis, siitä ei voinut olla eri mieltä, ajatteli Alette. »Eikö ole totta, että jaksamme laskea ne kerrat, jolloin voimme sanoa eläneemme?
Hän tiesi, mistä Jakob piti, ja oli valinnut muutamia pikku lauluja, jotka aina tunnelmoitavat ja tempasivat hänet mukaansa. Hänen oli tapana sanoa, ettei kukaan laula niitä niin kuin Alette ei tahtonut kerrassaan kuullakaan kenenkään muun niitä esittävän. Alette pani koko sielunsa pariin lauluun. »Uh, tuota ikävää kirjaa» hän huudahti, kun Jakob ei hiiskahtanutkaan. »Kyllä minä kuuntelen.»
Pieni ohimennen lausuttu kohteliaisuus erinomaisen paistihillon johdosta; mutta muuten ikäänkuin ei emäntää olisi talossa ollutkaan!... Alette olisi saanut panna tarjolle mitä hyvänsä ei ollut olemassa muita kuin Berven ja Jakob.
»Millä mielellä onhan toki katsottava, että iloista mieltä riittää hopeahääpäiväksi; se on kuitenkin juhla, jota *lapset* aina muistelevat,» huomautti Alette painavasti. »No niin; lapset»! Jakob koetti nauraa.
Minä vain luulen, että hän on mustasukkainen minulle, tiedätkö, sillä näyttää siltä kuin hän ei sietäisi, että minä pitelen poikaa, ja olenhan minä sentään hänen oma äitinsä... Saat nähdä, että hän taas nukkuu»... »Minä en todella häneen koske, en vähääkään, Alette, saanhan minä»... hän kumartui kehdon yli. »Nyt kuuluvat tuovan sinulle teetä saliin, Jakob.
Ja niin hän yhä vain venytteli lauluaan lakkaamatta, uudestaan ja uudestaan kokonaisen tunnin, poika painuneena syvään hänen lämpimään syliinsä, kunnes salin kello löi kolme. Siinä se poika nyt nukkui, siitä ei epäilystäkään; ja riitti sitä unta sitten heille kaikillekin aina aamuun asti, jolloin lapsenhoitaja tuli huoneeseen. »No, Alette, enkö saanut poikaa nukkumaan?»
Päivän Sana
Muut Etsivät