United States or New Zealand ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Kerro hänelle, Letta», huusi Jakob, joka oli kulkenut edestakaisin ripustamassa päällysvaatteita naulakkoon, »että meillä on savustettua lohta ja munakokkelia ja sitäpaitsi vielä muutakin hyvää, niin saat nähdä, miten leppeäksi hän tulee.»
»Mutta eihän hän kuulu meidän seurustelupiiriin, sen kai sinä myönnät, Jakob.» »Suuri metsäkauppias, näetkö; sellainen saattaa olla hyväkin tuttavuus.» »Sillä tavoin voimme saada koko konttorin tänne vieraisille... Emmehän toki vieraanvaraisuuttamme rahasta myö!» sanoi Letta harmistuneena.
Ja koska näiltä tietysti taas oli odotettava vastakäyntejä, oli täti Vosgraff järjestänyt koko talon aivan uuteen kuntoon ja asettanut näytteille nuoren parin kaikki häälahjat ja uudet kauniit kapineet mikä nyt oikeastaan oli hyvinkin hauskaa; Letta ei ainakaan voinut ajatella parempaa tapaa saada ne yhdellä kertaa näytetyiksi.
»Erinomaista!» väitti hän, pureskellen paistia alkuun päästyään... »Mutta rakas Letta, etkö sinä sitten ollenkaan syö tätä ihanaa paistia? Hilloa sinä nyt ainakin otat;» hän siirsi lautasen lähemmä Lettaa. Viimeinen rohkea yritys jäi sekin tuloksetta ja Jakob istui hetken neuvottomana, veitsen ja haarukan kalistessa sitä kovemmin lautasta vasten merkiksi siitä, että niiden käyttäjällä oli kiire.
Ja puoli kuukautta oli tuo pitkä vaaleaverinen nainen, joka valkea hattu päässä niin reippaasti asteli hänen rinnallaan, käsi pistettynä hänen kainaloonsa, ollut rouva Mörk, rouva Letta Mörk hän kirjoitti muuten nimensä kirjeisiin ja nimikortteihin Alette. Mutta hänen miehensä kutsui häntä joka tapauksessa Letaksi ja samoin ystävättäret, veljet ja serkutkin.
»Luonnoltaan, vain luonnoltaan... Tulin tässä iltapäivällä näitä asioita ajatelleeksi. Sinä elät täällä tosiaan niin yksinäsi, että pakostakin tulet huonolle tuulelle, raukka. Olet oikeassa, Letta, minä myönnän sen.» Alette nousi äkkiä ja kavahti hänen kaulaansa. »Rakkaani, oma kultani!»
»Hm emme kyllä» Jakobissakin jokin vähän kuohahti; hänen oli vaikea puhua perin pohjin tästä asiasta. »Täytyy jakaa ihmiset tuloiksi ja menoiksi, näethän, Letta» tuumi hän puoliksi piloillaan. »Vieraskutsut täällä kotona ne ovat menoja meille ainakin toistaiseksi; ja talonpojat ja tilanomistajat ovat tuloja.
Jakob tuli hilpeänä sisään ja aloitti mitään aavistamatta hellästi: »No, vieläkö valvot, Letta hyvä? Ja minua odottaaksesi? Olisit vain pannut maata ... mutta sellaisiahan te naiset olette. Et usko, miten olemme jutelleet. Ei hän ole mistään kotoisin, ennenkuin pääsee hänen kanssaan kahden kesken. Mitä hän pöydässä puhui, se ei ollut minkään arvoista.
Olenko minä tehnyt sinulle jotakin?» Letta käänsi yhä päänsä pois. »Sinähän lupasit niin varmasti, niin varmasti tulla kotiin iltapäivällä aikaisin...» Hän katsoi itkettynein silmin tutkivasti Jakobiin suoraan hänen omaantuntoonsa; ja epäilys kasvoi surulliseksi varmuudeksi. »Sinä et välitä minusta... Ei, Jakob, sinä et välitä minusta... Sano se vain suoraan.»
Mutta minulla ei todellakaan ole aikaa.» Hän tarttui kiivaasti oveen ja kiiruhti konttoriin. Hän meni todellakin, meni tänäänkin. Ensimmäisen kerran he olivat menneet nukkumaan sanomatta toisilleen hyvää yötä ja olematta ystäviä. Letta ei koskaan olisi luullut sellaista voivan tapahtua. Erinomaisen hitaasti kului aamupäivä eikä Jakobia näkynyt. Reippaasti hän astui sisään päivällisille.