Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. kesäkuuta 2025
Hän loikoi ja odotti, kuunteli jokaista ääntä, tulisiko Jakob ehkä. Hänen kasvoissaan oli päättävä ilme, joka ei ennustanut Jakobille helppoa pääsyä hänen suosioonsa. Jakob tapaisi hänet sangen tyynenä ja kylmänä. Alette oli mahtanut nukkua jo hyvän hetken, kun heräsi siihen, että joku aukaisi hiljaa oven.
»Ja se minua nyt tässä mietityttää», sanoi Alette hiljaa; »onko elämä käyvä Elisabetille samanlaiseksi?» »En usko sinun tarvitsevan sitä surra, Letta! Näyttää siltä, kuin heidän tulisi olonsa oikein hyvä.»
... »Tänäänkö?» hän kääntyi äkisti, mikäli käherryspihdeiltään; saattoi, ja katsoi Jakobiin yöröijynsä hihan yli. »Kyllä hän aina osaakin tulla sopimattomaan aikaan juuri kuin olemme kutsutut Böllingeille illaksi.» Hän jatkoi kähertämistään. »Sille ei mahda mitään!» sanoi Jakob olkapäitään kohauttaen, kun ei sen enempää kuulunut. Alette istui paikallaan tuuhean tukkansa sisässä.
Kynttilä, jonka Konstance vihdoin sytytti lähteäkseen omaan huoneeseensa, sai lyhetä hyvän matkaa, ennenkuin lähdöstä tuli tosi. Alette saattoi häntä kuten ainakin, mutta vastoin tapaansa jäi vain hetkiseksi hänen luokseen. »Todellakin älykäs nainen», selitti Jakob hilpeänä, kun Alette palasi saliin, »tervejärkinen.»
»Tule tänne vähäisen, Letta, tukassasi on jotakin hullusti.» »Ah, joutavia!» »On siinä, ihan varmasti, tuossa korvan takana, kokonainen tukku irtaantunut.» Letta koetteli umpimähkään kädellään korjatakseen sitä. »Ei, tulehan tänne... Tuossa, juuri tuossa ... minä näytän»... hän suuteli häntä korvalle. »Enkö arvannutkin.» Alette yritti lähteä.
»Vai niin sinä näyt saaneesi tarpeeksi juhlallisuuksista?» sanoi hän leikillisesti. »He ovatkin jo lähteneet kaikki tyynni. Me olemme vain kahden taas!» »Meillä kahdella ei ole paljon toisillemme sanottavaa tänään, Jakob», virkkoi Alette soinnuttomasti. Jakob seisoi kuin neuvotellen itsekseen.
Jakob liikkui niin varovan äänettömästi kuin mahdollista, varpaillaan, ettei pienokainen kehdossa heräisi. Alette oli nukkuvinaan, seurasi vain yölampun hänestä luomaa varjoa. Jakob kumartui varovasti vuoteen yli. »Nukutko, Letta?» hän kysyi. Kun ei vastausta tullut, alkoi hän hiljaa viheltää, mutta vaikeni heti.
Hän istui kokonaan syventyneenä hakemuskirjaan, jonka hän toivoi saavansa valmiiksi vielä tänä iltana, kun kuuli rattaiden kolinaa. He nauroivat ja puhelivat eteisessä, ja sitten Alette hattu ja päällystakki vielä yllään pisti päänsä ovesta: »Tässä nyt olemme, Jakob! Et voi uskoa, miten meillä on ollut hauskaa!»
He olivat jo sivuuttaneet rautatieaseman ja päässeet kaupungin alapuolella olevalle sillalle juuri samassa kuin iltajuna puhkuen jo vihelsi kaaren alla. Kevyt kudelma sumua tai savua leijaili hiljaa ilmassa yli kummun, jolla kaupunki sijaitsi. Nuoren miehen ajatukset kiitivät sinne, missä nyt Alette häntä odotteli. »E ei, kuulepa, älä sinne, tuossa se on meidän tiemme!»
Oli aina todellinen hiukan katkeransekainen virkistys Jakobille nähdä Alette tuolla tavoin hienona, seurustelupukuun puettuna, koko olento jännitettynä odotuksesta; se oli paraatinäytäntö, joka sekä kiihoitti että hermostutti häntä enemmän kuin Alette aavisti.
Päivän Sana
Muut Etsivät