Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. kesäkuuta 2025
Alette sytytti ison, kauniin lampun ja laski alas uutimet, sillä aikaa kuin tyttö kattoi pöydän ja toi ruoan sisään. »No nyt, Jakob, kun saat ruokaa, niin tulet hauskemmalle mielelle.» Alette istuutui pöytään vastapäätä, sukan kudin kädessä. »Saimme korin olutta tänään Kristianiasta. Se on juuri tuota, jota on edessäsi. Kävitkö tuomarin luona?
Ja sitten mutta kaikki tämä on tietysti yhdentekevää sinusta, jolla on niin paljon muuta huolehdittavaa pientä ja vähäpätöistä tietysti. Mutta minä minulla ei ole yhtään mitään muuta kuin sinä, Jakob... Ja niin kuin minä olin iloinnut!» »Mutta oma rakas vaimoni! Ymmärräthän, etten millään ehdolla päässyt ennemmin. Minä vakuutan, Alette. Eräs talonpoika... Mutta kuulehan toki...!»
Hän näytti kuitenkin heti tajuavan, mikä oli heidät tuonut tänne; Alette istutettiin mukavaan sohvaan ja pakina oli pian käynnissä, alkaen paikkakunnan asioista ja päättyen kotioloihin, miksei Krabbe tahtonut ottaa koulupoikia täysihoitoon, vaikka siitä olisi ollut heille paljon etua.
Esimerkiksi Krabbe, jota Alette ensin oli kuvaillut mitä hullunkurisimmaksi, mutta jonka puolta hän lopulta piti, oli Konstancen mielestä kaikkein pöhköin tomppeli, joka koskaan oli yömyssyä silmäinsä ja korvainsa päälle vetänyt. Ei rouvalle oli toki etusija annettava; käytännöllinen ja näppärä ja kelpo nainen...
"Giljen neiti", joksi häntä sanottiin, asui vuoristossa pienessä talossa, jonka hän oli ostanut toiselta niistä kahdesta tuhannesta taalaria, jotka vanha Alette täti hänelle oli testamentissa antanut. Siellä piti hän koulua kylän lapsille ja antoi opetustuntia kapteenin, uuden tohtorin ja nimismiehen luona.
»Eiköhän sinun pitäisi lähteä hiukan kävelemään, tänään on niin ihana kevätilma! Se varmaan virkistäisi sinua, Alette», hän sanoi, kun oli valmis, laskien pois veitsen ja haarukan. »Kiitos, minulla on kyllä tarpeeksi hauskaa näinkin, näethän sen.» Hän nousi ja siirsi tuolin paikoilleen. »Niin, mene sinä vain, Jakob!» »Ymmärräthän, että minulla on kiire!»
Pai pai kuului kehdon luota; mutta pikku herra ei siihen tyytynyt, hän tahtoi ylös, syliin tuuditettavaksi... Ja niin Alette taas käveli ja lauleli itku kurkussa, yhä kovemmin ja kovemmin. Tämä oli nyt neljäs kerta samana yönä, ja joutuen ihan suunniltaan Jakob hypähti ylös: »Anna minulle poika, Alette! Niin, kuulehan, mene sinä nyt hetkeksi lepäämään, ja anna minun koettaa.
»Ei, nyt meidän täytyy nousta!» päätti Alette; hänen oli pantava lapset nukkumaan. Kello oli jo puoli kymmenen, kun hän taas tuli saliin. »Mutta, Jakob-kulta, etkö olekaan konttorissa?» hän kysyi ihmetellen. »Siellä palaa lamppu turhaan.» Jakob käveli lattialla puhellen innokkaasti Konstancen kanssa. »Sammuta se vaan, Aletie; ei näy työstä enää tänä iltana tulevan mitään...»
Hänen piti talven kuluessa alkaa puhua isän kanssa, kun vaan oli saanut tietää, mitä täti Alette siitä ajatteli.
Ja sitten hän keskeytti Jörgenin, kun tämä yritti taas puhua liikeasioista. »Niistä myöhemmin», hän sanoi, »ymmärräthän, ettei Alette tahdo istua tässä sellaista kuuntelemassa. Konttorissa, ennenkuin lähdet.» Ja sitten he keskustelivat pääkaupungin naisista ja tapahtumista, ja teatterista ja kaikesta sellaisesta, mistä Jörgen ei välittänyt hituistakaan eikä Jakobkaan sen hän huomasi.
Päivän Sana
Muut Etsivät