United States or Turkey ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta kuka se oli, joka neidon kylmän-hikistä otsaa lämpimällä kädellä pyhkeili? jonka rintaa vasten neito vaipui, sulaen kyynele-virtoihin? Se oli Vitjakka Pouttu, "Pohjan-piltti". Sydämmen polttaviin haavoihin vuoti lievittäväinen voide vuotamistaan. Se oli lemmen sulo, joka toi ruusut takaisin poskipäihin. Lyyli taas nousi; mutta kuinka muuttuneena!
Hän koetti lyödä leikiksi: ja jos olisittekin talvella, mutta nyt on kesä nyt on ilon aika, toivon aika te ehditte vielä vanhoilla päivillänne, nyt ollaan nuoria, nyt ei murjoteta, nyt innostutaan ja rakennetaan pilvilinnoja! Kas niin! Ja Anette pisti kätensä Laurin kainaloon ja veti hänet mukaansa. Leppyen ja sulaen seurasi Lauri viehättävää olentoa. Mutta sakastin perässä pysähtyi Antero.
Kovin kauan on kestänyt varjoa yön, kovin kauan jäätä ja lunta. Ei ymmärrä talveen tottunut syön valon suurta, suvista unta. Katson virran kalvohon, kaikki katoo sieltä, aalto soljuu solisten uuden aallon tieltä. Virta vierii verkalleen kauas kohti merta. Sinne, sinne aaltoset katoatte kerta. On kuin sielu sulaen yhtyis kulkuhunne, virran kera vieris pois, kysymättä kunne... HY
Hän innostuu pääsemään vielä ulomma, missä on varma vedenalainen kivi, minkä alta usein ottaa, aina suuri. Pan kiipee polvilleen kivelle, heittää nyt polviltaan, eturuumis eläen, takaruumis sulaen liikkumattomaksi kiveen. Se on Pan, ja Pan saa.
Se, jonka kuulit itkevän siellä. Marja purskahti itkuun, lyyhistyi Juhan eteen lattialle, josta Juhan täytyi nostaa hänet penkille, ja siihen retkahti. Elähän nyt ... hyvänen aika. Juha piti toisella kädellään Marjaa kädestä, toisella painoi kömpelösti häntä hytkivään selkään, heltyen, sulaen, taistellen sääliään ja liikutustaan vastaan.
Toisessa pienessä tornissa asuva neito, hunnun ja harpun omistaja, lauloi juuri semmoista laulua, jommoisten me kuvittelemme valuneen korkeasukuisten aatelisnaisten huulilta, kun ritari ja trubaduurit rakkaudesta sulaen heitä kuuntelevat.
Nuo harmaanruskeat tursotkin tuolla kuolemaa syöksyvine sieraimineen, jotka sumuisina aamuina hiipivät saalista vaanivien hirviöiden tavoin taivaan rannalla, ilmestyen yht'äkkiä ja kadoten samassa, valmiina ja kyetenkin yhden henkäyksensä iskulla tuhoamaan tuhannen miestä, ne liukuvat nyt auringossa valkeina ja keveinä ja viattomina kuin huvipurret, kääntäen aallon ympärilleen valkoiseksi päärmeeksi... Kymmenkertainen pamaus ja sitten kymmenen kertaa kymmenen peräkkäin, ja toisaalta toiset kuin kaikuna vastaten ja sitten yhteen sulaen ... ehkä ne huhusivat vain huvikseen, Ahtolan iloittelevat jättiläistyttäret, ihmispäät, kalapyrstöt?
Eikä tuota taistelua suinkaan ole suoritettu ainoastaan eri kirjallisten ilmiöiden välillä, vaan vielä useammin samoissa kirjateoksissa ja samojen kirjailijain sydämissä. Lönnrot ei vielä tuntenut sitä ristiriitaa. Hän oli kokonaan kansallinen, sulaen sisimmässään yhteen kansallishengen kanssa.
Kun Armo tuli meidän lähellemme, loi hän everstiin katseensa, heidän silmäyksensä kohtasivat toisiansa sulaen ystävälliseen kirkkaasti loistavaan säteeseen, ja ikään kuin saman ajatuksen synnyttämästä liikkeestä antoivat he kättä toisillensa. Armo hyväili Liisiä ja puhutteli häntä hellästi, Liisi vastasi kyyneleillä vain.
SALISBURY. Se onko mahdollista? Onko totta? MELUN. Mull' eikö silmäin eessä kuolon kauhu Ja jäljell' elämää vain pieni hiukka, Mi verin valuu pois, kuin vahakuva Sulaen hajoo tulen paistehessa? Mik' yllyttää mua nyt vois petokseen. Kun petost' en voi hyödykseni käyttää? Miks valehella täällä kuolisin, Kun tuolla elää täytyy totuudella?