United States or Lithuania ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Ei, annetaan niiden olla rauhassa, emme tarvitse hirviä niin kauan kuin meillä on metsoja puiden latvoissa vaikka satamäärin. Pari metsoa kyllä riittää meille. Lähde sinä itään päin, niin minä menen länteen, ja tavataan taas tunturin juurella. Tänne, Rakki!" ja sitten hän lasketti eteenpäin aika vauhtia. Vasta illan suussa he tapasivat toisensa.
"Hän on kaukana jäljessä päin", arveli Pekka itsekseen, "eikä kuule huutoa suksien kahinalta. Kyllä hän tänne osaa, kun seuraa jälkiä. Parasta lienee, kun nyljen kontion niin kauan kuin se vielä on lämmin", jatkoi hän yksinpakinaansa, ja sitten hän ryhtyi karhua nylkemään. "Onpas tämä oiva otus. Missäs sait sen eteesi. Rakki? Mutta miksi ei Antti tule? Ohoi, Antti!" Ei kuulunut mitään vastausta.
"Pekalla oli mielessä jotakin, jota ei helposti ymmärrä", puheli Antti yksinään. "Parasta antaa hänen mennä. Hei, Rakki, lähdetäänpä liikkeelle nyt."
Hänen kerrottuaan, mitä oli nähnyt, päätettiin vetäytyä takaisin lahden toiselle puolelle, josta saattoi huomata, soutaisivatko kalastajat lahden poikki, ja sitten menetellä sen mukaan. Tänä yönä pojat eivät tehneet tulta, vaan nukkuivat veneen purjeisiin kääriytyneinä, pyssyt vieressä ja Rakki vahtimassa.
Tuollahan Antti jo oli hiljaa tulossa jäätä myöten; mutta hän oli melkoista leveämmän ja suuremman näköinen kuin ennen. "No, Rakki, niin totta kuin elän, niin siellähän se tulee ja tuo vielä yhden karhunpenikan lisäksi! Ohoi, Antti!" "Täältä tullaan!" Ja sitten hän tuli. "Missä sinä, Pekka, olet ollut kaiken päivää?" "Etkös ole kuullut minua?" "Kuulin nyt äsken, mutta en sitä ennen."
Hilpeällä mielellä ja iloisin toivein metsämiehet erosivat taas yhtyäksensä yhteen pimeän tullessa. Kun Rakki sai vallan seurata, ketä tahtoi, se lyöttäytyi aina Pekan mukaan, ja kun Pokka saapui yönuotiolle vähän myöhemmin kuin toiset, hänellä oli näätä, jonka hän oli kaivannut esiin kolostaan kannon juurelta ja koira purrut hengiltä.
Niin retkeili matkue alas, katosi hetkeksi Ojaniitun alankoon, mutta ilmestyi taasen pian, käyden ylös pitkin jyrkkää ahdetta ja astuen Kotopellon veräjästä sisään. Mahtavasti soitti Mikko viuluansa, kovin reuhuivat ilosta, uhosta Killi ja Kiiski, joiden haukkinaan vastasi taasen nahkapeitturin laiha, kämäleukainen rakki, tuvan nurkalla nilkutellen, vapiseva kurja.
Mutta pian huomasi Olli kuitenkin, että hän ainakin viimein tappiolle joutui, ja lähti sentähden käpälämäkeen. Mutta ei ollut äitikään hidas puoltansa pitämässä. Hän lähti Ollin perässä ja sanoi: "Kyllä minä sun koiran-hampaas murran, sinä paha rakki!"
THERSITES. Ei ole älyä senkään vertaa, ACHILLES. Et saa häntä lyödä! THERSITES. Että voisi sillä täyttää Helenan neulansilmän, jonka puolesta on tullut taistelemaan. ACHILLES. Hiljaa, narri! THERSITES. Minä tahdon elää hiljaa ja rauhassa, mutta narri ei tahdo: tuo, tuo tuossa, näettekö, tuo! AJAX. Senkin saakelin rakki! Kyllä minä ACHILLES. Aiotko sinä panna älysi narrin älyn verroille?
Ja sitten me ryypättiin. Ja juo ja laula... Kenenkä se tuo on rakki, he, tiisti, tahdotko sinä olutta ... saat tilkan niskaasi, ka niin, päristele nyt. Se on minun koirani, örähti muudan nousten suuttuneena. Yhy. Ja juo ja laula... Se on minun koirani, millä oikeudella te... Ei oikeaan eikä vasempaan... Ulos heti tästä huoneesta, päihtynyt sälli-rakkari holvailee... So, ei tappelua.