United States or Madagascar ? Vote for the TOP Country of the Week !
Samoin ovat silkki ja sametti sangen tavallisia aineita ihmisten pukimissa ja sänkyvaatteissa, niin myös hevosten päitsissä y.m. Melkein voittavat Suomen runot tässä ylellisyydessä kreikkalaisetkin, vaikka todellisuudessa kullat näillä meidän poloisilla Pohjan perillä enimmiten mahtoivat olla »Kuuttaren kutomat», hopeat »Päivättären kehreämät».
Hän hohtaa kullalta ja hopealta; hän on omalla kädellään kaunistanut itsensä Kuuttaren ja Päivättären lahjoilla. Hän on koristettu kuin morsian, ja hän onkin morsian, mutta kuolon morsian. Kuinka liikuttava on tämä vastakohtaisuus loistavan ulkomuodon ja sysimustan sydämen välillä! Tässä riemupuvussa lähtee nyt Aino astuskelemaan, itsekään tietämättä minne.
"Ennen neinnä ollessani, impenä eläessäni läksin marjahan metsälle, alle vaaran vaapukkahan. Kuulin Kuuttaren kutovan, Päivättären kehreävän sinisen salon sivulla, lehon lemmen liepehellä. "Minä luoksi luontelime, likelle lähentelime.
Akat tuosta arvelevat, Kysyvät kyläiset naiset: "Kuka kangasta kutovi?" Emo varsin vastoavi: "Oma kultani kutovi. Herttaseni helskyttävi." "Laskiko lapoja kangas, Päästikö pirta piitämiä?" "Ei laske lapoja kangas, Eikä pirta piitämiä; On kun Kuuttaren kutoma, Päivättären ketreämä, Otavattaren osaama, Tähettären täyttelemä." Hyvä lykky neitosilla.
Mutta eipä äitikään käsitä tätä surun syytä sen paremmin. Hän luulee Ainon ainoasti hetkisestä, pian haihtuvasta mielipahasta menettäneen koristeensa. Hän katsoo mahdolliseksi poistaa surun toisten korujen hankkimisella. Hän käskee sentähden tyttärensä mennä aittaan ja ottaa sieltä ne vielä kauniimmat, Kuuttaren kutomat, Päivättären kehräämät koristeet, jotka äiti itse eräänä onnen hetkenä oli saanut Lemmen lahden liepehellä. Tämä äidin erhetys on tragillisesti hyvin kaunis kohta. Se ei tule rikoksellisesta mielestä; päinvastoin äidillinen hyvyys ja lempeys siinä täydesti osoittaikse, vaan samassa myös tämän maailman asukkaalle usein omituinen sokea lyhytmielisyys. Lieneekö missään muussa runossa äidin rakkauden erhetys kuvattu yhtä hellässä, yhtä hienossa, yhtä liikuttavassa, yhtä sattuvassa muodossa?
Syö vuosi suloa voita: tulet muita vuolahampi; toinen syö sianlihoa: tulet muita sirkeämpi; kolmas kuorekokkaroita: tulet muita kaunihimpi. Astu aittahan mäelle aukaise parahin aitta ! Siell' on arkku arkun päällä, lipas lippahan lomassa. Aukaise parahin arkku, kansi kirjo kimmahuta: siin' on kuusi kultavyötä, seitsemän sinihamoista. Ne on Kuuttaren kutomat, Päivättären päättelemät.
Turjan tytti kovin pelästyi Päivättären tuloa ja pötki pakoon aina Pohjan perille, jotta maa tömisi ja korvet paukkuivat.
Meni kuuta katsomahan, Ilmoa ihoamahan, Kuuli Kuuttaren kutovan Päivättären ketreävän; Sitte luoksi luottelihen, Likelle lähentelihen, Kävi kuun keheä myöten, Päivän päärmettä vaelsi: "Anna Kuutar kultiasi, Päivätär hopehiasi!" Antoi Kuutar kultiansa, Päivätär hopehiansa, Katsoi kullat kulmillensa, Päällensä hyvät hopiat, Kultana kumottamahan, Hopiana hohtamahan.
»Entä jos tuntematta sivuuttaisinkin Päivättären», arveli hän, ja päätti lähestyä erästä impeä, joka istui loistavan kaaren partaalla ja harjasi pellavia. »Voitko, ihana impi, minulle neuvoa, niissä Päivän ruhtinatar asustaa?» kysyi hän neidolta.