United States or Australia ? Vote for the TOP Country of the Week !
REPPUNEN. Ooh, täytyykö herra postimestarin kysyä tuommoista rouvaltaan? Mitä joutavia! Minä en milloinkaan kysy rouvaltani. No, minulla ei semmoista olekaan. POSTINHOITAJA. Sikariksi? No, tuoss'on sinulle, hassu! REPPUNEN. Kiitoksia hyvin paljon! Ehkä kumminkin saisi olla pieni laatikko kiiltopulveria? Maailman parasta kiiltopulveria, palkinnon saanut REPPUNEN. No, no, minä ymmärrän yskän.
Neiti Clifton ilmaisi nyt luonnollisen ja sopivan pelon tunteen. Näyttäisi niin hullulta, sanoi hän, jos joku tuolla pysäyspaikalla näkisi tytön tässä postivaunussa! Eihän ihmiset voisi tietää, että olen postimestarin tytär ja olen saanut luvan herra Huntingdonilta. Eikö tässä olisi pimeää nurkkaa vaunussa, jonne voisin mennä piiloon?
Silloin sain kohta ylimääräisen postimestarin viran. Ylimääräisen postimestarin tehtävänä on mennä milloin tätä, milloin tuota postimestarin virkaa toimittamaan, mihin heitä kulloinkin käsketään, jos joku paikka jääpi avonaiseksi kuoleman tai virasta eroamisen kautta, taikka jos joku epäluulonalainen eroitetaan virasta.
Hän oli vähäisen sukua Elisen kanssa, piti hänestä hyvin paljon ja opetti hänelle vähä väliä lastenkasvatusta. Hovimarsalkanrouvalla ei ollut milloinkaan ollut lapsia, jonka kaiken tähden muutamat väittivät Elisen kumartelevan «la haute voléelle«, etenkin postimestarin rouva Bask ja tukkukauppiaan rouva Suur lukivat sen hänelle suureksi viaksi.
Näittekö tuon herttaisen pojan, joka istui vasemmalla puolella ja oli niin ylhäisen näköinen lumivalkeine kauloineen ja avonaisine kauluksineen? Hyvänen aika, miten hän katseli minua ja miten suloinen hän oli! ihan prinssin näköinen hän oli!» «Sisko kulta», vastasi postimestarin rouva, «ette varmaankaan nähnyt herraa, joka istui minun puolellani, oikealla vaunuissa!
Anna Sofia, joka Kaarle XII:n ihailijana melkein voitti postimestarin ja jolla oli tässä suhteessa vertaisensa vain mahtipontisessa pikku Jonathanissa, oli kauan aikaa töin tuskin malttanut hillitä kieltänsä, ja kävi nyt, ikäänkuin etuvartijataistelua aloittaen, välskärin kimppuun sanoen: Kummi ei nyt kumminkaan voi kieltää, että aika Kaarle XII:n jälkeen näivettyi kääpiöksi!
POSTINHOITAJA. No, miksi sinä sen tuot takaisin? Enkö minä käskenyt sinun mennä sitä vaihtamaan? PIIKA. Kyllä, mutta herra kauppaneuvos sanoi että se on tarpeetonta. POSTINHOITAJA. Häh?! PIIKA. Hän sanoi että postimestarin täytyy ottaa se vastaan. POSTINHOITAJA. Mitäh? Että minun täytyy! Sanoppas vielä tuo sana, jos !
Kolme päivää ennen häitä vierivät komeat neljän hevosen vetämät matkavaunut pitkin X. kaupungin katuja, kovalla kolinallaan houkutellen talojen kaikki uteliaat asukkaat ikkunan luokse. «Näittekö, sisko kulta», huusi tukkukauppiaan rouva Suur postimestarin rouva Baskille, «nuo komeat matkavaunut, jotka vastikään kulkivat ohitse?
"Ohoh, herra!" vastasi vieras, postimestarin, ääni. "Hevoiset täytyy kuitenkin ensin satuloida. Astukaa sisälle siksi." "Kuinka kauvan se kestää, herra postimestari?" kysyi Kaarle. "Korkeintaan kymmenen minuuttia, herra. Postiljoonin pitää kiirehtiä," vastasi postimestari. Tämä selitys näytti tyydyttävän kuningasta, sillä hän meni seuralaisinensa huoneesen.
Mustehan se on tehnyt veljestäkin postimestarin, musteesta veli elää ja musteesta veli kuolee, se on veljen jokapäiväinen leipä, ja mitä olisi veli, jos ei mustetta olisi ollenkaan, vaan ainoastaan verta? Mitäkö olisin? Saksan saakeli ... minäkö? Serkku Svanholm! virkkoi isoäiti silmäten lapsiin. Ja postimestari vaikeni. Välskäri katsoi pitävänsä rakentaa rauhaa veren ja musteen välillä.