Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
On se tuo sota kuitenkin kaikitenkin kauheaa ja inhoittavaa, kun ajattelee, miten paljon verta vuotaa tappotanterella ja miten paljon kyyneliä kotona. Milloin onkaan koittava se päivä, jolloin ihmiset lakkaavat raatelemasta toisiaan ja rauhassa ja sovussa jakavat maan ja Herran hyvät lahjat keskenään? Postimestarin sotaiset tunteet joutuivat tästä heti kohta kuohuksiin. Sovussa? Jakavatko?
Minä ilmoitin olevani määrätty postimestarin virkaa toimittamaan, ja menin sitten erään sihteerin mukana siihen taloon, missä onneton postimestari ja hänen vielä onnettomampi vaimonsa asuivat. Tässä kertomuksessa ei ole sijaa tavallisille matkamiehen tarinoille siitä ihmeellisestä kaupungista, mihin niin äkkiarvaamatta olin joutunut.
«He, me nyt tietäisimme minkä näköiset Herran enkelit ovat!» tiuskasi postimestarin rouva kiukkuisesti luoden ankaran katseen Annetteen, «ja se voipi myöskin olla yhdentekevä. Mutta minä mielelläni haluaisin tietää ketkä ovat nuo ylhäiset.
Heidän päällään kantavat kuoripojat telttakattoa. Pappien keskessä astuu nuori, ruskeaan sarkavaippaan puettu nuorukainen, jonka pää on keskeltä kalju. Heidän jäljessään tulee rivi nuoria valkopukuisia tyttöjä, kaikilla valkeat seppeleet päässä. Sitten seuraavat »viranomaiset», joista tunnen metsäherran, postimestarin, asemapäällikön ja santarmin. Nyt kansakoululapset nunnansa opastamina.
Tiina-täti oli monta vuotta toimittanut isänsä postimestarin viran, sillä se oli sairaudelta siitä estetty. Tämän toimen piti helpompana kuin pitsimyssyjen rakentamisen. Näitä tehdessään hän monasti vihamielissä jupisi miehen ja vaimon kohtalon jakamisen vääryyttä. "Vaimolta, joka on heikompi, vaaditaan monta vertaa enempi kuin pahalaisilta miehiltä", pakisi hän.
Lähinnä takana istuvat muiden joukossa raatimiesten ja tullinhoitajan vaimot, jota vastoin kornetti Valsteniuksen leski sekä postimestarin, kasöörin ja kersantin vaimot saavat tyytyä kolmansiin penkkiriveihin. Kapealla penkillä seinän vierellä istuvat rovastin, pormestarin ja Sonckin piijat, »vaan kaupungin muut piijat jäävät suurelle käytävälle» seisomaan.
Yhden tämmöisen postimestarin perhekunnan käsialat varsinkin olivat minulle hyvin tutut, vaikka en heitä itseään koskaan ollut nähnyt. Nämät käsialat olivat selvät, kauniit ja sivistyneet, ja erosivat suuresti tavallisista variksen koukeroista muissa lipuissa.
Jos ihmiset olisivat uskoneet, niinkuin meidän erakko uskoi, että sotaa ei enää voi tulla, eivät olisi sitä turhaan pelänneet. Mistä hän sen tiesi? Hänen madonnansa oli sen hänelle sanonut. Papin ja postimestarin pöydässä kohautettiin olkapäitä ja vaihdettiin katseita. Nyt muistelen kuulleeni tai lukeneeni jotakin sellaisesta miehestä.
«Mutta rientäkää toki Herran nimessä, juoskaa katsomaan ja kuulustelemaan älkääkä seisoko siinä töllistelemässä kuin kuollut kipsikuva!» huudahti käheästi postimestarin rouva ollen vallan suunniltaan liekuttaen ruumistansa ratisevassa sohvassa. «Sisko kulta, voisit sinäkin juosta vähäsen ja Annette voisi tehdä samoin eikä istua siinä hölmöttäen, töllöttäen ompeluksensa ääressä, siitä kun ei kuitenkaan tule mitään.
Päivän Sana
Muut Etsivät