United States or Egypt ? Vote for the TOP Country of the Week !
Eukkoa ei kahdesti tarvittu käskeä. Hän pani, lupaa siihen kysymättä, lapsensa Annan nuorimman lapsen kätkyeesen, missä väsynyt pieni vähitellen lakkasi vaikeroimasta ja vaipui uneen. Tämä tapaus oli saanut Laurin ajatukset hajoomaan. Hänen kuohuva verensä rupesi vähitellen asettumaan ja kotvan ajan kuluttua kelpasi hänelle leipä, piimä ja silakka, mitkä Anna eli pannut eineeksi pöydälle.
Sen sanottuaan Hetvi pisti korennon saavin korviin. Ruustinna olisi ottanut korennon toisesta päästä, mutta Hetvi sanoi: »Kyllä tämä tyhjä saavi menee minulla yksin», nosti saavin olalleen ja lähti kotiin. Ruustinna lähti Hetvin rinnalla kävelemään ja sanoi: »Olisipas talonne likempänä meidän kirkonkylää, niin saisi moni puutteellinen piimää ja maitoa. Siellä ei jouda piimä vasikoille.»
Perustuslait kieltävät heidän tulojansa alentamasta, valtiot elättävät heitä, kun he tulevat vanhoiksi, ja maksavat eläkettä vielä heidän leskillensä ja tyttärillensäkin, kun he itse kuolevat. Mutta mitä meillä on? Matala ja hatara ja kylmä ja pimeä on meidän huoneemme, yksi koko perheelle. Piimä, silakka ja peruna on meidän ruokamme. Ja kieltääkö lait meidän palkkojamme alentamasta? Ei totisesti.
Ja kyllä se nälkä ruuan suolaa. No eikös isäntä ole vieraan arvonen? Ettekö tule syömään yhtä aikaa?» Emäntä sanoi, että »syö vaan, Pekka, sinäkin siitä, omaan mahaasihan sinä syöt, jos syöt vieraankin kanssa.» Minä en saattanut syödä muuta kuin kipeimmän nälän silmään. Koetin niellä niitä muikkuja ja vähän karkeata leipääkin. Piimä oli niin hapanta vinkerätä, että veden kiskoi silmästä.
Mutta kirottu olkoon tuo linnun piimä, tuo helvetin tulijuoma, joka järjen mieheltä vei ja teki hänen pedoksi, oikein ulvovaksi sudeksi, niin, kirottu olkoon se liemi, iän ikuisiksi ajoiksi, sanon minä. ANNA. Totta siis kaikki! MAUNO. Totta totta! Totta, että minä olen suurin heittiö maailmassa. Että ansaitsisin tulla hirtetyksi. Niin juuri, hirtetyksi.
Silloin, puhdistettuaan viljan, asteli ruumenpölyisenä riihestä nuoriväki ja suurushajuisen pöydän ympäri kiertyi. Työn tehneillen ylen maistui ruoka ja puuroa jäähdytti pirteä piimä; vaan ruokihin ei kovin mieltynyt sureva Reetta. Puheeksi nousi pöydässä kuluneen vuoden vaiheet ja ihmeteltiin korkeuden kättä, joka ihmiselämän ohjissa vallitsee ja pahuutta kurin ruoskalla rankaisee.
Vähävaraisemmilta saa kyllä viili kotiin jäädä ja piimä vain mukaan viedään, mutta meidän kalastajilla oli pöydällä niin paksua ja venyvää viilipiimää, että se ikäänkuin suopa oli lusikasta takaisin luiskahtamaisillansa. Syötyänsä tytöt menivät saarelle kuljeskelemaan.
Mipä tässä millitseksen, Kuka kumma kummitseksen, Tämän kunnahan kukuilla, Tämän harjun hartehilla, Kun ei kanna suo varista, Suo varista, maa jänistä, Nurmi nuorta morsianta, Pelto pieniä kanoja, Joen korvat joutsenia, Lammin laiat laklasia! Mikä kumma kummitseksen, Ime ilmi anteleksen, Kun täss' ei siat sikiä, Kasva lampahan karitsat; Maito ei lähe mahosta, Piimä pitkähäntäsestä!