United States or Guinea-Bissau ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ei kukaan ihminen olisi uskonut tuulen pääsevän niin pienillä vesillä niin raivokkaasti puskemaan. Mutta pääsipäs! Laiva kallistui ja kulki kokonaan toisella kyljellään. Loin silmäni eteenpäin kohti matkansuuntaa. Sateenkaari oli kadonnut, ei kirkkoa eikä kirkonkylää näkynyt enää. Ilma oli sakea vihurin kohottamasta vesisumusta, joka oli kuin harmaa muuri meidän ja mantereen välille asettunut.
Kaakossa ja idän korvalla kierrellen monitaloista kirkonkylää, mutkitteli salmikas Kotajärvi, joka loivana Tepenin virtana johdatteli runsaan vetensä tähän lähinnä lepäävään Kaaresjärveen. Mutta lähinnä kaikista aina Kaaresjärven kukkaluhtaiseen rantaan oli taloja ja talojen hiljalleen alenevia peltoja ja niittyjä, ainoastaan siellä täällä joku metsäinen kumpu ja lehdikkoinen saareke.
Vaatteet muutettiin, kärryt siivottiin, hevonen suittiin, ja tädit sitoivat uusien huiviensa päälle valkeat nenäliinat. Pyhäjärven pappilasta oli matkan edistyessä puhuttu yhtä paljon kuin sen asukkaistakin. Se oli mielikuvituksessani kasvamistaan kasvanut niin, että minä jo kuvailin rakennusta vähintäänkin kaksikerroksiseksi ja kirkonkylää pieneksi kaupungiksi.
Oli vaan mielessäni muorin pelastus taudin kourista, jonka eteen olin valmis uhraamaan kaikki voimani ja niin kuin tuulispää olin minä pian keskellä kirkonkylää. Mutta siinä alkokin tehtävän vaikeus ilmestyä. Minä näet en tietänyt, mikä noista kymmenistä taloista oli pappila. Olinpa totta niinkin ensi kertaa pappia kyydissä, eli oikeammin pappilan haussa.
Ja »kirkolla» käymiseen se useilta jäikin, vaikka »kirkossa» olivat käyvinään ja kotiin tultuaan sanoivat terveisiä »kirkosta». Se se oli lähtiessäkin olevinaan tärkeintä asiaa, mutta kuta enemmän kirkonkylää läheni, sitä pienemmäksi painui mielessä kirkko ja sitä isommaksi kasvoivat maalliset asiat ja kauppamiehen puoti.
Kova on siinä meteli, missä Rajamäen matkue on vaeltamassa; ja olipa eräs koiran-hammas sepittänyt tästä perheestä pitkän ilveellisen veisun, kutsuttu rykmentin nimellä. Tämä oli räyhäävä joukko, joka nyt matkusti pitkin tietä Sonnimäen nummen alta kohden kirkonkylää, koska veljekset, iloisena kuin oinaat, viettivät vapauden hetkeä nummen korkealla harjulla.
Siitä palasi hän takaisin iloiseen tupaan, lausuen itseksensä: »hän on tehnyt suuren työn». Mutta kohden kirkonkylää, pattisauva kourassa ja musta vannelakki päässä, asteli lukkari myhäillen, ja somat ruusut punersivat hänen poskillansa. Mutta ilon ja karkeloitten hälinä Jukolan tuvassa eneni hetki hetkeltä ja muuttui viimein ryskeiseksi riemuksi.
Ne ovat ehkä sittenkin niitä rautatien tekijöitä ... ehkä on totta se uhkaus, että ne vetävät sen tästä kautta hänen mökkinsä yli ... purkavat hänen rakennuksensa ja penkovat hänen peltonsa ... tänne tulee satoja työmiehiä ... hän sortuu heidän jalkoihinsa ... hän joutuu kuin keskelle kirkonkylää.
»Mihinkä mennään kortteeriin?» kysyi Martti. »Mennään kirkko-Mustalaan kyllä siellä saamme hevosemme talliin», vastasi Kallu. Huomenkellot rupesivat kajahtamaan, juuri kun matkailijamme lähenivät kirkonkylää. Joka haaralta tuli juhlavaatteisiin puettuja ihmisiä, jotka pyrkivät samaa päämäärää kohti.
Jonkun matkan päässä toisella puolella kirkonkylää tuli Miinaa ja Lydiaa vastaan eräs Onkamolainen, joka kauvan aikaa oli oleskellut Miinan kotipitäjässä, käynyt sieltä markkinoilla ja nyt palasi, tuoden mukanansa ruokatavaroita omaan kyläänsä. Tuntien kotipuolelaisensa, tervehti hän ja alkoi puhella. Muun muassa kertoi hän Miinan sisaren olevan tätä nykyä sairaana, vuoteen omana.