United States or French Polynesia ? Vote for the TOP Country of the Week !


»Jos Jumala suo meidän elää huomispäivään, niin hevoset saavat sen keitetyn rehun, mutta ei ennen. Se on menneenkesäisten ohrapeltojen vihanta laiho. Ihmiset leikkasivat peltonsa, ennenkuin laiho pääsi tähkälle, sillä jos se kerran ehti valmistua, niin tiedettiin, että sen olisi kruunu ottanut, ell'ei sota ehtinyt sitä jo ennemmin hävittää. Sentähden he kätkivät oljet talveksi, keittääkseen niistä hädän hetkinä edes vähän voimaa. Sitä voimaa ei juuri kannata kehua, mutta täydestä se saa kelvata, varsinkin lapsille, kun taloista maito loppuu. Mutta kaikki mitä oli koottu ja säästetty monen peninkulman alalla, on nyt tässä.

Oltuaan nuorena ylioppilaana intohimoinen, rohkea ja hurjasteleva nuorukainen hän oli joutunut lestadiolaisen uskonlahkon vaikutuksen alaiseksi ja erään saarnaajan sanoista päätti katkaista kaikki entiset suhteensa maailmaan. Ensi innossa hän aikoi kokonaan luopua omaisistansa, jättää "peltonsa ja tavaransa" ja ajattelematta huomispäivän leipämurheita lähteä maailmalle saarnamiehenä.

Ken ei kopeikoita korjaa, se ei kolikoita voita, sanoo vanha sananlasku, ja Risto piti sitä silmänmääränänsä. Juhannuksen edellä oli vähäsen loma-aikaa sivutöihin. Risto veti hevosillansa kauppamies Peterson'ille neljä syltää harmaakiveä ja sai syllältä kolme ruplaa; siten hän puhdisti peltonsa kivistä ja ansaitsi taasen 12 ruplaa.

Inkerin mieltä pelko sentään vielä ahdisti... Oliko Tuomas ajoissa saanut tietoa vihollisista, vai oliko hän joutunut heidän käsiinsä? Vajaata päivää myöhemmin kuin toiset saapui Tuomas karjomökille. Hän kertoi kotimatkalla kuulleensa merkkitoitotuksen ja tunteneensa Paavon torven äänen. Kiertoteitä oli hän sitten kulkenut ja päässyt metsän laitaan, aivan oman peltonsa päähän.

Vaan yht'äkkiä alkaa hänestä näyttää siltä, kuin kaikki nuo jälet ja merkit toisivat poispäin, niinkuin ne tästä kautta suurella joukolla ja täyttä karkua olisivat ajaneet kuormineen ja kärryineen, niinkuin pelästyksissään ja takaa ajavia vainoojiaan hurjasti paeten... Ne ovat keskeyttäneet työnsä, ne on joku loihtinut sieltä pois, antamatta yön lepoa ja päivän rauhaa! ... pannut metsän peikot kiviä nakkelemaan vuorten louhuista alas laaksoihin, särkemään yöllä sen, minkä ne päivällä rakentivat ja rakentamaan sen, minkä ne särkivät: hänen pirttinsä ja peltonsa!

Nämä ennustukset saivat eräässä pitäjässä aikaan semmoisen hämmennyksen, että talonpojat jättivät peltonsa viljelemättä, koska heillä, kun maailman jo niin pian piti loppuman, ei enään ollut elon aikaa odotettavana.

Sinä siis todellakin annoit sen imponeerata itseesi? Mutta sehän luulee aina näkevänsä syvemmälle, aina ymmärtävänsä asiat paremmin kuin muut. Aina on sillä joku »jos», aina joku »mutta». Semmoinen Kukka-Kalle, joka häärii ja näpertelee esi-isiensä puutarhassa, sitä kylvää ja kastelee, mutta jättää peltonsa oman onnensa nojaan. Vaikeuksia, taisteluita?

Klaus istuu pöytänsä edessä. Niinkuin toimellinen maapatrooni ainakin lukee hän nyt muistikirjastaan, mitä hänen peltonsa edellisinä vuosina ovat antaneet. Hän vertailee, paljoko siitä riihestä, joka tänään puitiin, tuli viime ja edellisinä vuosina, ja arviolta laskee hän tulonsa ylipään tänä vuonna.

Ne ovat ehkä sittenkin niitä rautatien tekijöitä ... ehkä on totta se uhkaus, että ne vetävät sen tästä kautta hänen mökkinsä yli ... purkavat hänen rakennuksensa ja penkovat hänen peltonsa ... tänne tulee satoja työmiehiä ... hän sortuu heidän jalkoihinsa ... hän joutuu kuin keskelle kirkonkylää.

He tiesivätkin hyvin vähän: kaikki, mikä heille kerrottiin, oli niin epäselvää ja väännettyä, jotta välistä ajattelivat kaikki kamalaksi uneksi niin ajattelivat he ainakin siksi kuin näkivät läävänsä tyhjinä, peltonsa autioina, lapsia, jotka nälästä itkivät, äitiä, jotka surivat sotaan kaatuneita poikiansa.