United States or Venezuela ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ensi aikoina kotia tulonsa jälkeen kuultiin hänen usein jonkun veisun tapaisesti yksinänsä jollottelevan: "Täällä minun täytyy oleskell', ja käveskell', Häpeän ja kunnian välill". No niin.
Mahdollista on, että etevä taiteilija ja muinaistutkija Elias Brenner, joka painatti mainitun "veisun", on antanut sille suomalaisen muodon. *Lisäys 2.* Sekä tältä että edelliseltä aikakaudelta on muutamia historiallisia kansanrunoja, joissa ajan tapauksia esitetään kansan mielikuvituksen valossa. Ne on painettu Kantelettaren III osaan. Onpa nykyisemmältäkin ajalta muutamia historiallisia lauluja.
Kun se on tehty, alkaa saarnaaja taas ja lukee vainajan elämäkerran. Sitten aletaan jälleen veisata. Veisun aikana nostetaan arkku paareille, peitetään suurella, mustalla vaatteella merkiksi, että hauta on jo siunattu. Ruvetaan kantamaan ruumista ulos kirkosta. Lukkari kulkee nyt edeltä veisaten, ja kun paarit tulevat ovesta ulos, alkaa kellot jälleen soida.
Sen toisella rannalla seisoi Temppeli korkea, Siell' kuulimme virsien veisun Ihanast' huokaavan, Ja viimein, kuin jumalten maasta, Temppelin kello pauhas. Ja katselin kaukasta vuorta Ylhäällä pohjosess' Kuin ihmeellist' Onnelan maata. Unien kangastus! Kosk' impeni sylissäin istui Temppelin kellon pauhuss'.
Vallan! mitä se tähän kuuluu? Hän on rehellinen ihminen, paljoa parempi ja rehellisempi, kuin satatuhatta ... minä en tahtoisi sanoa niin pahasti ... hyi!! Se on hän, joka on neuvonut minut tänne. Se on helvetin valhe, olin sanomaisillani. Kyllä. Hän? Niin, todellakin. Ja kuka on hän? Luutnantti Berndtsson. Hm ... hm, vai niin. Sitten on se hän, joka on kirjoittanut veisun? Niin, niin olen.
Kova on siinä meteli, missä Rajamäen matkue on vaeltamassa; ja olipa eräs koiran-hammas sepittänyt tästä perheestä pitkän ilveellisen veisun, kutsuttu rykmentin nimellä. Tämä oli räyhäävä joukko, joka nyt matkusti pitkin tietä Sonnimäen nummen alta kohden kirkonkylää, koska veljekset, iloisena kuin oinaat, viettivät vapauden hetkeä nummen korkealla harjulla.
Miksipä lauloimme tuon ilkeenaikaisen veisun Rajamäen rykmentistä? SIMEONI. Te pilkkasitte hävyttömästi Mikkoa ja Kaisaa! JUHANI. Ettäs sanot! Mutta Jumala siunatkoon heitä! Hän siunatkoon meitä kaikkia, kaikkia, lukkariakin! SIMEONI. Se rukous on taivaalle otollinen. JUHANI. Lähtekäämme tästä hirmuisesta paikasta.
Pani sen paperin päälle, Kansan kasvavan varalle, Tulevaisten tunnustella, Kuinka oli kumma aika, Surullinen Suomen maassa, Kuulun veisun kultahäistä, Viinasta valitun virren. Vielä sitte viimeiseksi Sai maassa sanottavaksi Pojan veljen Väinämöisen, Liisan Antero Vipusen.
Kun kaikki olivat joutuneet, aloittivat he piirihyppelyn. Yksi laulu kun alkoi tuntua vanhalta, alotti joku uuden toisille virkkamatta, mitä hän alkoi, ja toiset yhtyivät siihen, niin että se meni aivan yhteen tapaan kuin uskolaisten veisun. Vallaton-Pekka siinä laulun lomassa laski aina sukkeluuksia, väänteli sanoja, että toisia nauratti.
Jooseppi, laulappas: »Kosk' tulit kureerit» ... laula ja polje jalkaas. JOOSEPPI. En jaksa laulaa nyt! AAPELI. Miksi et jaksa? Sinä osaat veisun. JOOSEPPI. Mutta itku tukeuttaa lauluni. AAPELI. Laula, ja me tanssimme. Laula, Jooseppi, muutoin menee pääni ympäri, ympäri. Hih! JOOSEPPI. Voi, voi! EENOKKI. Laula pian Herran tähden! AAPELI. Katso, etten ota kyynäskeppiä. Laula: »Kosk' tulit kureerit».