United States or Côte d'Ivoire ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Niin runsaasti kuin merten rannalla On santaa, syntiä on tunnolla Myös meidän pastorin", näin hoetaan. Se parjausta on, sill' eihän hällä Oo omaatuntoa, näät, ollenkaan. On Pirjo-eukolla taas hampahat, Näät ihko uudet, vaikka irtonaiset. Tää hyvin kyllä ois, mut vahinko Vaan siitä, ettei enää hampaissansa Nyt kukaan taida pysyä. Voi toki!
Minä ymmärsin nyt, minkätähden Shvabrin alinomaa oli puhunut pahaa hänestä. Nähtävästi oli hän huomannut meidän molemman-puolisen myötätuntoisuutemme ja koetti eroittaa meitä. Hänen sanansa, joista me olimme riitaantuneet, näyttivät minusta nyt entistä ilkeämmille, ne kun eivät olleet pelkkää törkeätä ja sopimatonta ivaa, vaan ennakolta mietittyä parjausta.
Pieni hän oli kasvultaan, peräti pieni, pienet oli hänellä silmät, pieni oli pää, pienet kädet ja jalat; ihmiset sanoivat, että hänen älynsäkin on pieni, mutta se oli vaan pelkkää parjausta. Kaikki oli miehessä pientä, paitsi nenä, joka oli niin iso ja paksu, ett'en oikein osaa sanoakaan kuinka iso ja paksu se oli. Kaiken isoutensa ja paksuutensa lisäksi se vielä oli tumman punainen.
Näin sanoen hän istahti Ionea vastapäätä ja eteenpäin kumartuen hänestä tuntui kuin Ionen hengitys enemmän kuin kesäiset tuulet levitti sulotuoksua yli koko meren. »Sinähän lupasit kertoa», Glaukus sanoi, »miksi talosi niin monta päivää oli suljettuna minulta.» »Oh, älä ajattele enää sitä», Ione vastasi nopeasti. »Minä kuuntelin, mikäli nyt tiedän, parjausta.»
Ja että hän taisi ja uskalsi tätä tehdä, oli sen naisen ansio, joka siihen aikaan vallitsi Ranskassa siten, että hän hallitsi Ranskan kuningasta; ja se nainen oli Markisinna Pompadour. Se oli juuri Pompadour, joka kumosi Voltaire'n maan-pakolais-tuomion. Pompadour'illa oli rohkeutta julkisesti ylistää Voltaire'n suurta neroa, vastoin hänen vihollistensa parjausta.
Tuo ei voisi synnyttää muuta kuin epäluuloa sinua kohtaan, kenties parjausta ja pilkkaakin. Oikein iloitsen, että tämä sinua uhkaava vaara nyt on poistettu! Anna! Viime kerralla kuvasit niin ihanasti tuon paikan, joka tästälähin on oleva rakkautemme maja, että tahtoisin vieläkin kuulla sinun siitä puhuvan!
Se ei ole parjausta, sillä eikö hänestä tiedetä, etteivät hänen jalkansa koskaan maata koske, ja että hän myös kylpyhuoneesenkin nojatuolissa lähtee; vähän aikaa sitten oli hänellä sormus sormessa, ja hän valitti, ettei voinut kärsiä tämän raskaan sormuksen kuormaa, ja heitti sen sormestaan.
Tää on parjausta; Sen terä miekkaa tuimempi, sen kieli Niilinkin käärmehyistä myrkkyisempi, Sen henki vihurien seljäss' ajaa Ja panettelee kaikki maailman sopet: Kuninkaat, kuningattaret ja vallat, Matroonat, immet; haudan salaudetkin Sen muihe myrkyttää. Kuin voitte, rouva? IMOGEN. Vai uskoton! Mik' on siis uskotonta? Hereillä maata, aatella vain häntä? Yöt itkeä?
Ponnahtaa äkkiä istualleen: Parjausta, parjausta! Kaksikymmentäviisi vuotta...? Se on vale! Kuka uskaltaa minun työni särkeä? Pui nyrkkiä: Veenit, veenit, te Mervian kirous! Mutta tänään se on tapahtuva... Mervian päivän koittoa ei kukaan voi sumentaa! Vaipuu taaksepäin, kuin haaveillen: Ja merviläisyyden ihana puu kohoaa suurena ja mahtavana Rajakorven väkevästä mullasta...
JULIA. Jos sen teen, arvokkaampi tehdä se Selkänne takana kuin silmäin eessä. PARIS. Voi, raukka! Pahoin itku pilas silmäs. JULIA. Vähäinen siit' on itkun voitto ollut; Ne oli jo sit' ennen kyllin kurjat. PARIS. Niit' enemmän kuin itku puhees parjaa. JULIA. Ei totuus, herra, ole parjausta; Ja mitä sanoin, sanoin suoraan silmiin. PARIS. Mun on nuo silmät, joita parjasit.