United States or Bhutan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ei kieltä, ei sanaa noussut huulilleni, kunnes sydäntäni vihiäsi, koska vaskikattila, isäni perintö, korpehen katosi. Reetta. Ja väristen mykkänä ja rampana lyyhistyin minä kuusen juurelle. Sere. Ah! Minäpä värisin kuin puhurin pojan kynsissä! Simo. Minunpa poikasen sylissä sinä, Sere, tutisit ja putisit kuin pakkasessa keritty lammas!
Minunpa edesvastauksessani olette nyt kaikki yli summan; muistakaa se. TUOMAS. Sinun? Mitä vasten? JUHANI. Minä olen isäntänne; minunpa kämmenpäistäni imetään kerran vereni teidän tähtenne. TUOMAS. Itse vastaan minä sekä ruumiini että sieluni edestä. TIMO. Itse minäkin vastaan; heh! AAPO. Veli Juhani, huomaa, että sellaiset lauseet synnyttävät pahaa verta.
Epämääräistä murinaa joukossa. Minne väistyi Väinämöinen, Tietäjämme joukostamme? IMMO. Minun on miehiäni seppo. Lähestyy seppoa; osa joukkoa seuraa keralla. AILA. Minunpa ei. Hyvästi, Immo!
No, no, tuo ei olisi ehkä niin hullua. Lapsellisuutta! TEUVO. Niin, ei niitä aatteita tietysti voi toteuttaa milloinkaan. JUSSI. Ei ole, vaan meille kuulutaan annettavankin vapaaliput, kun on Maijun koetusnäytäntö. TEUVO. Se on totta, se. Mutta minunpa täytyy käydä ostamassa, ennenkuin loppuvat. JUSSI. Tulet kait sitten tänne takaisin, että menemme yhdessä? TEUVO. Tulen, tulen.
Silloin kulki eräs nuorukainen kiirein askelin siitä sivuitse; hetkisen katseltuaan kenraalinnan kaunista taloa, sanoi hän itseksensä: »Onpa tuossa koko suuri omaisuus totta tosiaan, minunpa pitää hänet saaman!» Sitte hän meni taas eteenpäin, kunnes joutui erääseen ravintolaan. Siellä istui hän pöydän ääreen muutamien kumppanien pariin, jotka huusivat: »Olipa hyvä, että paroni tuli.»
Minunpa mielestäni ovat nuoret miehet aivan yhtä tuhlaavaisia. Ajatelkaapas, mitä summia he tuhlaavat sikaareihin ja merenvahapiippuihin meno, joka tuottaa vain itsekästä, mitätöntä nautintoa eikä ole kellekään hyödyksi. Tytön kuluttaessa rahaa kaunistukseensa, enentää hän ainakin hauskuutta ympäristössään, mutta miesten piiput ja sikaarit eivät ole kauniita, eivätkä liioin hyödyllisiä.
JUHANI. Poikia kuin tervaskannon päitä; ja ruokkii kuin mies sekä pojat että karjat. Mutta veljet, veljet, jouduttakaa jo päivällinen pöytään; sillä mahani rupee motkottamaan. Pane mujua, pane kiehuvaa mujua tuon nauriin paistavalle kyljelle tuossa. Kenenpä on vuoro lähteä nauriita varkaisin? SIMEONI. Minunpa on taasen käyminen synnin työhön.
He tekevät viisaasti näille nenäviisaille talonpojille. Mutta minunpa suru sydäntäni Kovemmin kaivelee, lisäsi hän. Suru kaiveli todellakin poloisen pojan sydäntä, kun hän ajatteli miten häntä kotona kohdeltaisiin: kuinka äiti rukan silmät sulavat harmin kyynelistä, kuinka isän harmaat karvat menevät murheella hautaan, kun poika hyljättynä ja viratonna palajaa isän majaan.
Ei nimeä tyttärein' Saa kenkään mainita. Isän povessa Lyhyt on elon taru hällä. Minunpa olkoon vaan hänen muistonsa. Kun perille pääsnyt ma oon, Kun hautakumpu päälläni kohoaa, Korvan' ei kuule ihmisääntä, Voittoni kalliin mainita vasta saa." Näin lausuen nous' ylös hän, Pois astui, johtain kädestä poikaansa. Vankkana aivan niinkuin ennen, Salihin jätti hautojen kolkkouden.
Hra Nurkkelin oli sentään viisas mies, hän osasi ruotsia ja hänkin oli herra ja sihtieri Kehnosuon kylässä. Vaan minunpa poloisen on laitani toisin: "vaivainen mato ja matkamies" olen minä, ellen herruuden avainta salatussa kielessä keksi. Suuri, ankara muutos pitää minussa tapahtuman. Niin haikaili suruissaan Aatami.