United States or Pitcairn Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
»On se niin korea, että sille tarjotaan luut lihoista, päät kaloista, kuoret leivistä kovista ja saa seistä oven suussa orren alla, kahden kattilan välissä, kun sinne menee kärkkymään», sanoin minä hyvin kolkolla äänellä. Pekka kävellä vihmoi kotiin, minä jäin työhöni. Leikkasin muutaman lyhteen, lähdin huvikseni kävellä völäilemään pitkin piennarta. Menin metsään, istuin kivelle.
Meren äärelle käy, meren, äitisi armaan, mi on tuntenut sun monet murheesi varmaan, min helmahan kerran saat vaipua jälleen, kun on kaihosi kasvanut täysimmälleen. Meren äärelle luo surus, kaihosi yhteen, jalo alttari tee, jalon loimuta lyhteen, säde kultaisin auringon kukkuraisen läpi ohjaa uhrisi ainokaisen!
"Vaari", sanoi rikkaamman talon emäntä ukollensa, "emmekö aseta muutamia lyhteitä puimatonta otraa varpusille jouluksi?" "Ei kannata", vastasi isäntä. "Mutta niinhän olemme tehneet joka vuosi, ja siitä on siunausta." "Ei ole varaa", ärjäsi ukko. "Mutta tuolla torpassa näen lyhteen katolla, ja torppari kylvää peltoonsa kuusi kappaa, kun sinä kylvät kuusitoista tynnyriä." "Lorua!" sanoi ukko.
Minä uneksin kahdesta koivusta, yli virran jotk' kasvoi yhteen, ja unta mä näin, että kevättä kaks saman antoi sadon ja lyhteen. Sinä taidatko unia arvata? Jos et, niin anna olla! Mut jos sen tahdot sa selvittää, se selvitä suutelolla! En takaisin muuta mä tahdokaan, mut anna mun ylpeyteni, mun alppiruusuni ainoa ja ainoa aarteheni. Se köyhän ol' leipä ja köyhän turva ja ystävä yksinäisen.
Kolmantena ja neljäntenä kesänä tässä on samanlainen vaaraimikko. Katsokaas, tuolla sängen juuressa myötään näkyy vaaraimen taimia ja muutamat ovat jo niin pitkiä, että katkeavat leikatessa lyhteeseen. Katsokaas, täällä lyhteen tyvessä näkyy vaaraimen varsien latvoja. Niin todellakin on... Mutta tuonneko jää tuo vaarainten paljous poimimatta? Suurin osa niitä jää.
»Tuliskohan vielä neljä?» kysyi Esa mielihyvän äänellä ja kohotti lyhdettä ylös. »Mitäs? » pääsi häneltä samassa, kun taaksensa katsoessa huomasi miehiä seisovan riihen ovella. Esa pisti kahta kiivaampaan toisen lyhteen noraaseen ja katsahti vieläkin vain syrjittäin ovelle. »Hyvää päivää. Riihtäkö täällä pistetään?» kysyi Hautalan Janne, jonka jykevä vartalo etunenässä näkyi riihen ovella.
Metsätöiltään miesi palaa reippain mielin illan suussa, kodin lämpimille halaa. Lampaat määkyin kotiin kulkee, ammuu karja kiiltokarva, käyräsarvi; kellot kilkkaa, kun ne tulee perävilkkaa. Lyhdekuormaa ruuna kiskoo; kiertäin vyhteen, poika viskoo yli lyhteen kukkasvyön. Tanssihin käy nuori kansa jälkeen työn.
Leikkaa, leikkaa kauraa, Kenpä sitoo lyhteen? Senpä tekee armahani, Koska me pääsemme yhteen. Meninpä ulos aamulla, Kaste oli ruohossa Mutt' armas oli poi'essa, Sain yksin kotiin tulla. Leikkaa, leikkaa kauraa, Kenpä puipi lyhteen? Kenpä jyväni myllyyn vie? Ken saapi kanssani yhteen. Meninpä ulos päivällä, Kävin linnun pesällä Lintu ei laulanut lemmestä, Sain yksin kotiin tulla.
Sekin ennen puolta päivää tuli kukkuroilleen täyteen. Ruustinna lähti palvelijoineen nyt vaarainsaavia viemään kotiin, mutta rovasti poikkesi leikkuumiesten luokse näkemään kaunista uhkeaa toukoa. Ihmeissään nyt rovasti isännän kuhilastaessa katseli lyhteen latvoja ja niitten suurijyväisiä, täyteläisiä tähkiä ja sanoi: »En elämässäni ole nähnyt tällaista ruista.
Heilimöivät henki, aine heille kerran yhteen, lauloi rinnan riemulaine siemenestä lyhteen, joka kelpas jumalille, mutta kasvoi ihmisille. Ne lempi ne ritarit uljahat, ne huokasi aamuin ja illoin, he samaa impeä rakastivat, tuo virkkoi vanhempi silloin: »Mun palaa rinta ja palaa pää, minä matkaan suurihin sotiin, siell' aika on säiläni välkähtää, sinun lie paras jäädä kotiin!»