United States or United States Virgin Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Aamu oli selkeä, valkeat pilvenhattarat liitelivät aamutuulosen lennättäminä taivaan sinessä, laineet loiskivat vaahtoisina laivaa vasten; vihannat niityt ja syksyn punertamat puistot levisivät oikealla ja vasemmalla puolellani, näköala laajeni. Seisoin kasvot, tuulta vasten, annoin laineiden vaahdon roiskua huulilleni ja silmilleni, minua vähäsen puistatti ja minä tunsin että elämä on suloista.
Yksi ulkoisista muureista kulki kukkulan etupuolta pitkin, kunnes ulottui erääsen kallioon, jonka juurella ranta oli kapea ja hietainen, jolle laineet loiskivat. Vähäinen Vartijatorni tällä kalliolla oli huvihuoneeksi laitettuja ristikko-akkunoilla varustettu, että meren ilma sisään pääsisi. Täällä oli prinsessain tapa kuluttaa päivän helteistä aikaa.
Järven aallot väsyneen näköisinä vaan tavan vuoksi ajelivat toisiaan ja pehmeillä syleilyillä loiskivat rantaa. Kalamiehet paitahihasillaan kokivat verkkojaan salmien ja saarien rantavesillä. Poutahaukat siipiään räpäyttämättä loikailivat siintävässä korkeudessa ja pääskysemot kilvan kantoivat tarveaineita pesiensä rakenteiksi.
En tiennyt vielä silloin, mitä ne tulisivat minulle olemaan ja mitä kaikkea siellä oli minulle kätkettynä. Siellä oli salaperäiset säynevirrat ja loiskivat lohisuvannot. Siellä oli minulle aina uudelleen löydetty autuuteni asunto ja kaikkien kaipuitteni hoiva. Siellä vaeltelin ja soutelin yksin, siellä sinunkin kanssasi, silloinkin kanssasi, kun et vielä ollut mukana.
Metsän puut ja järven rannan loiskivat laineet ne olivat hänen uskottunsa silloin niinkuin nytkin. Ja lehtoon, koivikkolehtoon järven rannalle, jossa pohjatuuli puhalteli, hän silloinkin sijoitti yltäkylläisimmän onnettomuutensa.
Kävi hiljaiseksi, aallot loiskivat meidän ympärillämme juosten kiinni meidän takanamme, sittenkuin olimme avanneet itsellemme tien niitten lävitse, solinalla semmoisella, joka aikaisena aamuhetkenä olisi ollut virkistyttävä, mutta joka nyt yön sumussa ja hiljaisuudessa tuntui kummalliselta, kolkolta ja kauhistavalta.
KREETA. Olettehan Esko? ESKO. Esko, Nummisuutarin poika, kunniallinen mies, vaan ei kenenkään pilkka, vaikka yksi ja toinen tahtoisi häntä pilkkana pitää, mutta se ei käy kontoon! KREETA. Mikä on tarkoitus tällä puheellanne? ESKO. Vaimo, sinä olet minun pettänyt ja täyttänyt poveni kyykärmeillä, sisiliskoilla ja sammakoilla, kaikenlaisilla elävillä, jotka maassa matelevat tahi loiskivat.
Mutta välistä on aina aselepoakin; silloin aallot hiljaa loiskivat rantaa vasten ja Aallottaren jälkiä näkyy illan loisteessa hienossa valkoisessa hiekassa.
Kotinsa tuntui hänestä tyhjältä, hän oli väsynyt eikä viitsinyt olla ylhäällä, vaan pani maata, mutta uni ei tahtonut tulla hänen silmiinsä. Kauan hän käänteli itseänsä, ennenkuin vihdoin nukkui uneksien sinisistä silmistä, kanteleesta ja suloisesta laulusta. Kesäaurinko paistoi taas kirkkaasti. K veden aallot loiskivat hiljaisesti pappilan rantaan.
Pieni, hiljaisen aron lävitse virtaileva joki on yksittäisen vaeltajan kaltainen. Sen hiljaa loiskivat aallot eivät tiedä mitään siitä kohinasta, jolla suurten jokien vesi kuohuen syöksyy vuorilta laaksoihin; ne juoksevat tyvenesti sileitten piikivien ylitse, jotka eivät ensinkään ole niille haitaksi, ja kulkevat eteenpäin matalain lepikko- ja pajukko-rantain välitse.