United States or Ethiopia ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Jääös hyvästi, Mirjam, jääös hyvästi!" kuiskasi hän tukahutetusti. Sitte hän kääri levätin ympärilleen ja riensi kiireesti portaita alas. Jeesus natsarealaisen edessä. Varhaisena aamuhetkenä, ennenkuin aurinko vielä oli ehtinyt imeä yön viileyttä, lähti Saulus seuralaisineen, johon kuului leviittoja, orjia ja sotamiehiä, ulos Efraiminportista aloittaakseen Damaskon-matkansa.
Kotoni näin edessäni, näin sen lapsuuteni ajoilta, joilta yleisen hämärän joukosta aina jokin selvempi tuokiokuva puikahti esiin. Oltiin kotipihalla eräänä hiljaisena aamuhetkenä kesällä. Isävainaja istui avarassa yönutussa portailla ja veteli savuja pitkävartisesta piipusta.
Kävi hiljaiseksi, aallot loiskivat meidän ympärillämme juosten kiinni meidän takanamme, sittenkuin olimme avanneet itsellemme tien niitten lävitse, solinalla semmoisella, joka aikaisena aamuhetkenä olisi ollut virkistyttävä, mutta joka nyt yön sumussa ja hiljaisuudessa tuntui kummalliselta, kolkolta ja kauhistavalta.
Ja kuitenkin oli hän siellä monta surutonta yötä viettänyt. Moni olisi häntä kadehtinut. Mutta täällä Reihensteinissä ei hänelle suotu unta, vaan levottomana virui hän vuoteellaan, koettaen nukkua vaivalloisista, ennen arvaamattomista tunteista. Syvän alentumisen tunteella nousi hän varhain ylös, lintujen kirkkaana aamuhetkenä hänen akkunansa edessä visertäessä.
Näin hän varhaisena aamuhetkenä ajoi kaitaa, härmäisten puiden välitse kulkevaa metsätietä ja hartaasti ruumistaan nyökäyttäen hyräili tuota siihen vuoden aikaan ainoastaan pituutensa vuoksi sopivaa virttä "Sen suven suloisuutta". Syvään hengitti vanhus raitista ilmaa ja metsän hiljainen juhlallisuus vaikutti niin kummallisesti hänen mieleensä.
Tuntuipa oikein suloiselta päästä aamuhetkenä pois hälisevästä ja likaisesta kaupungista hengittämään raitista aamu-ilmaa. Senpä tähden matkakumppanini tuota pikaa aloittivatkin saksalaisen hengellisen laulun iloisen mielialansa osoitteeksi.
Wartensteinin kahdesta tornista löivät kellot kahdeksan, kun hän marssi sammaltuneesta kaupunginportista sisään. Hän saattoi toivoa aikaisena aamuhetkenä pääsevänsä tiehensä ilman että häntä kysymyksillä rasitettiin. Mutta hän ei aavistanutkaan yllätystä, joka häntä odotti.
Kun kerran tulee tutuksi venäläisessä perheessä, niin pidetään silloin jo melkein kuin sukulaisena. Kuinka sellaisia tuttavuuksia tehdään, tahdon lukijan luvalla seuraavilla riveillä kuvata. Matkalla Minusinskiin tulimme me juoneiksi teetä eräänä aamuhetkenä eräässä talonpoikaisperheessä Kargatski nimisessä kylässä. Talonväki oli erittäin ystävällistä.
Sittenkuin Irene oli lähtenyt sisarensa luota, hän meni monen oven ohitse, jotka olivat avatut auringon nousun jälkeen, vastasi monien tuttujen ja tuntemattomien kasvojen tervehdykseen, jotka katselivat häntä niin ystävällisesti, kuin jokin hyvä enne olisi tullut heidän osakseen aamuhetkenä, ja ehti pian erään sivurakennuksen luo, joka liittyi pastophoriumin pohjoiseen päähän ja jossa ei ollut ovea, vaan sen sijaan kuusi, miehen korkeudella maasta olevaa ikkuna-aukkoa, mitkä salvatta aukenivat seinästä ulospäin.
ELINA: Ei. Mutta minun sydämeni sanoo niin. MAUNU TAVAST: Kuuletko, Anna? Hänelle ei nunnan huntu ole raskas oleva. Itse paavinpaita lie liian vähäinen hänelle. MAUNU TAVAST: Ei, Anna Lepaa, ei! Hän tietää nyt, kuka hän on. Ja hän tahtoo jäädä tänne elinpäiväkseen. ANNA: Kuinka? MAUNU TAVAST: Niin. Herra on tehnyt ihmeen tänä heleänä aamuhetkenä. Isä ja poika ovat toisensa ihmisinä tavanneet.