United States or Benin ? Vote for the TOP Country of the Week !


Niinkuin yksinäinen, jylhä vuorenkukkula seisoo Kaarlo Kramsu Suomen runoudessa. Hänen kielensä on kirkas ja kova, hänen tunne-elämänsä karu ja ytimekäs, hänen ajatusmaailmansa selkeä, voimakas ja harvaviivainen, hänen paatoksensa synkkä, teräsharmaa ja syvimmässä merkityksessä traagillinen.

Hänen rikoksensa oli suurempi kuin orpanan ja häntä odotti nyt rangaistuskin sen mukaan. Sentähden oli hänen ainoa selkeä ajatuksensa vain se, että hänen täytyi paeta, paeta; mutta minne, sitä hän ei tiennyt. Molemmat nuoret ratsastivat alussa ääneti rinnakkain.

"Onhan nyt selkeä päivä; aina sitä osaa määräpaikkaansa, kun aurinko näkyy; paitse sitä tarvitseehan toki tutustua ympäristöönsä", sanoi emäntä ja niin lähti hän. Kun iltatyöt alkoivat lähestyä, tuli emäntä jo kotiin.

Ja kun vakuutus hänessä ei koskaan voi olla vaikutusta vailla, hän ei ainoastaan hyljää kaikkia koristuksia turmeltuneesen mailmaan kuuluvana sälynä, vaan katsoo myöskin velvollisuudeksensa kaikille, joitten yhteyteen hän tulee, antaa selvä ja selkeä todistus mielipiteistänsä tässä asiassa.

Ilta ehtii. Jo pudistaa vanhus päätänsä; jo silmäilee hän surullisesti kirvestä, jolla hän on monta leipäpetäjää kaatanut. Ehtimiseen käy hän ulkona katsomassa, eikö pilviä taivaalla näkyisi, eikö vähäinenkään tuuli alkaisi puhaltaa. Turhaan! Taivas on selkeä, tuuli uneksii. «Jo on toivomme hukassasanoo vanhus huoaten. Nyt lentää pitkän tulevan vuoden suru ja nälkä epäileväisten silmäin edessä.

Niinkuin hiiliä tavataan kaikkialta, mutta timantti, sen oikea puhdas muoto, on kallis arvoinen, samoin on ymmärrys yleinen, mutta selkeä ymmärrys sitä vastaan niin oivallinen, että sen näyttäytyttyä luullaan ettei se ole ymmärrys, vaikka jälkimaailma käsittää sen ja lausuu yhdestä ja toisesta kalleudesta, jonka aikalaisensa polkivat katuun.

Ah, ja tuon uskollisen ystävän sydän, joka niin hellästi sykki Anteroa kohtaan, oli itsekin lohdutuksen tarpeessa. Hiljainen, selkeä pyhäilta oli, kun nuo kolme saapuivat Hauensteinin tunnelin edustalle. Metsäiset vuorten huiput loistivat kirkkaan ilta-auringon paisteessa ja niitten välistä esiintyi ihanan Schweizinmaan vuoret.

Hänellä ei, vastoin tavallisuutta, ollut rauhaa; hän ei voinut olla paikallaan kymmentä minuutia. Taivas oli niin sininen, niin selkeä, ei ainoatakaan pilven hattaraa näkynyt, aallot loiskuivat niin viehättävästi; metsä oli äsken lehtiin puhjennut, niin kaunis. Margreta astui polkua pienelle mäelle, josta voi nähdä maantielle. Hän saapuu aivan varmaan tänään!

Silloin aurinko kohosi tunturin yli ja valaisi loistossaan naapurin taloa. "Katso, tuossa on aurinko, Helena!" huudahti mies vilkkaasti. "Muistatko että siinä, missä me ennen asuimme, oli meillä aamu-aurinko?" "Niin, nyt se tulee vasta illalla meille," vastasi vaimo surumielisesti; "mutta Jumalan kiitos! se lämmittää silloinkin." Olli-poika. Hiljainen, selkeä syyspäivä valaisi Bosse-niittua.

Oli se vuoden-aika, jolloin meidän pohjoisessa ilmanalassa on talvi; Neapelin eteläisessä ilmanalassa oli niin lämmin kuin englantilaisena kesä-päivänä syksyn lähestyessä. Aurinko laskeusi länteenpäin ja kokosi jo ympärilleen purppuran- ja ruusunvärisiä pilven hattaroita. Muuten oli tummansininen taivas vallan selkeä.