United States or Somalia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tämän kukkaruukun ynnä alustan kanssa hän osti itse. Sinä panet sen kukkinensa vierashuoneen akkunaan", sanoi Traddles, astuen vähän taaksepäin sen luota, paremmin sitä ihmetelläksensä, "ja ja siinä se on!
Huoneiden välisissä, kapeissa solu-aukoissa näkyi mäen rinteellä pieniä auringon paahtamia ja valjentamia puutarhoja, joissa kasvoi kaktuspensaita ja mahtavan suuria päivänruusuja; paahteisessa ilmassa olivat nämä nyökistyneet suurine, kohta varisevine kukkinensa mailleen painuvan auringon valoa kohti ja par'aikaa kypsyvät siemenet levittivät ympärillensä ellostavan hajun, jonka Elysée vielä kolmekymmentä vuotta myöhemmin oli tuntevinansa aina kun hän vain ajatteli pientä syntymäkaupunkiansa.
Onpa ihminen, ruumiine sieluineen, kummallinen olento! Aurinko loistaa, päivä oli kaunis, kirkas ja pilvetön. Meren pinta on tyyni kuin peili, ja tähän pintaan kuvautuu taivahan selkeys, kukoistavat rannat kauniine kukkinensa, kasvuinensa, mitkä näkyvät hymyvän syvyyden syvässä, niinkuin onnellisen morsiamen kuva sulhon antamassa peilissä.
Kaks kesää kukkinensa kuolkohon, Ennenkuin kypsä morsioks hän on. PARIS. Moni nuorempi on onnellinen äiti. CAPULET. Liiaksi varhain naitu varhain kuihtuu. Maa kaikki nieli toivoni, pait hänet, Hän ainut maallinen on aartueni. Mut kosikaa, ja tyttö voittakaa, Mun tahton' hänen mieltään noudattaa. Jos myöntyy hän, niin valinnalle naisen Ma suostumuksen annan sointuvaisen.
"Se näyttää niin runolliselta ja viehättävältä kukkinensa ja linnunhäkki keskellä!" "Se on meidän huoneemme", vastasi Cecilia nauraen. Hän seisoi hetkisen vaiti ja katseli miettiväisesti kenkänsä kärkeä, sitte käänsi hän silmänsä ylös ja sanoi nopeasti. "Ettekö tahdo syksyllä tulla tervehtimään meitä ja itse näkemään, onko meidän kotimme hauska?"
Juhlallisen näköisinä astuivat herrat kukkais-kimppuinensa näyttelijättären palatsiin, ja kulta-kauluksinen palvelija portilla ei näyttänyt pitävän sitä minään kummana, että niin paljon komeoita herroja taloon tuli kauniine kukkinensa aivan, kuin kantamaan kiitos-uhriansa kukkaisten jumalattarelle.
Vaan aurinko tuo armas, Suloisen silmän säteet Kun siihen sattui käymään. Se aatoksiin ja tuntoin Virroiksi suli silloin, Vapaaksi päästen juoksi Aloja, hälle ennen Juur tuntemattomia, Se lämpeni ja syntyi Kuvastimeksi, josta Sininen taivas loisti, Ja maakin kukkinensa, Ja jonka syvyytehen Tuo sulo silmä kätkiin." "Ja kenen, lausu neiti, Tuo sulo silmä oli?"
Eräänä päivänä istui herra Vanderstraten pisanki-majan varjossa, johon vanilli-köynnökset lemuavin kukkinensa suikertelivat, ja kiikkui nekosasti komeassa nojatuolissaan.
Pois meni merehen Poies kultaisna keränä Läntisille lainehille; Meni kevät, meni kesä Kukkinensa, kultinensa, Lähti linnutkin minulta Muille maille laulamahan; Jo menivät Jo tulivat, Kaikki tulivat takaisin; Tulipa ko'ilta ilman Päivä kahta kaunihimpi, Tuli kevät, tuli kesä, Tulivat iloiset linnut, Tuli kultaiset kukatki, Ei tule syän-alani, Ei ikänä, eläissäni Tule mieli miekkoiseni, Toivottavani takaisin.
Nyt minä sinua vasta oikeen rakastankin, rakastan kovemmin, kuin koskaan ennen. Te'e nyt hyvää, ilahuta onnetonta!" Pian Aino kukkinensa riensi ulos. Hän katseli; tuolla, tuollahan istuu kivellä kerjäläis-vaimo. Sinne siis. "Tässä annan Teille kukan tuon pienosen iloksi." Kerjäläis-vaimo hymyili: "Ei hän ymmärrä siitä iloita; tuokaa ennemmin palanen leipää ja tilkka maitoa."