United States or Macao ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta koska vuosi on mennyt, takasin sama pääskönen tulee, nousee merestä ilosesti viserrellen, poimasee nokkaansa jyvän, kantaa sen kauvas pois, sen upottaa mereen. Niin aina eteenpäin: kuuma tuuli riehuu, santa pyörii, vuosi menee ja pieni, ilonen lintu ei väsy, vaan tulee taas ja kantaa rakeen lainehtivaan mereen.
Päivä paistaa heleästi. Satamäärin kyyhkysiä lentelee ilmassa tai juoksentelee avonaisella torilla. Käyskentelet siinä heidän keskessään, heittäen jyvän sinne, toisen tänne, istahdat penkille, ojennat kätesi ja annat heidän tulla siitä noukkimaan.
»Sen Jumala yksin tietää.» Halla olikin sinä yönä. Kesä oli kulunut. Oli syyskuun 4:s päivä. Vainiot viheriöitsivät vielä. Aurinkoa, joka oljen muuttaa kullan keltaiseksi ja jyvän kypsyttää, ei näkynyt. Tuuli, joka oli useampia päiviä peräkkäin huokunut pohjoisesta kuin vallaton poika, oli nyt päässyt omiin valtoihinsa, riehui, pauhasi ja vihelteli. Ilta lähestyi.
Kun tullaan maasta, jossa kansa vielä harvoja vuosia sitten piti onnena, jos se sai syödä muutaman jyvän, jonka vihollisen hevoset olivat pudottaneet maahan, ja jolla ei ollut edes suolan rippusta ripottaaksensa tympeälle ruoalle, jolla se koetti itseänsä elättää, ja jossa vielä tänä päivänä ateria oikeata ruokaa, johon ei hädän ruoka-aineita ole sekoitettu, on juhlaherkku suurimmalle osalle sen kansasta, silloin ei aatelin sovi pöyhkeillä kauniissa puvuissa, olkoonpa sitten vaikka kuninkaankin hovissa.
"Ylpeän kieltonne, halveksivan kylmyytenne kautta! Ettekö minua ymmärtäneet! Tuskallisessa tiedossa, että minua halveksitte, vihasitte, kärsin tuskia, joita en voi selittää, ja kuitenkin etsin teidän likeisyyttänne." "Minä luulen, että te pikemmin pakenitte minua", sanoi Hermina nuhdellen. "Ei, ei! Minä tulin salaa, sillä teidän soittonne lievitti suruani ja silloin löysin kuolemani jyvän!"
Noin neljäkymmentä tai viisikymmentä tynnyriä riippuen siitä minkälaiset ilmat jyvän kypsymisen aikana sattuu. Sata viisikymmentä tynnyriä yhtenä kesänä rukiita, sitten vielä ohrat ja kaurat! Mihin te sen viljan paljouden kanssa joudutte? Siitäpä nyt on juuri kysymys.
Mutta ihminen liikkui alakuloisena tämän ilon keskellä. Harvassa kuului kyntäjän tai kylväjän laulu, sillä harvalla oli kylvämistä, ja jolla olikin, se epäili panna siementä maahan, koska ei tiennyt, saisiko hän sadon korjata. Tahdomme nyt lukijan johtaa muutaman semmoisen luo, joka uskalsi maan poveen uskoa kalliin jyvän, toivoen Jumalan avulla saavansa siitä hedelmänkin pitää.
Mutta silloin huomasi laiha, ylpeä kukko asian. Se tallusteli ylpeänä kanan luo, antoi sille aika lähdön ja nokkasi itse jyvän. Kana parahti, juosta ryöhötti surkeasti kaakattaen pakoon ja tyynnyttyänsä ryhtyi kynimään muutoinkin jo surkean köyhää höyhenistöänsä, samalla vaivaloisesti äännellen, ikäänkuin huonoja olojaan nurkuen.
Ja muhkealta tuntui mieli, kun povitaskussa oli viisikymmentä markkaa markkinarahaa ja Elsan pää kantoi jyvän kaupan. Kääntyi taas omiin ajatuksiinsa ja ikäänkuin väkisten tunkeutui ajatus, että tuo Antin iso ruunikko se pitää saada omakseen. Sen huonomman hevosen rekeen ei Siiriä voi ajatellakaan tahtoakseen. Ja siitä ruunikosta ajatteli panna puheen käymään ja mietti, miten hän sen alottaisi.
Sinä Suomen Leijona, valtainen on saattoväkesi luku: sua seuraa raatajat korpien ja Paavo ja Paavon suku, joka vakoonsa hukkaan kylvänyt jyvän köyhän on monen kerran ja aapisen puuhun veistänyt ja vuottanut ihmettä Herran. Sua, Suomen Leijona, tervehdän: miten säilässäs aurinko palaa! Ylös vapauden päivähän sinun voimas vangitut halaa. Oi, Suomen Leijona, nähnyt oon sinun kunnianpäiväsi koiton.