United States or Denmark ? Vote for the TOP Country of the Week !
He istuivat erikseen leikkivistä lehmuksien varjostamalle penkille; mies kuunteli silmät alaspäin luodut, tyttö katseli vilkkain silmin väliin maahan, väliin taivaasen, ja puhui vapaasti, iloisesti niinkuin hilpeän virran lirinä, hopeanheleällä äänellä ja säkenöivin, värähtelevin hymyin. Tämä on kieltämättä vallan vastoin tapaa sivistyneessä seura-elämässä.
Sä viime tähti, kalvas koi, mi hymyin vilkut aamuin ain, nyt sätees taas sen päivän toi, mi Meerin riisti rinnoiltain. Oi, Meeri, henki häipynyt, miss' asut tuolla väikkeessäs? Mun, vaisun, voitko nähdä nyt, nää murheet kuulla ystäväs? Kuink' unhottaisin päivän tuon ja Ayrin armaat siimehet, kun liiton teimme luona vuon: oi, eronhetket kaihoiset!
Sensijaan, ett' tutkis, eikö äly kuulijan käy oikeata suuntaa itsestäänkin, hän sulle paljon opettaa, min tunsit sa paremmin ja syvemmin, ja sanaa sun sanomaasi hän ei kuulekaan, hän aina sinut väärinymmärtää. Kuin raskas väärinymmärrys, mi puhuu vain hymyin ylpein, ylimielisin! Niin vanha viel' en ole enkä viisas, ett' ois mun vastaan hymyiltävä vain ja kärsittävä.
Elon almuja hymyin nyt hylkiä jaksat, petun karvaan kerta kuin ruhtinas maksat, kun taivaat lankee sun jalkojes juureen, ja taattosi kutsuu sinut osaas suureen. Työn ballaadi. Mies nuori valtameren nähdä sai. Niin suuri oli arki, sunnuntai sen äärillä, niin ylväät riemut sen ja tuimat sydäntuskat syvyyden. Mies nuori muisti kodin rannat, veet.
Saa hätään sinut kauneus, jousin ja nuolin, punehduksin ja hymyin ja haaveilevin huolin!
Painun vasten poveas, sydän kaihoon vaipuu; vaikka epätoivoon jäin, huolet jälleen haipuu, Pois jos käännät rusosuus lohdukkaan ja raikkaan, sulo silmäs pois jos luot, kuolen siihen paikkaan. Mit' on elo lemmetön? Yö, mi johti vaivaan. Lempi päivänpaiste on, riemun tuoja taivaan. Jo kevät riemuisa saapuu hymyin.
Yön taivas seestyy, käypi jälleen pilveen, ja aamut nousee, illat pimenee, ja ihmislapset itkee, hymyilee ja vaihtuu vaihtuessa helteen, vilveen. Ma liiaksiko kerran hymyin, itkin ja liiaksiko tahdoin, taistelin! On laannut riemu, laannut murhekin, ei kyynel vieri poskipäätä pitkin. En ole onneton, en onnellinen. On harmaat päivät, liikkumattomuus.
Jo kevät riemuisa saapuu hymyin, ja kaikkoo talvi tuittupää; sulo taivas siintää, ja pilvet poutii, veet kirkkaat rinteiltä syöksähtää. Säde vuorten huipuilla illoin valvoo, meri päilyy hohteess' aamukoin; koko luonto riemuiten päivää palvoo, ma omaa Bellaani jumaloin.