Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. kesäkuuta 2025
Juoksi ensin sen, mitä oli tähteenä tästä yöstä, juoksi koko seuraavan päivän ja yön, saapuen yhä oudommille ja tuntemattomammille maille, kuta kauemmaksi tuli. Oli hän joskus ennenkin ystävätä etsiessään näin yhteen menoon juossut, mutta ei koskaan näin yhteen suoraan, kupeelleen katsomatta, jäljilleen peräytymättä.
Poikasena miettien istuin alla tähtien, kuljin kevät-teitä illoin. Lapsenmieli mulla silloin. Auringon ma unhoitin sydänöiden pimeihin, unhoitin ma keväimeni ulkopuolle kaivokseni. Syyttömässä mielessäni ajattelin kerran näin: syvyyksien henget selon antaa ongelmasta elon. Kului vuodet vuottaen, vastausta saanut en. Tummat ääret ainoastaan katsoi vuoren yöstä vastaan. Erehdyinkö?
Pois aurinko painui, lankesi ilta, jäi taivahan rannalle säihkyvä silta, mut kaukaa korven tummuvan yöstä soi laulu ihmisen työstä. Siellä on vapauden haaveilo haikein, missä sen puolesta taisto on vaikein.
Silloin kuuluu vakaita askeleita etehisestä, patrulli tulee alaupseerin kanssa. Vahdin muutto! Seuraavana päivänä oli Bartek päissään päivän noususta aikain. Seuraavana päivänä samoin. Sitten alkoi uusia vaivoja, taisteluja ja marsseja. Minun on rakasta ilmoittaa, että sankarini saavutti jälleen henkisen tasapainonsa. Tästä yöstä jäi hänelle vaan vähäinen rakkaus pulloon.
Täällä kävelin kaksi tuntia näiden puiden alla: ne ovat kauneinta mitä olen koskaan nähnyt. Niiden lehvistö on niin tuore ja täyteläinen kuin Andalusiassa toukokuussa, ja kaikki puut eroavat meikäläisistä niinkuin päivä yöstä; samoin myöskin hedelmät, kukkaset, kivet ja muutkin esineet.
Nuoret Boerit äänestivät viipymätöntä lähtöä, varmasti vakuuttaen että pimeyden varjossa pääsisimme puikahtamaan vihollis-sarjan läpitse; sillä monta tuntia yöstä oli vielä edessämme, koska valkea oli virinnyt ja sammunut sangen lyhyessä ajassa, vaikka se meistä oli tuntunut ijankaikkisen pitkältä.
Kuultaa merenpohjan yöstä haaveen kummat kultakennot, helaa meri-menninkäisten simapillein äänet hennot. Herää loihtuun, syttyy hehkuun kivettyneet kaunomuistot, halki kuolon kuvastimen puuntaa koralliset puistot. Siintää simpukkaiset riutat sydämestä synkkäin vetten, kimmeltävät kimalaiset niinkuin etsinnässä metten. Soiko ilma? Vaiko täällä sielussa vain outo jokin?
Ja eikö pakanuuden synkäst' yöstä, Jään, lunten keskeltä ja hengen yön, Se valoon noussut Luojan johdannasta Ja kautta oman tarmon, toimen, työn? Miks sammuisi siis nytkään toivon tähti? Miks vapistais? Ei! Pystöhön taas päät! Päät pystöön, sankar'-mieli joka rintaan, Jos vaikka tulkoot mitkä turman säät! Päät pystöön!
Hetkeksi kun nukahdin ma, oli sydämeni sentään valvehilla, herättäen minut unestani. Siunasin ma pimeätä, joka kaikki kääri rauhaisehen vaippaan, iloitsin ma hiljaisesta yöstä, kuuntelin ma hiljaisehen yöhön, eikö mikään ääni vielä liiku. »Jos mun ajatukseni ois hällä, jos mun tunteheni hällä oisi, eipä aamua hän odottaisi, tulisi jo hetkellä hän tällä.»
Jäästä jäähän, hyystä hyyhyn vyöryy elon virran vuo, syöksyy miesi syystä syyhyn, koski pauhaa, luoja luo, pursuu puhki jäästä, yöstä hetken kupla kultainen; vaahto vaan jää urhon työstä, laulu tiestä laineiden.» Joikuu joutsen jäästä saatu, rantaan kuohut kolkot lyö. Ankara on laulun laatu, tuima talven tähti-yö.
Päivän Sana
Muut Etsivät