Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 30. kesäkuuta 2025
Jo oli virsi veisattu kun Susanna tuli äitinsä kanssa, puettuna niinkuin täysikasvanut nainen mustaan silkkihameesen, kaula ja käsivarret harsovaatteessa ja mitaljoni rinnalla. Hän jäi istumaan pappilan penkkiin, kunnes voimallisesti vaikuttava saarna oli loppunut.
Kun menin alas kunnaalta, äänet seurasivat minua alusta hiljaisina ja katkonaisina, mutta pian voimallisina ja kirkkaina selkeässä aamu-ilmassa. Minusta oli kuin en koskaan olisi suloisempaa musiikia kuullut, ja kun viritin valkeata ja puuhasin suurusta, minä kaiken aikaa veisasin sydämessäni rukoillen Jumalaa, että ihana virsi Betty-parankin rinnassa kajahtaisi.
Tuop' ali Armi antimuori istui aitan portahalla, lauloi hän lajinsa virren, sukuvirren suomalaisen: »Kerran ne kesät tulivat, kerran keikkuen menivät, koska yhdessä elivät emon yhden kantamoiset; tuli syksyn synkät ilmat, talvet tuota tankeammat, vierahan viluiset ilmat, myrskyt mustat muukalaisen koppoivat koreat multa, ottivat omaksi lapset, poiat kuuluisan Kalevan, siskot sillan suomalaisen; vaan ei vielä virsi kuollut, sana kaunoinen kaonnut, soipi virroilla Venäjän, Nevanlinnan liitoksilla, aavan Aunuksen takana, Vienan hyisen vieremillä; sinnepäin sinä kulekin, mistä soi sorea ääni, laulu lapset liitelevi poikki laajankin lahelman.»
Siinä istui toinen virkeäsilmäinen ja vilkasilmeinen mies, eloisat kasvonsa omituisena vastakohtana totiselle puvulle. Teki se kerran toinenkin virsi tehtävänsä, alkoi hän. Oli tanssit ja pelit talossa.
Mutta niin tuhma ja perätön kun tämä virsi yhdeltä puolelta on, niin on se toiselta puolelta sanarakentonsa suhteen soma ja kaunis; josta on nähtävä, että asia itse ja sanarakento ovat eriasioita, vaikka yksinkertaiset niitä aina ei erota toisestaan. Vielä on tästä virrestä muistuteltava, että Tahvanuksen seikkoja värsystä 256 värsyyn 449 asti lauletaan myös Hämeessä ja Savonki maalla.
Terve teille, Suomen suuret, joill' on synnyinmaassa juuret, syvät niinkuin Suomen puilla, syvemmät kuin meillä muilla; kuka enin kärsi, vasta häll' on tieto maailmasta, tunto isänmaankin oman, armahan ja onnettoman. Vapaus, sana meille soipa Vainon virsi kaikkivoipa, kauas kuulu, kauas kaiu, Suomen rantamilla raiu!
Ja se on totista totta tämä, eikä ole siinä sanaakaan liikaa, sillä me olemme sen omin korvin kuulleet ja omin silmin nähneet. Mutta kun me sen kuulimme ja näimme, laulut, laukaukset, hoilotukset ja ilotulien loimon, niin murhe mursi mielemme ja itku tyrehytti äänemme, ja Herran virsi katkesi kurkkuumme. Kuului ensin yhä eneneviä nyyhkytyksiä naisten puolelta ja sitten huokauksia ja voikahduksia.
Lyhyt on tämä kirjoitus, Yksinkertainen yritys, Vaan kukas tarkoin tietänee Ja toisen tuumat tutkinee. Semmoista sydämen liikutusta, josta tämäkin virsi todistaa, isänsä Paavo ei osoita tuskin yhdessäkään runossa eli muussa laulussa. Se näyttää hänen luonnollensa kokonaan outo olleen. Harvoin on mielensä muutenkaan oikiaan lauluintoon ylennyt.
Joskus tuli ääntä supullaan olevasta suusta kuin palkeen torvesta. Ulkomuistista hän veisasi, mutta silmälasit ja virsikirja kuuluivat muutoin asiaan. Vähä vähältä yhtyi väki veisuuseen: vaimot veisasivat kiekuttelemalla, miehet jörisemällä. Kun virsi oli lopussa, asetti Nikodemus virsikirjan pyhillä eleillä pöydälle, istahti ja lausui juhlallisesti: Rukoilkaamme... Aam-men.
Olkoon niin; katso siis, minun tenhovoimani on kohtaava sinua, ja tämä tenho on hävitys." "Herää, herää, viritä virsi; nouse, Barak, ja vangitse vankeutesi, sinä Abinoamin poika!"
Päivän Sana
Muut Etsivät