Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. kesäkuuta 2025
Niin painui ensi ilta ehtoolleen. Kun Hannu oikaisihe vuoteeseen ja siinä lämpimässä unta vuotti, niin täytti Altin majan virren nuotti. Ei Altin ääni ollut lukkarin, se turvallisen tunnon kuitenkin toi mieleen. Hartahasti kuunnellen pois nukkui Hannu loppuvirtehen. Ja Hannun ensi päivä maailmalla näin päättyi Altti-ukon lattialla. Niin raikas oli helmikuinen salo.
Kun sitten virren viimeiset sävelet vaikenivat, minä lankesin polvilleni ja painoin pääni syvälle vastaan-ottaakseni priorin siunausta, joka kuului näin: "Suokoon Jumala, joka on kääntänyt tämän nuoren miehen pois mailmasta ja antanut hänelle asunnon taivaassa, että hänen jokapäiväinen vaelluksensa olisi hänen kutsumuksellensa sovelias; ja että hän saisi syytä olla kiitollinen siitä, mitä tänä päivänä on tehty."
Virsi aloitetaan virren perästä, mutta aina ennen kuin hän oli ehtinyt aloittaa sen, jota oli ajatellut. Kuluu se yö ja seuraava päivä, mutta hän ei pääse kenenkään kanssa pitempiin puheisiin. Ja kun hänen mielestään on tullut hänen vuoronsa mennä rovastin puheille, laittaa se jo lähtöään ja muut laittavat kanssa.
Ja kun hän nyt virren päätyttyä kääntyi alttarista kirkkoon päin, katsoi hänkin niin ankarasti hääjoukkoa ja niisti nenäänsä niin tavattoman monta kertaa ja niin kovasti, että kaikki alempana kirkossa ehdottomasti katsoivat toinen toistansa silmiin ja ymmärsivät huhun puhuneen totta.
Ja sekin kun piispa oli Jahtirannan Kaisan ruumiin luvannut haudata kaikessa hiljaisuudessa. Ainoastaan kirkossa oli tavan vuoksi mainittava, että Jumala on tapaturmaisen kuoleman kautta kutsunut luokseen Kaisa Emilia Kyllösen. Tämän kuolon ilmoituksen koristeeksi mietti hän sitä ilmoittaessaan lukea jonkun raamatunlauseen ja virren värsyn jostakin kuoleman virrestä.
Virren loputtua nousi ukko ylös, eikä Antero ollut tuntea häntä samaksi mieheksi kuin se, jonka oli nähnyt kujeilevan Kontolan pappilan pihalla juhannuspäivänä. Hän seisoi tyynenä ja totisena, kasvoilla sisäänpäin kääntynyt ilme, kuin etsien sieltä jotakin, vaikka silmät katsoivat maassa istuvien ylitse kaukaisuuteen.
Vierimän ukko käski heidän tulemaan sisälle ottamaan kahvia, mutta isäntä sanoi olevan kaikista sopivimman lähteä, kun muka jo oli myöhäinen, ja niin ei yksikään Helmikankaan väestä astunut pois ajoneuvoistaan. Sitten veisattiin lyhyt virren värssy ja lähdettiin.
Tupa on täynnä tuppisuita, Pöytä pönkiä mahoja; Ei olle virren virkkajoa, Asian alottajoa, Kun en mie ruma, ruvenne, Lapsi laiha laikahtane, Virsilöitä virkkamahan, Asiita alottamahan. Silloin laulan, konsa jouan, Konsa jouan ja kykenen, Kons' ei kaurani karise, Eikä heinäni heläjä, Rukihini ei rutaja.
Koski on laulanut mulle ensimmäiset kehtolauluni. Koski veisatkoon virren haudallani. Alkoi jo vilkkua metsän läpi valkeita aaltoja, ja kohta oli edessäni noin parin kymmenen sylen levyinen väylä. »No tähän se on nyt minun nyykistyminen, ei auta mikään.» Katselin ympärilleni, en pelastuksen toivossa, vaan aivan kylmäkiskosesti. Alempaa metsän takaa huomasin järven kuumottavan.
Oppaani kuuli heidät huutaviksi, puoleeni kääntyi, lausui: »Varro, näille sopivi meidän suoda kunniata. Ja tulta jos vaan tuon ei paikan luonto niin purkaisi, ma sulle mainitsisin: paremmin sopis sun kuin heidän juosta.» Kun pysähdyimme, alkoivat he jälleen tuon vanhan virren, kunnes päästen liki he rattaan rakensivat askelistaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät