Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. kesäkuuta 2025
Mutta joukosta selvisi eräs hattupäinen neiti, joka päätäsuoraa astua hötkytteli puhuntalavalle, osotti laulun numeron ja istahti harmoonion eteen ja alotti virren, johon yhtyi useimmat kuulijoistakin, että huone oli täynnä humisevaa laulun ääntä. Laulu oli loppunut, niin puhuntalavalle ilmestyi pienehkö pystyruumiinen mies, raamattu käsissään.
Lauloi virren, lauloi toisen virrelläpä kolmannella kilahti jalas kivehen, tarttui kapla kannon päähän: rikkoihe reki runolta, jalas taittui laulajalta, kapla poikki paukahutti, laiat irti loskahutti.
Viherjästä vainiosta, Paimenest, jok' lampahans Verellänsä kuolost ostaa, On immen lempeä laulu. Leimahtelee huhdan vilja, Kultameri hymisee, Koska pauhaa laulu heljä Tuon rosvon synkeän korvis. Tuuli koivuu tuuittavi Pyhän virren helinäs, Koivu kiireens kallistavi Ja taivas kirkkaana kiiltää. Mikä lentää tuolla ilmi? Joutsenk' lumivalkea? Ei, vaan kimaltava pilvi Siel laulun kuulee ja seisoo.
Paljon oli sinä iltana heränneitä ollutkin koolla kuulemassa kaukaista Kalajoen saarnamiestä. Kun virren hyrinä kävi korviini, viritti se sillä kertaa kaikki entiset asiat muistiini.
Mutta virren loppuessa rovasti verkalleen nousta väntti saarnatuoliin ja noustessaan kakisteli rintaansa. Nyt oikaisi piispakin itsensä suoremmaksi, nojasi leveät hartiansa penkin nojasinta vasten, laaja, korkeaotsainen muoto kääntyneenä saarnatuolia kohti.
Silloin hän käski minun laulaa; ja vapisevalla äänellä minä veisasin, niin hyvin kuin voin, virren: Astant angelorum chori. Enkel-joukon taivahaisen Säveleet nyt kajahtaa; Luojan kaikkivaltiaisen Kiitosta ne ilmoittaa. Kilvan torven äänten kanssa Soipi kielet kannelten, Hurskaat seisoo valkeissansa Eessä Luojan istuimen.
Virren veisattua luki puhuja Esaian viidennestäkymmenestä viidennestä luvusta sen paikan, jossa kehoitetaan jumalatonta hylkäämään tiensä ja pahantekijää pahat ajatuksensa ja palajamaan Herran tykö, niin hän armahtaa. Sitä hän selitti naisen hienoudella ja lempeydellä, ett'en voi sanoa kumpi minuun enemmän vaikutti, sana vaiko puhujan olento ja tapa.
Meitä oli ponttuulla koko savotan miehet, ja kukin venekunta sai meiltä matkalleen sanan muistiksi, mikä minkin, eivätkä hekään meitä ilman jättäneet. Iltapäivällä alkoi muuan heränneiden venhe lähestyä, ja kaukaa selältä se jo siksi tunnettiin, kun virren nuotti sieltä hymisi. Miehet istuskelivat silloin kaikki puolisensa päälle tupakoiden pitkin ponttuun laitoja.
Vakavat sanat, virren harras nuotti ja polvilleen langenneitten palavat rukoukset kaikki niin toisenlaiset kuin kirkossa kaikuivat monta päivää hänen korvissaan. Hänestä tuntui väärältä, että heitä pilkattiin, noita. Mutta heitä pilkattiin kotona, kylässä, kaikkialla, ja kun hän heitä yritti puolustaa, niin pilkattiin häntäkin.
Hän kerrankin kertoi, että kun hän joskus kauniin virren kuulee, jota oikein hyvä-ääninen veisaaja veisaa tuolla jossain, esimerkiksi kaukana järvellä soutaessaan, niin väreet käyvät koko hänen ruumiissaan, ja silloin tuntuu siltä, kuin kaikki Jumalan pyhyys ja puhtaus hänen sydämensä kautta ikäänkuin lainehtien valuisi ja sen iki-ainiaaksi puhtaaksi pesisi.
Päivän Sana
Muut Etsivät