Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. kesäkuuta 2025
Toisin silloin touko kasvoi, Toisin maa orahan otti, Toisin paistoi päivä silloin, Toisin kuutamet kumotti. Ve'en varaiset. Oli meitä, kun oliki, Oli ennen aikoinansa, Siskoja sininen silta, Veikkoja veno punainen. Tuli tuuli, otti laian, Tuli toinen, toisen otti, Kolmansi kokan repäsi; Tuli viimeinen vihuri, Sepä vei koko venehen.
Mutta niitä veikkoja ei juoda. Akseli poistui ensimmäisenä huoneeseensa ja veti jälessään kaikki muut. Lepotunti oli taaskin lopussa. Kuolemaan tuomittu! Se tuntui katkeralta, sitä ei voinut oikein uskoa, mutta se oli totta. Lääkäri oli sen sanonut päättävästi ja peruuttamattomasti, oli todistanut sen päivän selväksi, ilmeiseksi.
Tulipalo-pakkanen ilmoja viiltää, lailla jääpuikkojen kyynelet kiiltää; maassa ui huura, kuoleman kuura.... Silmissä peikkoja, luuranko-kalloja, valjuja veikkoja, kuu valo-varjoja, Tuonelan karjoja, yön tulipalloja, kummituskuvia.... Veripuna-päivät toistaen ilvein ilmeitä hurjia, ryysyjä kurjia, surman suvia palteille pilvein kauhun haaveina, kalmisto-aaveina riippumaan jäivät....
Radikaalit voittavat epäilemättä alaa ja heidän joukossaan on paljon epätoivonvimmaisia veikkoja, jotka milloin tahansa ovat valmiit nostamaan hävityksen mustan lipun. Jos kansa olisi vapaa ja riippumaton, ei vaara olisi niin suuri. Silloin kaikki vapaat miehet yhtyisivät puolustamaan valtiollisia oloja, joita he pitävät arvossa.
Uuteen elämään virottiin; siellä tarjoiltiin, osteltiin ja tarjouksia hylittiin. Sitte lyötiin hurjia veikkoja luotsista ja huudettiin! Kymmenen dollaria, että luotsi on nainut mies. Kaksikymmentä, että hän on leskimies. Kolmekymmentä, että hänellä on huuliparta. Viisikymmentä, että hänellä on punainen korvaparta. Kuusikymmentä, että hänellä on syylä nenällä.
Arvauksia rakeili, ja veikanlyönnit alkoivat päästä vauhtiinsa noiden amerikalaisten ja englantilaisten välillä, jotka ottavat joka aiheen onkeen, mistä vain voivat veikkoja lyödä. Noiden äkäisten veikanlyöjäin joukossa havaitsin erään pitkävartisen miehen jonka ulkonäkö minua hämmästytti isoa kavaluutta selvästi osoittavilla merkeillään.
Sota viehätti hänt', ilot, huolet sen, mitä sattui vaihtuvin säin, ja ol' ystävä poikain hän harmaitten, rakas siks oli meille hän näin. Ja jos veikkoja Svärdin ol' ollut ken, sepä jäänyt ei unhoksiin, oli aina täydempi sarkka sen, siks eukkoa kiitettiin. Näin reimana, kunne jos retki toi, hän seurasi ainiaan, ja kun pyssyt paukkui ja luodit soi, ei kaukana Lottakaan.
Kellot vaan soi hevoskarjan, Hirnu kuului liinaharjan Paimentaan se muisteli. Satuja jos kerrottihin, Peljätty ei peikkoja; Painittiin jos toisinansa, Aina oltiin veikkoja. Nukkua jos tohti ken, Jalat ilmaan nousi sen, Vettä kylmää satoi päähän. Ken nyt, jos ei käynyt jäähän, Taas ei tuost' ois virkkuinen?
Niin silloin eukon luo läheten tuli teikkari, ratsumies; tuo katseen viskasi röyhkeisen, sekä suutakin soittaa ties. "Ei hätää!" huusi hän, "viinaa hoi! Tää poika se kustantaa. Hei, kuulen kulta kuinka se soi! Ja veikkoja niitäpä saa!" Mut Lotta se tiuskasi vimmoissaan: "Sun tunnen jo ennestäin. Olit pantuna äitiäs suojaamaan, mut missä sun tänään näin?"
Hämärähetki oli lopussa, lepäilijät nousivat tiloiltaan, telmivät siinä vielä hetkisen virkistyäkseen ja hajosivat sitten kukin omaan huoneeseensa muutamaksi tunniksi silmäilemään kirjan lehtiin jatkoksi siitä, mihin ennen päivällistä oli jäänyt. Lepotunnin mukana hävisivät sen tuumat ja mielialatkin, eikä kukaan enää muistanut veikkoja, punssipulloja, voittoja eikä tyttöjä.
Päivän Sana
Muut Etsivät