Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. heinäkuuta 2025
Ulos tulee puolikymmentä päihtynyttä herrasmiestä, Jormalainen keskellä, pullo kummassakin kädessä. Hoippuroivat lyhdyn kanssa Liinaharjan luokse. Asiana näkyi olevan katsoa, kuinka Jormalainen tyhjensi pullot kauravasuun. "Syö sinä samppanjaa, Liinaharja, hih! Mutta me juodaan", hihkui Jormalainen ja löi hevosta kämmenellään lautaselle, että se vavahti.
Saadakseen elämänsä oikein korjautumaan, päätti isäntä mennä työhön iltapuoleksikin. Pehkonen oli tekemässä torppansa päivätöitä hevosineen. Aikoi juuri lähteä heinänhakuun Suontaus-niityltä, kun isäntä käski hänen ruveta halonvetoon ja sanoi itse menevänsä heinään. Valjasti Liinaharjan heinähäkin eteen, jossa se ei ollut seissut moniin aikoihin. Isäntä väänsiin häkkiin ja läksi ajaa vilistämään.
"Ei ollut orihin syytä, Ei vikoa liinaharjan; Sen ori kotihin tuopi, Liinaharja liuvuttavi, Mi on pannahan pajuille, Liitetähän liistehille." Ei ole puuru ruunan syytä. Voi mun puuru ruunaistani, Kun ve'it vihaisen vaimon, Toit tuhman tulen puhujan!
Olihan hän Liinaharjan kasvattaja, vaikk'ei omistaja. Paremmin toki hän olisi mielestään sopinut Liinaharjan ajajaksi kuin Jormalainen, joka lihavana, velttona, puolihumalaisena istua jähötti reessään ja ärjyi ajaessaan kuin karhu. Ei viitsinyt nousta reestä sittenkään, kun oli ajanut pois radalta. Lyödä se ei toki tohtinut radalla, eikä ihmisten näkyvissä muutenkaan ilennyt.
Pitihän niitä Liinaharjan juoksulahjoja käyttää. Ilma oli raikas, jotensakin kylmä. Miehen mielialakin korjautui vähitellen. Tuntui niin hyvältä, kun taas monesta ajasta oli työssä. Huurteinen metsä oli niin raittiin, kohmeloa parantavan näköinen, ja lumi niin puhdas, valkoinen. Eikä sitä vain joka mies tämmöisellä hevosella ajele heinässä, ensimäisen palkinnon ottajalla.
Tuli siitä toinen päivä, Tuli karhu, tappoi tamman, Liinaharjan liettehellen; Tuli joukko juomareita, Parvi rosvoja pahoja, Viinan juoa viilettivät, Tyhjentivät tynnörini; Hiisi hiiriä kuletti, Tuhansia tuppaeli Oluttani ottamahan, Kaljoani kantamahan.
Tottumaton hän oli kapakkamieheksi. Kerran ennen oli ollut, ja nyt Liinaharjan takia toisen kerran. Mitä tekemistä hänellä oli täällä? Eihän Liinaharja ollut hänen, se oli aikoja sitten myyty Jormalaiselle. Mutta vaikka hän sen hyvin ymmärsi, tuntui hevonen kuitenkin vielä hiukan niinkuin häneen kuuluvalta. Pakosta hän sen oli myynyt, kun isäntä väenväkeen oli sitä tahtonut.
Kellot vaan soi hevoskarjan, Hirnu kuului liinaharjan Paimentaan se muisteli. Satuja jos kerrottihin, Peljätty ei peikkoja; Painittiin jos toisinansa, Aina oltiin veikkoja. Nukkua jos tohti ken, Jalat ilmaan nousi sen, Vettä kylmää satoi päähän. Ken nyt, jos ei käynyt jäähän, Taas ei tuost' ois virkkuinen?
Mie sun nylen nyrkilläni, Piirrän peukaloisellani; Vien nahkasi Wiipurihin Saatan Saksan kaupunkikin. Saan sieltä sataiset markat, Tuhantiset tukkoelen, Viisi Wiipurin rahoja, Kuusi kultapenninkiä. Ostan olkisen orihin, Hernevartisen hevosen, Liinaharjan, liinahännän, Karjalan pystykapion. Ajan Kultalan kujihin, Rikki kultihin rekeni; Kulta kurski kulmilleni, Päälleni hopiat pärski."
Minun pidollani siitä on hevonen tullut eikä sinun", sanoi Jormalainen, enemmän salissa olijoille kuin Pehkoselle. "Humalaan juonut itsensä", jatkoi hän pöytään palattuaan, "vaikka siivo mieshän se on muuten." Kuului olevan Jormalaisen torppari. Siltä oli ostanut Liinaharjan varsana, eikä olisi silloin luullut siitä tulevan hevosta minkäänlaista.
Päivän Sana
Muut Etsivät