Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. heinäkuuta 2025
Ei tuntemus viel' tosi-maailman, Ja elämän taistelun raivoisan Mua kieltänyt haaveksimasta. Ikä jatkui, vanhenin, viisastuin, Elon taistelun touhussa karkastuin, Sydän kylmeni kurjuudelle. Kun lämpöä tarjoo, kylmää saa, Kun koettavi kansaa innostaa, Sun nauravat nuoruudelle. Jos kunnioitusta sä tahtonet siis, Mä moisten kunnioituksesta viis! Ole hiljaa, hiiskahtamatta.
Aavistin jo mielessäni, kuinka kerran hikoilin ja vanhenin heitä palvellessani; kuinka he suuriksi tultuaan raappivat silmäni ja sysäävät minut luhdin solaan käsinkivillä jauhamaan; kuinka sitten lopulta kuolisin liassa ja kurjuudessa; kuinka viimein tuomiolla vaadittaisiin minulta vieraan isän lapsia enkä voisikaan näyttää ihmisiä, vaan kissoja, kettuja ja ilveksiä.
Nyt auta ei aattehes armaat, ei ylvääs. Menet mereen kuin vereen. Sinun syy! Minun syyni. Oli aikasi. Ollut et armas, et tyyni. Menit veljien veriin kuin mennet nyt meriin. Taru päättyvi pitkien taistojen teriin. Atlantis, Atlantis, myös mullekin armain! Nyt nään Sinun sielusi hapsin jo harmain. Minä vanhenin suotta. Kenen syy? Sinun syys, Sinä maailman tään sukuveljettömyys. Teit kuoleman synnin.
Ei tuntemus viel' tosi-maailman, ja elämän taistelun raivoisan mua kieltänyt haaveksimasta. Ikä jatkui, vanhenin, viisastuin, elon taistelun touhussa karkastuin, sydän kylmeni kurjuudelle. Kun lämpöä tarjoo, kylmää saa, kun koettavi kansaa innostaa, sun nauravat nuoruudelle. Jos kunnioitusta sä tahtonet siis, mä moisten kunnioituksesta viis! ole hiljaa, hiiskahtamatta!
Ja kilvan kulkisi kumartamaan sua turhan tietoni aatteet, kuka kullat tois, mikä mirhamit, mikä päärlyt ja purppuravaatteet, Mun henkeni tietäjät harmaapäät erämaita ne etsien käypi, mut taivas on tumma ja tähdetön ja yö yhä hämärtäypi. Minä lapsena vanhaksi vanhenin. En nuor' ole koskaan ollut. Toki kerran ma keväästä haaveilin, mut haavehet nuo oli hullut. Olen väsynyt lauluni valheeseen.
Siksi vanhenin minä ennen aikojani, sillä mikään ei mädätä ihmisen sielua ja ruumista niin nopeasti kuin ihanteettomuus. Hän puolestaan olisi valmis kansan yleisen henkisen ja aineellisen terveydenhoidon kannalta ihanteellisuuden pakolliseksi kansalaishyveeksi määräämään, jonka puute olisi vähintään kuritushuoneella ja kaakinpuulla rangaistava. Sitä taas ei Paavo Kontio voi myöntää ollenkaan.
Kunniaani laulakaa kaikki kansat, kaikki maa, kiitostani veisatkaatte, silloin tekin siivet saatte! Pitkinä, loivina maininkeina mieleni myrskyt päilyy, elämänseikkailun, haaveen halut vain kokemuksina säilyy. Vanhenin vuosia kuukausissa. Mistä sen saatan tietää? Siitä että jo suuttumatta voin loukkauksia sietää.
Päivän Sana
Muut Etsivät