Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. heinäkuuta 2025
Se valkeus sun sanas on; Sen taivaallisen auringon Suo meille täällä ainiaan Säteillä kirkkaudessaan. Maamme kirja 1886; parann. 1905. PYH
Jesus kärsi edestämme Synnin palkka, kuolema Siten meiltä poistettihin: Toist' et synti-uhria Tarvitse nyt kuolematon Elämä ja valkeus Hänessä sull' annetahan Suuri sielun lohdutus! Jesus särki vankeuden Ovet, voitti väkevän, Meille osti vapauden Sekä uuden elämän. Iloitse siis, synninorja, Tie on auki, kahlehes Särjettynä Jesukselle Anna kuorma synties.
Tuomiokirkon pyhän neitsyen kuva muistui Boleslavin mieleen, Muistuttikohan Helena vielä sitä? Saisipa hän silmänräpäyksenkään ajan katsoa lemmittynsä kasvoja! Hänen silmissään häämötti ruusujen puna ja liljojen valkeus, hän näki valoisan pyhimysolennon hymyillen kumartuvan häntä kohden, mutta minkä näköinen hänen lemmittynsä oli, sen hän oli unhottanut.
Lehdon keskeltä kohoavan pienen pyhäkön häikäisevä valkeus on jyrkkänä ja miltei pelottavana vastakohtana ympäristön tummalle lehvistölle; se viittasi pyhyydellään ja juhlallisuudellaan siihen tarkotusperään, johon lehto oli vihitty.
Pimeä on järki meillä Sielun silmä sokea, Johdata siis Henkes teillä; Siellä sielu valista! Mielemme sä uudistaos, Sydämemme puhdistaos! Silmät, korvat, suu ja kieli Hallitse ja koko mieli! Sinun Sanas on minun jalkaini kynttilä ja valkeus minun teilläni. Sanastasi kiitän Sua, Jolla, Jesus, johdot mua. Anna minun kuulla sitä, Suo sen sielussani itää; Auta Sua rakastamaan, Lähimmäistä holhoamaan!
Näkeehän se juopunutkin taivaan merkit! Mutta ihme! Yht'äkkiä valkeni peri valkeaksi pirtti. Lännen taivaalla näkyi kirkas sinertävä valkeus, joka hetkeksi täytti koko taivaan rannan; pitkän juovan jätti se jälkeensä ja sammui eteläisen metsän takana.
»Ylösnousemus Olen, valkeus Elo ijäinen. Minuun uskova Myöskin kuolossa Elää voittaen.» »Ja, ken uskovi Minuun, ijäti Elää kuolemaa Eipä ikänään Tule näkemään Ikikamalaa.» Martha nousevi, Sydän sykkivi Uusin tuntehin: Povi aaltova Täynnä valoa, Taivas ihanin. Nyt hän kiiruhtaa, Kutsuu Mariaa, Joka vieraineen Istui kodissaan, Itki suruissaan Karvaan kyyneleen.
Kumpi on kauniimpi: aatella: ellei vapaus voita, tuumia: ellei valkeus koita, miksi ma taistelen sitten? vai aatella: laps olen auringonlaskun, en koiton, mies olen valkeuden, vaikka en voiton, siksi mun murtua täytyy. Th. Reinille omistettu. Ihmissieluss' oli myrsky.
Tämä kansa, Joka äänetönnä oljentelee vuorel? Mikä säteilevä valkeus tuo tähti Kummallinen kaukahalla, jonka puoleen Heidän kasvons aina autuina kääntyy? Tuota arvellessain, taasen äänen kuulin Kuiskaavan mua korvahaani lehtein kohdust. Minä äänen kuulin, käsitin sen lauseen: »Tieno, jonka silmäs kuvattuna huomaa Tuolla luoteisessa maan ja taivaan ääril, Onpi odottavain lasten maa ja taivas.
Joka annoit minulle kokonaisen sydammen, että voin iloita, voin surra, voin elää, voin kuolla... Hän muisti Daavidin sydämmelliset sanat: »Hän kätkee pyhäinsä sielut jumalattomain käsistä ja vanhurskaille koittaa valkeus ja ilo hurskaille sydämmille...» Jukke näyttelee velkakirjoja. Kului päiviä, viikkoa kolminen, kun kansakoulu oli olemassa kylän keskellä, päivään kaltevalla rinteellä.
Päivän Sana
Muut Etsivät