Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. kesäkuuta 2025
Sa uskallat niin kuninkaalle haastaa! MIKA. Ma torvi olen vaan, en mikään muu, Mun kauttan' haastaa Jahven pyhä suu; Ma sinne menen, minne käskee hän, Sun palatsiis tai majaan köyhimmän, Ma lausun niissä lupausta, uhkaa, Hän Jumala on, ma vain halpaa tuhkaa. AHAB. Suupaltto tyhmä! Alla profeetan Likaisen vaipan kannat kopean Ja kieron mielen. Vastaan kuningasta Sa aina viskaat uhkansalamas.
Sydän on Vellamon neidollai Sen vaahtisen vaipan alla, Ja lemmen liekki se aallossai Voi syttyä niinkuin maalla; Ja Vilhoa neitonen Vellamon Jo katsellut kauvan ja liioin on. Ja tuostapa neitosen rintahan On syttynyt outo mieli, Povensa kuulevi huokaavan, Mut kertoa ei voi kieli; Hän kuohujen keskehen istuksen, Siin' ainakin Vilhoa vuotellen.
Hän sankareista laulaa, uroista Kalevan, Ja valon taistelusta pimeyttä vastahan, Hän neiden surman laulaa, mit' äidin lempi on, Ja pojan tuiretuisen kamalan kohtalon. Ja huonehess' on niin kuin salainen tenho ois, Kuin aamull' on, kun koitar yön vaipan siirtää pois: Värähtää koko luonto, puun lehvät vavahtaa, Ja ruskoon peittyy taivas ja kastehelmiin maa.
Vaka vanha Väinämöinen laski virkkua vitsalla, ajoa suhuttelevi. Ajoi matkoa palasen, keskimäistä tietä myöten keskimäisehen talohon. Kysyi kynnyksen takoa, anoi alta ikkunaisen: "Oisiko talossa tässä rauan raannan katsojata, salpoa verisatehen, suonikosken sortajata?" Akka oli vanha vaipan alla, kielipalku pankon päässä.
Käsi toinen, josta kirpos jo valtikka itsestään, se kultaista kruunua vielä koki suojella raskaan pään. Mut vaipan päärmään hiljaa jo nuori puoliso käy: »Olet lempinyt mua ennen, et enää lempivän näy!» »Vai lempi, huvit ja leikit? Ei, armas, ne jätetään! Rajuilma saapuu tänne jo voimalla myrskysään.
Lämmin sull' on vuode: Rauhaisa, tyyni synnyinmaasi helma Lapsensa kätkee, peitteheksi kietoo Vihreän vaipan. Vihreän vaipan ympärille kietoo, Silmäsi umpeen hiljaa painaltaapi, Kunnes sun taasen herättääpi uusi, Kultainen aamu. 1870=luvulta?
Eihän ole mitään niin ihanaa, niin puhdasta, niin ihanteellista luonnossa kuin luminen kenttä, hienoinen kimmeltelevä hanki. Kaikki maisemat, yksitoikkoisimmatkin, rumimmatkin ovat talvisen vaipan alla kauniit. Mutta monin kerroin kauniimmat ne ovat tuolla korkeuksissa, yhteydessä tämän maiseman kanssa, joka alkaa täältä tästä järvestä ja päättyy tuonne.
"Ja mihinkä on joutunut perheenne, John, vaimonne, lapsenne?" kysyi Elisabeth, liikutettuna indianin surullisesta äänestä. "Missä on jää, joka peitti suuren lähteen? Se on sulannut ja haihtunut veden kanssa. John on elänyt, kunnes koko hänen kansansa on mennyt henkien maahan, mutta hänen aikansa on tullut ja hän on valmis." Mohikani nojasi päänsä alas vaipan suojaan ja istui äänetönnä.
Virkkoi Suovakko sopesta, akka vanha vaipan alta: "Puu kun mettä vuotanevi, simoa sirettänevi, niin mi saapi vierahia, se on suuri sulhaiskansa." Siitä Pohjolan emäntä, Pohjan akka, Pohjan tyttö pian pistihe pihalle, kaapsahtihe kartanolle luoen silmänsä selälle, kääten päätä päivän alle.
Kuu katseli revehtyneitten pilvien takaa kylmille jäänyttä leiripaikkaa. Mutta kaikki pilkut, kaikki jäljet ihmisten työstä ja vaivoista olivat peitetyt sen tahrattoman vaipan alle, jonka korkeuden Herra armiaasti oli heittänyt niitten yli. He nukkuivat koko sen päivän ja vielä toisenkin eikä havainneet silloinkaan, kun ihmisäänet ja astunnat häiritsivät metsän hiljaisuutta.
Päivän Sana
Muut Etsivät