United States or Micronesia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Luonnon lapsena kasvoi kansa, nukkui honkien huountaan, uneksi uudesta onnestansa, heräsi aaltojen loiskinaan; huuhtia raaten, kaskia kaaten voimoa elämän nisistä joi, metsän Mielikin povella maaten luonnon luottehet kuulla voi. Siellä suojana hongan juuri, taivon tähtöset päällä pään, kasvoi Suomen sukuni suuri, yleni henki heimon tään.
Iloisna seison kasvojesi alla, vapaalla miellä, otsa korkealla, se miehen suoraa rukousta on. Soit laumoja sa taiston tasapäisen mun vyöryttää, kaikk' esteet kaaten pois. Mun, taudin-lyömän, vaivan-värjyväisen, mun oma voiman min voinut ois? Niin, voiton sain mä. Murtui saarron sulku päin mainetöit' on Suomen joukon kulku taas vapaa, tie on aukaisema mun.
Virkkoi Suovakko sopesta, akka vanha vaipan alta: "Puu kun mettä vuotanevi, simoa sirettänevi, niin mi saapi vierahia, se on suuri sulhaiskansa." Siitä Pohjolan emäntä, Pohjan akka, Pohjan tyttö pian pistihe pihalle, kaapsahtihe kartanolle luoen silmänsä selälle, kääten päätä päivän alle.
Ja yhä ympärillä sokeat luodit lyö, käy sadon kalliin kaaten nyt tuonen niittotyö; mut koskematta kuulan siin' istuu vanhus vaan, kuin ratto rauha oisi, ei väisty paikaltaan. Ja yhä vuoron vaihtuin, kuink' onnen arpa suo, sun aivan ympäröipi tää joukko taikka tuo; mut kuinka taisto käykin, hän rauhass' olla saa, Venäjän mies ja Suomen suo hälle kunniaa.