United States or Liberia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mies uljas parvea johtaa Niin nuorta ja hehkuvaa; Ja poikain leimuava into Se miehetkin innostaa. Ja poikain joukkohon yhtyy Nyt miehet ja vanhukset, Ja sadoissa sydämmissä Pyhät polttavi tuntehet. Ja ennenkun yöhyt ehtii Ateenass' on riemastus: On voitto saatuna suuri Sen saanut on innostus. Vähät voimat ne suuria aikaan saa, Kun on intoa, innnostusta!
Jo tunnet, laulu, lepän vaiheita, Se halpa on, sai paljon kokea: Jos muistojen ja toivon kyynelet, Kaikk' ilon, sulon, surun tuntehet Tuon leppärukin luota poiminet: Saat helmivyön. V
On syynä näihin kaksi immen silmää, niin ihanaista, tumman siintävää, on syynä näihin kaksi immen huulta, niin ruusunpurppuraista, viehkeää. On syynä vihdoin posken kainot ruusut, niin hienot, kuultavat ja lämpöiset, on syynä uhkuava immen rinta, kun mulle hehku ei sen tuntehet! Kasvoi laakson ensi nurmikolla valkovuokko, suven ensimmäinen.
Minä myöskinkö kerran se lemmin Ihanaisinta immyttä maan, Hänen suutelin ruusuista suuta Kuin äityet lapsuttaan. Tavottaissani taivahan kaarta Olen uupunut voimiltain, Minä hulluhan autuutta hourin, Utuhienoa onnea hain. Elo särmäkäs, karkeasyinen Vei haavehet hienoiset, Peräpohjolan tunturituulet Hyys tuntehet terheniset.
Siis jos mua säälit, impi, Liiku hiljaa haudallain, Ettei ottais tulta tunne, Jonka uneen kerran sain! Kuinkas eksyit sä, kumma kukka, Kuuman aavikko-kosteikon, Kuinkas eksyit sä kauas tänne, Kussa varmaan sun kylmä on. Sulle valju on Suomen taivas, Sulle kolkko on ilma sen: Tääll' on tuntehet taltuksissa, Jäistä järkeä ihminen.
Niin, luonnon laulun sävelvuo Se rikkahana kaikuu rinnassamme, Sen lähtehistä hengen juuret juo Jo syntymässä, Sen vienon hellät sävellainehet Ne meissä tuudittaapi tuntehet Jo kehdossamme; Ja elämässä Ne aina, aina sitten kaikuu, raikuu;
Ja tunsin jo, ett' olin kummitus vain, hymyn huomasin hyytyvän huulillain, ei käynyt leikki, ei käynyt työ, yli sieluni lankesi ikuinen yö. Ja nyt! Miten kaikki on muuttunut! Taas kukkivat tuntehet tallatut, taas lyö läpi rintani elämän helke, käy unhotus murheen ja unien välke.
Kukkaset kedoilla puhkeilee, Yrtit ylt'ympäri tuoksuilee, Puiden latvoissa tuuloset soittaa, Lintuset lempeä livertävät, Keväällä uudet tuntehet soittaa, Elohon vanhat virkenevät. Riemuitkaamme nyt vanhat ja nuoret, Niinkuin luontokin riemuitsee, Kauniina loistavat laaksot ja vuoret, Taivaskin riemusta hymyilee.
Vanha Kanteletar kaikui syvät Suomen tuntehet, Virvoitti kuin laakson virta uuden laulun kukkaset. Vihdoin tietäjämme käsi isäin Loitsut ilmi toi, Neuvomaan, ett' aate, sana, henki muodot muuttaa voi. Elias Lönnrot, Suomen kansa, sanat kauas kuuluvat, Suomen hengen sullojilta ase, voimat vaipuvat. Snellmanin jo ääntä kuullaan, Runeberg jo uskotaan, Suomen kansan hengenvoimiin enemmän jo luotetaan.
Tää Vapahtaja korkehin Nyt aih' on ilon' ihanin On sieluntuska laannut. »Kuitenkin taasen aavistus. Kamala, synkkä vavistus Lävistää sieluani: Kuin viime kerran levähtää Sais' täällä tämä kallis pää, Oi mun Vapahtajani!» Näin tuntehet käy riitaiset: Iloiset, surumieliset, Marian sydämmessä; Näkyvi syvä rakkaus Ja kiitollinen uhraus Kasvojen ilmehessä.