Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. heinäkuuta 2025
Näin sanoen läksi hän taas miettien akkunan ääreen toisessa päässä huonetta, ja katseltuansa siitä hetken, palasi hän jälleen Vendalen luoksi. "Lienee se unhotus heiltä," otti hän taas puhuakseen; "muussa tapauksessa he tuskin olisivat minua eroittaneet." "Se on herra Rolland, joka kirjoittaa", sanoi Vendale, "ja niinkuin sanotte, lienee tuo varmaan unhotus häneltä.
Kaikki on huolteni ilkeät varjot Säälivä unhotus vienyt, Muistoni kirjavan sarjan Kullalla huolinut lohtua antava aika. Ja houkuttavaisina leikkivät siellä Vain minun mennehet riemut, Vain minun kultaiset päivät, Leikkivät siellä mun henkeni herkkähän silmään Niin kuni poudalla vetreän virkeä auer Tanssivi päivyttä vasten Hienona tähtöis-vyönä.
Se mitä Nehljudof oli hänelle sanonut, oli tuonut hänet siihen maailmaan, jossa hän kärsi ja josta hän oli tullut pois, käsittämättä sitä ja inhoten sitä. Nyt oli hänen käsistään mennyt se unhotus, jossa hän eli, mutta elää selvästi muistamalla entisyyttä oli liian tuskallista. Iltasella hän jälleen osti viinaa ja joi itsensä toveriensa kanssa humalaan.
Noin aattelematta itseään Hän kaatui keskellä työtään Ja kesken hankkeita noita, Kun siinä ponnisti, syöstessään Alas vääriä jumaloita. Niin, uljasna, lämminnä vielä hän on, Kun muistelen muistoja noita, Niin valmis harmiin, ja harmiton, Sama ystävä tyynessä saariston, Tai käyden kaupungin kiihkohon. Ei, häntä ei unhotus voita!
Oli ihan tyven vastasataneen lumen jälkeen ja paistoi aamuyön kuu. Sirpalesaaren ulkopuolella oli musta meri. Pelastus, vapautus, unhotus! Ei, vaan oma voima, viimeinen ponnistus, nyt minä sen teen, kuolen pois kaikesta suuresti, jalosti, hienosti, näytän itselleni, näytän koko maailmalle, kuolen itse omien syntieni sovitukseksi, kuolen niinkuin roomalainen ammeeseen Suomenlahden lainehisin.
Ja kouran lyömme kourahan! Jos koskaan lausun tuokiolle: "Oi, viivy vielä, armahin!" Takoa saat mun kahleisin, Halusti heityn turmiolle! Mun silloin soikoon kuolin-kello, Sun palvelukses tehty on; Kirvotkoon näytin, seisköön kello, Ohi Faustin aika olkohon! Mietippä tyystin! MEFISTOFELES. Meit' ei haita unhotus. FAUST. Sun siihen onkin oikeus. Vaan uskalsinko liikaa? En!
Tätä varten hän ottikin rukouksekseen seuraavan ihmeellisen Sofokleen köörilaulun: "Oi että mun ois suotu hurskautta täydellistä Sanoista, töissä saavuttaa, Joiden on säännöt vakaat Laadittu taivahan korkeudessa, Joiden on isä Olympon valtias yksinään! Niiden ei ole alku ihmisluonto kuolevainen, Unehen vaivuttaa niit' ei unhotus voi; Suuri on jumala näissä eikä vanhene milloinkaan."
Hän ymmärsi tällä hetkellä noiden yksinäisten iltojen taistelut, ymmärsi ne illat, jolloin oli taisteltu ja nekin, jolloin ei taistelu enää johtunut mieleenkään, jolloin kaiken päämääränä vain oli unhotus.
Jos kaikki vääryys ja kauheus, mitä maailmassa yleensä on tapahtunut, alati eläisi muistossa ja mielissä, täytyisi verikostossa surmata kaikki ja lopulta itsensä sovitukseksi. Ei mitään sovitusta, ei mitään uhria ei mitään anteeksiantoakaan, ainoastaan unhotus, niinkuin me niinkuin sinä teit niille, jotka surmasivat poikamme.
"Tosiaan vallan harmillista!" sanoi hän Obenreizerille. "Tuo unhotus herra Rolland'in puolelta saattaa minua pahaan pulaan, ja tekee keskinäisen välimme yhtä ikäväksi kuin naurun alaiseksi. Mutta mitä voin tehdä? Minä työskentelen sangen tärkeässä asiassa ja työskentelenpä aivan pimeässä. Muuta neuvoa mulla ei ole kuin ohjeekseni ottaa kirjeen kirjaimia eikä sen henkeä.
Päivän Sana
Muut Etsivät