Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. kesäkuuta 2025
Sanovi sanalla tuolla, lausui tuolla lausehella: "Kuu, keritä, päivyt, päästä, otava, yhä opeta miestä ouoilta ovilta, veräjiltä vierahilta, näiltä pieniltä pesiltä, asunnoilta ahtahilta! Saata maalle matkamiestä, ilmoillen inehmon lasta, kuuta taivon katsomahan, päiveä ihoamahan, otavaista oppimahan, tähtiä tähyämähän!"
Ota metsä miehiksesi, Urohiksesi Tapio, Korpi kolkkipoiaksesi, Kumpu kumpalivaraksi; Ota miestä oppimahan, Taivon kaarta katsomahan Otavaista oppimahan, Tähtiä tähystämähän! Kun kuulet minun tulevan, Miehen aimo astuvaksi, Lähe tietä neuomahan,
Paistanevi Luojan päivä, kuu Luojan kumottanevi, tähet taivon välkynevi, otavat ojentunevi ilmassa etempänäki, maailmassa muuallaki, ei yksin ison pihoilla, näillä kasvinkartanoilla. "Lähen nyt tästä kuin lähenki, tästä kullasta ko'ista, ison saamasta salista, äitin kestikellarista.
Tuo oli kaunis Pohjan neiti, maan kuulu, ve'en valio. Istui ilman vempelellä, taivon kaarella kajotti pukehissa puhta'issa, valke'issa vaattehissa; kultakangasta kutovi, hope'ista huolittavi kultaisesta sukkulasta, pirralla hope'isella. Suihki sukkula piossa, käämi käessä kääperöitsi, niiet vaskiset vatisi, hope'inen pirta piukki neien kangasta kutoissa, hope'ista huolittaissa.
KATRI. Niin iloittele kesän kestäen, Sen riemut karkailee, sen ruusut kuihtuu Niin kiiruusti, ja piikit jäävät vaan. ANNA. Vaikk' syksyn myrsky maata raastelee, Ja synkät pilvet taivon peittävät, On kukkaistarha, niin oot lausununna, Tok' sydämessä hurskasmielisen. KATRI. Niin, lapsi! Mutta mieles hento on, Ja monta tuikkaa taistelua köyhä Saa taistella.
Lailla leimauksen miekka lensi, vaipui kalpa Ukon vaajan lailla, tiensä leikkas läpi tammen lehväin, syvään päätä myöten maahan syöksi. Näki kansa liekin leimahtavan, tuikahtavan oudon tulikielen ilman öisen, ikisynkän halki; kaikki tuota katsomahan riensi, kuunko keträ oli kirvonnunna, vaiko lentänynnä taivon tähti, pudonnunna päivän pyöryläinen.
Säikähdin heti tuon valan tehtyäni. Olisiko minussa miestä myös sitä pitämään? Mutta kuparikello soi ja soi. Tunsin, että se vaati vastausta. Ja niin tunnustin minä alla taivon tähtikirjan kuin Kaikkivaltiaan kasvojen edessä: Olen Sinut aina aavistanut. Luulen, että olen joskus saanut myös jonkun viestin Sinulta, vaikka vain silmänräpäyksittäin ja kuin ohimennen.
Taikka jos ahdas on maapallo meille, keskenkin tulla voi Tuonelan teille, sattui jo surmaava nuoli, voit pian virkkaa: ma voitin, hän kuoli. Mut älä ilmaa myrkytä multa! Tukehtuessakin syöksen ma tulta, poltan rikki ne rinnat, jotk' oli muinoin mun onneni linnat. Ystäväni yksin lähti, jäin kuin kylmä taivon tähti katsomahan kulkuansa, muistamahan murhettansa. Eikö palausta konsa?
Seijastuivat selvemmiksi taivon rannat, korven kannat, heijastuivat heljemmiksi synkeät sydänsopukat, suihkivat tuliset nuolet päivän päästä nousevasta, sattui vastahan vasamat yöstä mielen valkenevan; sini koitti päivän koitto kuni peikon sielun koitto, sini soi kevähän kannel kuni peikon hengen kannel, yhtyi toinen toisihinsa, säihkyi yhtehen sätehet, sointui yhtehen sävelet, nousi kohti korkeutta, puhki taivahan yheksän, yli kaaren kymmenennen, kunnes saapuikin kotihin, korkeimman Isän ilohon, Elon lempeimmän lepohon, Rakkauden rajattomimman.
Hän ääressä tumman kaivon on pilvien kulkua katsellut, hän tähtiä tyyniä taivon on sykkivin sydämin seurannut. Häll' on nuoruus ja nöyryys ja hyvyys, häll' on voimaa voiton ja taistelun, häll' on luonnon loputon syvyys, joka ei ole enää mun, ei sun. Sanaa tutkien lohdutonta me olemme varhain väsyneet, me olemme liian monta ja hyvää kirjaa lukeneet.
Päivän Sana
Muut Etsivät