United States or Montserrat ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Niin, mutta..." sanoi Bertha ja rupesi ajattelemaan. Kiellon hän muisti hyvin, mutta hänen teki mieli näyttää ystävällensäkin tuota ihanuutta, mikä kotelon sisässä oli. Ei aikaakaan, niin avasi hän kotelon. Ja nytkös ihailtiin kaunista sormusta! "Ai, katsos, onhan siinä risti ja ankkuri!" sano Anni. "On siinä sydänkin", selitti Bertha. "Missä niin?"
Tuskinpa ajatelleetkaan heitä koskaan. Emme koskaan myötätuntoisuudella. Me, joilla on ollut "kullat ja maat, mannut" Meillä on ollut kädet sulettuna. Ja sulettuna sydänkin. Voihan siis ehkä ajatella olevan luonnollistakin, että he eivät panneet henkeään alttiiksi pelastaakseen pikku Eyolfia. Otapas ajatellaksesi, Alfred. Oletko varma, että että meillä itsellämmekään olisi ollut rohkeutta siihen?
Silloin oli seppä hyvällä tuulella ja nauraa hihitteli tyytyväisenä, ja pajakumppanin sydänkin pääsi rauhoittumaan. Erinäiset vuoden-ajat ne olivat, jolloin hän ryhtyi alasimien tekoon. Se aika oli hänellä paras alasimien tekoaika, jolloin kevätvedet alkoivat juosta. Koko sen ajan, jolloin vesi pysyi kylmänä, oli hän aina möykkäämässä ja muokkaamassa noiden alasimien kanssa.
Todellakin voi sanoa Gabriellen kukittavan hänen elämänsä illan. Eräs ruotsalaisille sydämmille rakas mies on lausunut: «pohjoismaisen elämän pääpiirre on kestetty talvi», ja se lause pitää paikkansa, kodin ja ihmisen yksityisessäkin elämässä. Elämä niin pian kangistuu ja jäätyy, yhtä helposti joutuu sydänkin lumen peittoon; talvi tahtoo päästä valtaan niin ulkona kuin kotiliedenkin ympärillä.
Turhaan uurran ja puurran. »Tee kuin minä, paista vaan, sulaa hankikin suurin.» Entä jos kansa mun kiroaa? Enkö ma kiroa vastaan? »Tee kuin minä, paista vaan, syttyvi sydänkin kylmin.» UUSI T
Mun salli esiin kutsua sun hahmos, Ett' Anna raukan kuulet valitukset, Edwardin, poikas lesken, poikas, jonka Se käsi tappoi, joka nuo löi haavat. Kah, noihin ikkunoihin, joista ulos Elosi lähti, voidett' avutonta Nyt poloisista silmistäni valaan: Kirottu käsi, joka nuo tek' aukot! Kirottu sydänkin noin sydämmetön! Kirottu veri, joka veres laski!
Annilla ei ole kotonaan muita kirjoja kuin aapinen ja katekismus, mutta minulla on kotona monta kirjaa", pyysi Iikka ja katsoi kirkkoherraa rukoilevaisesti silmiin. "Sinulla on vielä jalo sydänkin, anna vaan toinen kirjasi Annille", sanoi kirkkoherra. Iikka antoi heti toisen saadun kirjansa Annille ja niin sai hänkin kirjan.
CASSIUS. Elääkö Cassius Huviksi vaan ja nauruks Brutollensa, Kun synkeys ja huoli häntä vaivaa? BRUTUS. Niin, synkkä olinkin, kun lausuin tuon. CASSIUS. Sen verran tunnustat siis? Kätes mulle! BRUTUS. Vie sydänkin! CASSIUS. Oi Brutus! BRUTUS. Mitä tahdot? CASSIUS. Sull' eikö ystävyyttä suomaan anteeks, Kun kiukku tuo, jonk' äidiltäni perin, Mun saattaa muistamattomaks? BRUTUS. On, Cassius!
Mutta kun taas tulee syksy, jolloin päivät ovat sumuiset ja puut kuihtuneine lehtineen menettävät viimeisen toivonsa, silloin tulee sydänkin niin kummallisen surulliseksi; ihminen tulee silloin niin miettiväiseksi ja haluaa jotain, tietämättä itsekään mitä." He pysähtyivät hetkeksi, katsellen ympärilleen ja kulkivat sitten äänettöminä eteenpäin.
Ei voinut olla ääneen valittamatta. Jos voivotuksensa olisi puristanut äänettömäksi, niin itkun puuskat kuitenkin parahtivat ääneen, että lapset siitä vaan olisivat heränneet. Täytyi lähteä ulos, jossa yön pakkastuuleen sopi huokaukset, sopi voivotukset, sopi itkun purkaukset, sopi tuskainen sydänkin. Mutta ei sopinut sydammen tuskat, ei haikea mieli. Tallin seinällä naulassa paloi lyhty.