Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. lokakuuta 2025
Eikä Siiri aavistanut, että hän sen teki aivan tietämättään. Sanni, lähdetään sivuhuoneesen tämän tanssin ajaksi... Että saamme olla yhdessä edes vähän aikaa tänä iltana, kuiskasi Siiri. Sanni katsoi ylös mitään vastaamatta. Hän tuskin oli tajunnut koko ehdotusta. Körner samassa pyysi häntä valssiin. Elä mene enää. Täytyyhän sinun hiukan levätäkin. Turhaan koetti Siiri häntä estellä.
Mikä Eveliinahan se taitaa olla, niiden uusi sisäneitsyt. Ja hän ... vei sisään? Kaiketikin. Minä läksin pois heti kun olin sen antanut. Niin, kaiketi hän oli heti vienyt sen Sannille ja Sanni heti lukenut. Nytkin hän ehkä vielä tutki sitä. Mitä mahtoi ajatella, mitä tuntea? Siiri näki elävästi edessään hänen totiset, surulliset kasvonsa. Tapasi nuhtelevan katseen hänen silmistään. Oi, Sanni!
Mut nähnyt ei sitä impynen ja murskaksi onneni astui. »Niin suloinen ja hertas on kyll' onnellinen lempi, mut lempi vallan onneton on sentään suloisempi. Näät siin' on aina tenhoa ja tuntehille uutta, on toinen päivä toivoa ja toinen toivotuutta.» Tään Siiri kuuli siskoltaan ja päätti tuota koittaa. Mut turhaan! Kaikki poiat vaan hän vangiksensa voittaa!
No niin, miksi loukkaantua siitä näin? Olikohan tietämättänsä vielä epäillyt ja toivonut erehtyneensä? Harhaluuloista oli niin vaikea luopua. Mutta nyt ei ainakaan semmoisille sijaa ollut. Sanni kihloissa! Oi, että hän, Siiri, saisi kuolla ja kadota. Häntä ei kukaan kaipaisi eikä muistelisi. Sanni kaikkein vähimmin... Aika kului. Oli jouluaamu. Siiri heräsi siihen, kun kirkonkellot soivat.
Siiri ja Siirin kasvateäiti kävivät kyllästyneeksi, jopa tuskaiseksikin ja Siirin kasvateäiti nykäsi Jukkea olkapäästä ja oikein päättävästi sanoi: »Nyt pitää, ihan nyt pitää kääntyä pois, me menemme ihan iättömiin tällä kyydillä.» Jukke katsahti pyörein silmin, ajotuolilla istuessaan, ja kehotteli: »Mutta katsokaahan, oletteko nähneet tämmöistä? Siinä on semmoinen hevonen.
Niin onnelliselta kuin hän näyttää odotettavista kieltäymyksistä huolimatta, noista kauheista kieltäymyksistä, joilla meitä pelotellaan sydämemme vähimmästäkin kapinoimisesta. Siiri hupakoksi oli minun tapana sanoa häntä. Pah, hupsu on vain se nainen, joka luulee olevansa viisas. SEITSEM
SIIRI. Niin, niin niin se on. AGNES. Ainoa mikä sinua voi lohduttaa, on se, että hän on sinulle kokonaan arvoton. SIIRI. Arvoton! Kuinka sinä sen tiedät? Tiedätkö sinä, kuinka minä olen kiusannut, koetellut häntä!
AGNES. Miksikä ei. Tuure on tottunut punaisiin poskiin ja hymyileviin silmiin. (Siiri avaa oven oikealle.)
»Hän ei ole puhunut paljo sanaakaan koko aamuna ja me huomasimme kohta, kuinka hän oli kauheasti kalpea. Eikö totta, tytöt? Kyllä hän on hyvin kipeä.» Niin päätti Siiri, ja toisetkin uskoivat samaa. Ja sitten he jäivät kaikki siihen katsomaan, puoleksi uteliaina, puoleksi säälien. »Ehkä Hanna menee kotiin. Taitaa olla parasta.» »Kyllä minä jaksan olla, en minä ole kipeä. Saanko jäädä?»
Minua ainakin haluttaisi ... miksi näytät niin nolostuneelta, Siiri?... Etkö voi hyvin?... Tai etkö ole saanut tanssia? Se kysymys pujahti Sannilta aivan vahingossa esille. Körnerin kuullen sitä toki ei mitenkään olisi sopinut tehdä. Saanko luvan, neiti? lausui tämä heti, kumartaen Siirille. Kiitoksia, en minä tanssi enää tänä iltana.
Päivän Sana
Muut Etsivät