United States or Tuvalu ? Vote for the TOP Country of the Week !
SIIRI. niin sinä olet epäonnistunut, aivan niin. TUURE. Missä sitten? SIIRI. Yrityksessäsi saada minut puhumaan. TUURE. Sinut? No, sinun järjenjuoksusi on todellakin SIIRI. Mitä? TUURE. Oikeata naisen viisautta. SIIRI. Hyvä ainakin, kun tunnustat, että se on oikeata. TUURE. No, suostutko antautumaan, Siiri? SIIRI. En. TUURE. Etkö? No, sitten luemme edelleen. SIIRI. Tuure! TUURE. Mitä tahdot?
Samassa tuokiossa hän suoristui, heitti päänsä taakse ja rypisti otsansa. Ei hän ... ellei Sanni. Kylmänä, niin kylmänä hän kulki ohitse. Katse tähtäsi jäykästi eteenpäin, ei siirtynyt hiventäkään sivulle. Mutta sydän löi, että oli haljeta... Hän oli mennyt ... tervehtimättä ... sanaakaan lausumatta! Siiri hymyili katkeran ivallista hymyä.
Mutta äläpäs, ei se niin vain käy; No niin: mamma sanoi: »ei»! Tuure vielä silloin lueskeli eikä hänellä ollut mitään, ja mamma tahtoi saada rikkaan vävyn ymmärräthän. Niin, niin, se oli aikaa, se. AGNES. No, sitten? SIIRI. Sitten Tuure hylkäsi opinnot ja otti siihen sijaan tämän paikan, mutta se ei kuitenkaan auttanut. Mammasta hän oli sittenkin vielä liian köyhä. Ush, kuinka minä itkin!
Sinä vain pelottelit kultuasi niinkuin niin monasti ennen. Saanhan minä lukea kirjeen? TUURE. Et. SIIRI. Sen sisältö tuottaisi ehkä minulle surua? TUURE. Juuri niin, aivan liian suurta surua, pelkään minä. Vai niin. Tahdotko vastata minulle erääseen kysymykseen, Tuure? TUURE. Vaikka sataan. Mutta älä tuijota minuun noin jäykästi ja hurjasti, lapsukainen. Se kiusaa minua.
Mutta Siiri puolestaan ei häntä liioin rukoilisi. Eikä näyttäisi vähääkään siitä välittävänsä. Niin, oikeastaan hän ei siitä välittänytkään. Se vaan häntä harmitti, että niin sokeasti oli luottanut häneen. Oli uskonut hänestä kaikkea hyvää ja rakastanut häntä. Että hän oli ollut niin tyhmä. Sitä hän nyt vaan itki, ja sitä hänen täytyi itkeä koko yön.
Minä olen sitä mieltä, että se on hankittava, mitä ilman on vaikea olla. Apropos: mitä sinä pidät tästä? AGNES. Sangen sievä vaikka sulkatöyhdöt muistuttavat hieman lappalaiskoiran häntää. Lappalaiskoiran häntää! AGNES. Loukkasiko sinua minun talonpoikainen arvosteluni. SIIRI. Ei, ei suinkaan. Mutta kyllä se on katkeraa, että vielä ruumisvaunujen perään piti tulla koiran.
SIIRI. Kas niin, Aijotko nyt käydä vielä viisastelemaan? TUURE. En suinkaan. Semmoista vaikutusta ei kai mikään hattu ole vielä kehenkään tehnyt. SIIRI. Jospa tietäisit, kuinka sievä tämä on! TUURE. Todellakin? SIIRI. Kolme heleänväristä sulkatöyhtöä, jotka riippuvat näin. TUURE. Mahtaa olla aistikas. SIIRI. Ja sitten kimppu irtoruusuja niskassa.
Mutta kun sormet kapsahtivat kasvopäihin kuin jääpalaseen ja koko kasvopäät liikkuivat yhtenä harkkona, niin silloin Siirin silmät vetäytyivät hätäisiksi ja kauhistuneena itkusissaan huudahti: »Voi, voi. Hyvä Jumala sentään. Voi voi minua onnetonta, voi, voi...» Lähtivät Siiri ja hänen äitipuolensa hätäisinä rientämään majapaikaansa, ehkä siellä on joku hyvä keino asian eduksi.
Ne päivät, jotka ovat jälellä, tahdon täytyy minun nähdä hänet iloisena. Sitten? Sitten en tahdo ajatella mitään. No, onko mitään ihanampaa! Tuskin. SIIRI. Ja entäs kun minä kävelen. Katsohan vain, mitenkä sulkatöyhdöt hyppelevät! TUURE. Aivan kuin sirkushevosen selässä. SIIRI, Hyi, Tuure! Kuinka voit sanoa niin ilkeästi. TUURE. Minä myönnän, että se oli halventavasti sanottu.
Niin, minäkin pelkään hänen osanneen oikeaan. Kas niin, uskotko sinä nyt sitäkin päälle päätteeksi? Oi, minä olen onnettomin olento, mitä maa päällään kantaa! TUURE. No, älä ymmärrä minua väärin. Minä tarkoitan SIIRI. että sinä kadut. TUURE. Ei. Mutta että sinua ei ole kasvatettu köyhän miehen vaimoksi. Kyllä, kyllä vain. Kaikki käy hyvin, kun vain yrittää. TUURE. Niin, siitä se riippuu.