Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. kesäkuuta 2025
Seppo airoilla asuvi; vaka vanha Väinämöinen itse on nuotan nostajana, lankapaulan lappajana. Sanoi vanha Väinämöinen: "Jo nyt on kalainen karja tämän nuotan nostimilla, satalauan laskimilla." Siitä nuotta nostetahan, puretahan, puistetahan venehesen Väinämöisen: saa'ahan kalainen karhi, kut' oli vasten nuotta tehty, lankapaula laaittuna.
Laati piimäistä poroa, ytelmäistä saipuata, saipuata säihkyväistä, säihkyväistä, suihkuvaista, sulhon pään pesettimeksi, vartalon valattimeksi. Itse seppo Ilmarinen, takoja iän-ikuinen, takoi neien tarpehia, päällispankoja paranti yhen kylyn joutuessa, yhen saunan saapuessa; ne työnti tytön kätehen.
Syvä, liikuttava on myös hänen surunsa nuoren, kauniin vaimonsa pois-menosta: Se on seppo Ilmarinen, Yöt itki unettomana, Päivät einehettömänä; Eipä kääntynyt käessä Vaskinen vasaran varsi, Kuulunut pajasta kalke Yhen kuuhuen kululla. Huomaammepa hänessä kerran yli luonnollistenkin rajain menevää, oikein uuden-aikuista hempeämielisyyttä.
Sanan virkkoi, noin nimesi: "Voi minua, kurja raukka! Parempi minun olisi, parempi oletteleisi hukan hurskavan jälillä, alakärsän askelilla, kuin tämän kosijan reessä, viirunaaman viltin alla. Hukan on karva kaunihimpi, hukan suumalo somempi." Se on seppo Ilmarinen puri huulta, väänti päätä. Ajoa kahattelevi yöksi uutehen kylähän.
Se on seppo Ilmarinen sanan vastaten sanovi: "Taon kaularenkahaista tuolle Pohjolan akalle, jolla kiinni kytketähän vaaran vankan liepehesen." Louhi, Pohjolan emäntä, Pohjan akka harvahammas, jo tunsi tuhon tulevan, hätäpäivän päälle saavan. Heti loihe lentämähän, pääsi poies Pohjolahan. Laski kuun kivestä irti, päästi päivän kalliosta.
Senpä muinen seppo Ilmarinen takoi Väinämölle, veljellensä, kun ol' Louhi valon maasta vienyt, vienyt vuoren alle aurinkoisen. Sillä Väinö Pohjan kansan kaasi, voitti yön ja päästi Suomen päivän.» Ihmetellen kysyi Suomen kansa: »Kummia sa kuulut haastelevan, ken on Ilmarinen, ken on Väinö, kerro meille!»
Yks' on vanha Väinämöinen, toinen seppo Ilmarinen läksivät hevon hakuhun, kuloharjan kuuntelohon, suvikunnan suitset vyöllä, varsan valjahat olalla. Kahen etsivät hevoista, päätä puitse katselevat, tarkasti tähystelevät ympäri salon sinisen: löytivät hevon lehosta, kuloharjan kuusikosta. Vaka vanha Väinämöinen, toinen seppo Ilmarinen painoi päähän kullan päitset, suvikunnan suitset suuhun.
Hälle jo luvattu kaunisvöinen Impi ennen annettu ei nuuri Seppo kun työns oil suorittanunna, Sammon Pohjolahan takonunna. Sopineet oil miehet keskenänsä: "Sille neito antaminen, jolle Mielellämmin sanoo lähtevänsä." Kun nyt astuit tupaan koettelolle, Wäinämöiselle ois impeänsä
Lietsoi kerran, lietsoi toisen, lietsoi kerran kolmannenki: rauta vellinä viruvi, kuonana kohaelevi, venyi vehnäisnä tahasna, rukihisna taikinana sepon suurissa tulissa, ilmivalkean väessä. "Siinä huuti rauta raukka: 'Ohoh seppo Ilmarinen!
Tuo on Hurtan työ nyt ainoo; on hän oiva pyssyseppä, vaan kun maa ei toista vainoo, virtaa enää miesten leppä, turhaan raukka seppo raataa: pohjan poika keihäskoura hirven hiihtää, karhun kaataa; siks on sota Hurtan houra.
Päivän Sana
Muut Etsivät