Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. kesäkuuta 2025
Saapui vihdoin sinne ukko utra, itse Virokannas Karjalainen, joka syrjäisessä sydänmaassa eli yksin salon saunassansa, eli muinaisissa muisteloissa, lauleloissa ajan vanhan vainen. Hänkin nähnyt oli liekin lennon, kansan humun kautta korven kuullut, kaalonunna tuota katsomahan, vaikka tiellä jäänyt muista jälkeen.
"Illat istuin ikkunoissa, aamut aitan portahilla, veräjillä viikkokauet, kuukauet kujaisten suussa, talvikauet tanhu'illa. Lumet seisoin tanteriksi, tanteret suliksi maiksi, sulat maat somerikoiksi, somerikot hiesukoiksi, hiesukot vihottaviksi. Ajattelin aamut kaiket, päivät päässäni pitelin, missä viikon otso viipyi, salon armas aikaeli, oisiko Virohon viernyt, maasta Suomen sorkehtinut."
Ajattelin juosta sinne juomaan, kun ohi mennään. Mutta tie ei mennytkään sen ohitse. Se painui synkkään korpeen. Jano tuli viimein yhä kovemmaksi. Uskalsin sanoa isälle: »Isä, minulla on kova jano.» »Täällä on salon takana lähde tien vieressä. Siinä saat levätä. Minä pistäyn vähän asialla Pisaran mökissä siinä vieressä», sanoi isä ystävällisesti.
Valkoiset kanervat ovat harvinaiset, ja muutoinkin ovat kaikki kanervat minulle rakkaita. Ne muistuttavat minua ensimmäisen lapsuuteni kodista, sillä niitä kasvaa paljon Salon torpan ympärillä.» »Onko herra torpan poika?» »Olen. Mutta nyt minä olen kasvattipoikana patruuna Palmulla Eurajoella. Isäni kuoli jo aikoja sitte, häntä tuskin muistan enää, ja äitini meni veljeni kanssa Helsinkiin.
Mutta neljäntenä lämpisi jo uusi uuni, lämpisi sisään, lämmitti seinät, mutta savu kohosi korkeana, paksuna patsaana, ylös ilmojakin kohti. Mikä nousee sauhu tuolta salon sisästä? kysyivät taas vallat. Suomalaisen uusi tupa siellä lämpiää, vastattiin. Ottivatpa oppaan ja kävivät katsomaan. Kauas paistoi sieltä valkea rakennus kivisen kannokon keskestä.
Tuntui niin kamalalta. Oli kuin olisi jotakin tullut hukkaan. Mitä enemmän siinä kiemuroin, sitä oudommaksi painui mieleni. Koko maailma tuntui kopisevan tyhjältä. Suuren kolon oli tehnyt tuoni, kun vei ainoan sukulaisen, joka minua oli ymmärtänyt. Epätoivon pilvien raosta vilahteleva tähti Harjulan Mari oli enää jälellä näyttämässä tulta myrskysen salon rinteisellä tiellä.
Pulskeita ja noreita oliwat Kowalan nuoret miehet kuin salon hongat, siiwoja ja hiljaisia kuin kyyhkyset kuinkapa se muutoin olisi sopinutkaan, jos mieli oli rikkaudella saatua mainettaan ja arwoaan säilyttää. Kowalan nuorin, Matti niminen poika oli wielä naimaton. Melkein poikasesta pitäin käwi hän Honka=Kriston turwe=tuwassakin, ja sitä tekoa pitkitti hän aikaisempanakin.
Vielä muistan muunki päivän, arvoan ajan paremman, kun ajoit Kalevan kasken, Osmolan salon sivallit: heitit koivun kasvamahan, puun sorean seisomahan linnuille lepeämiksi, itselleni istumiksi." Siitä vanha Väinämöinen kohottavi kokkoansa; mies on nousevi merestä, uros aallosta ajaikse, siiville sijoitteleikse, kokon kynkkäluun nenille.
Saittehan miehen, jalon kuin salon partanen kuusi; sama onni suokaat tälle tytölle myös. Ja sen teette, minä tiedän sen, vaihka mielenne nyt kipenöitsee hieman. No, käsi kädessä nyt seiskäät molemmat kihlausparit. Soma on lemmen toimi keskellä sodan ryminää; ihanata, katsella sireenilehtoa ja kukkastarhaa kolkossa linnassa, jonka muureilta kanuunat irvistelee; siinä sekä taistelo että sovinto.
Vielä ne huojuu honkapuut Savon suurilla salomailla, Eikä Karjalan vienosuut Ole rohkeita poikia vailla. Päivät pitkät hakkuu käy Salon suurilla kankailla siellä, Ristissä tien ei loppuvan näy Kisa ruskeasilmäin vielä. Pehmyt miel' tytön laadukkaan, Ja sitkeä hongan pinta: Poika on kuin luonnossaan, Ja lauluja tajuu rinta.
Päivän Sana
Muut Etsivät